Uutiset

Visual kei -yhtye LIQUID julkaisee odotetun esikoisalbuminsa lykkäysten jälkeen

16.11.2021 2021-11-16 20:17:00 JaME Lähde: Visunavi Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Farna Copyeditor: Anu

Visual kei -yhtye LIQUID julkaisee odotetun esikoisalbuminsa lykkäysten jälkeen

Levyä kaavailtiin jo alkuvuodelle 2020.


© LIQUID. All rights reserved.
Sendaista lähtöisin oleva visual kei -yhtye LIQUID ilmoitti vuonna 2019 julkaisevansa ensimmäisen albuminsa tuona talvena, mutta julkaisu siirrettiinkin kesälle 2020 ja on sen jälkeen koronapandemian myötä lykkääntynyt yhä vain myöhemmin julkaistavaksi.

Nyt albumi on kuitenkin viimein saanut kauan odotetun julkaisupäivänsä. 

L0-nimeä kantava albumi saapuu kauppoihin 29. joulukuuta. Se tulee saataville niin digitaalisena kuin fyysisenäkin levynä. Molemmilla julkaisuilla kuullaan kymmenen raitaa, mukaan lukien uudelleen äänitetyt versiot yhtyeen aiemmista kappaleista GEKKOU sekä REDO. Kummallakin julkaisulla on myös oma erikoisraitansa: CD:llä kuullaan kappale fluoride, kun taas digitaalisen julkaisun bonuskappale on D4221964.

Ennen levyn julkaisua yhtye pitää oneman-keikan nimeltä 20211225 Sendain spaceZerolla 25. joulukuuta. Albumia myydään kyseisellä keikalla ennakkoon.

Alta voi katsella alkuperäisen GEKKOU-kappaleen musiikkivideon, livemateriaalia sekä pätkän kappaleesta Shiyou taru hakuri, joka julkaistiin digitaalisena singlenä vuonna 2019 ja joka kuullaan nyt myös tällä albumilla.




MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

LIQUID © LIQUID. All rights reserved.
LIQUID

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi Digitaalinen julkaisu 2021-12-29 2021-12-29
LIQUID
Albumi CD 2021-12-29 2021-12-29
LIQUID
MAINOS