Uutiset

BAROQUEn Ryo vetäytyy musiikkialalta – loput kiertueesta peruuntui

15.09.2020 2020-09-15 21:51:00 JaME Lähde: Viralliset sivut Kirjoittaja: Ruchesko, Anu

BAROQUEn Ryo vetäytyy musiikkialalta – loput kiertueesta peruuntui

BAROQUE- ja kannivalism-yhtyeistä tunnettu Ryo toteaa, ettei päätös liity bänditoveri keihin.


© FWD Inc. All rights reserved.
Laulaja Ryo on ilmoittanut lopettavansa musiikillisen uransa. Päätös tulee varsin yllättäen, sillä BAROQUEn jatkumaisillaan olleen SAINTS OR SINNERS -kiertueen oli määrä kestää joulukuun alkuun asti. Kiertueen loput esiintymiset on nyt peruttu.

Yhtyeen kotisivuilla julkaistussa viestissä Ryo korostaa päätöksen johtuvan henkilökohtaisista syistä, ja että hänen ja bänditoveri kein välillä ei ole ongelmia. kei aikoo edelleen jatkaa sooloartistina.

Ryo ja kei ovat julkaisseet musiikkia yhdessä noin 20 vuoden aikajänteellä. Heidän alkuperäinen yhtyeensä kannivalism hajosi vuonna 2001, minkä jälkeen he perustivat BAROQUEn. Sittemmin he toivat myös kannivalismin takaisin estradeille useiden vuosien pituisen paluun merkeissä. Vuonna 2009 Ryo julkaisi kirjan Utsubyo Rocker, jossa hän käsitteli sopeutumishäiriötään.

Alla kappale STAY, jonka kaksikko työsti tänä keväänä viettäessään aikaa kotona koronapandemian rajoitustoimien vuoksi.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS