Uusi visual rock -yhtye nimeltä
The Guzmania on astunut esiin.
Yhtyeen kokoonpano muotoutui alun perin sessioporukkana jo viime vuonna ex-
DIV-basisti
Chobin johdolla. Toiminnan virallisesta aloittamisesta he kuitenkin ilmoittivat vasta viime kuun lopussa.
Bändin rivistö koostuu melko tunnetuista kasvoista. Heihin lukeutuu laulaja
Tokiha, joka on käyttänyt myös nimeä
Yodogawa "YODDY" Yoshihiro, ja joka tiedetään Johnny's Jr. -ryhmä
Question?:in ex-jäsenenä sekä
The LADYBIRDin laulajana ja rumpalina. Porukkaan kuuluvat myös
YOSHIO, joka soitti aiemmin visual kei -yhtye
BABOOssa nimellä
JOY sekä rumpali
Tetsuya.
The Guzmanian ensimmäinen julkaisu tulee olemaan minialbumi nimeltä
Kaika zenya, joka tulee kauppoihin 26. kesäkuuta. Tarkempia tietoja sen kappaleista ei ole vielä julkaistu, mutta se tiedetään, että levy tulee olemaan saatavana CD:n & DVD:n sisältävänä rajoitettuna painoksena kuin myös pelkän CD:n sisältävänä peruspainoksena.
Voit seurata
The Guzmaniaa
Twitterissä.