Yuki Saito konsertoi Suomessa osana kitaratapahtuma Tampere Guitar Festivalin ohjelmistoa.
Saito syntyi Tokiossa, mutta on viettänyt viimeiset kolme vuotta opiskellen musiikkia Saksassa. Hän on voittanut useita kitarakilpailuja niin Japanissa kuin myös kansainvälisellä tasolla.
Tampereella hän esiintyy jaetussa konsertissa serbialaisen Viktor Đuknićin kanssa. Konsertti pidetään Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikkisalissa 4. kesäkuuta. Ennakkoliput maksavat 18 euroa (opiskelijoilta 16 euroa). Ovelta ostettuna lippujen hinta on 20 euroa.
Alta voi kuunnella, kuinka Yuki Saito soittaa Fernando Sorin haastavana pidetyn kitarateoksen Johdanto ja variaatioita Mozartin teemasta op.9 sekä The Beatlesin Yesterdayn. Jälkimmäinen on esitetty Toru Takemitsun soolokitarasovituksen mukaisesti.