Uutiset

SHIT HAPPENING palaa tauolta uuden albumin kera

14.12.2017 2017-12-14 11:27:00 JaME Lähde: OHP Kirjoittaja: christine_sz Kääntäjä: Farna

SHIT HAPPENING palaa tauolta uuden albumin kera

Uusi albumi tulee olemaan yhtyeen ensimmäinen täysipituinen julkaisu viiteen vuoteen.


© SHIT HAPPENING. All rights reserved.
Rockbändi SHIT HAPPENING aikoo julkaista ensimmäisen albuminsa palatessaan tauolta 18. tammikuuta 2018.
SHIT HAPPENING jäi tuolle lokakuussa 2016 vedoten musiikillisiin erimielisyyksiin bändin jäsenten kesken, mutta sen sijaan että he olisivat pistäneet pillit pussiin, he päättivät pitää vain väliaikaista taukoa selvitelläkseen välejään ja tavoitteitaan. Nyt näyttää siltä, että jäsenet ovat jälleen samalla viivalla asioissa, joten he ovat virallisesti ilmoittaneet paluustaan noin vuoden tauon jälkeen.

Stargazer-nimeä kantava albumi tulee sisältämään kymmenen raitaa, ja se julkaistaan yhtyeen basistin, Imase Tomonarin, uuden levy-yhtiön Theatrical Recordsin kautta. Se tulee olemaan yhtyeen ensimmäinen kokopitkä julkaisu seuraten viisi vuotta sitten julkaistua NO RAIN NO RAINBOW'ta.

Yhtye aikoo tukea julkaisuaan ja paluutaan pitämällä koko Japanin kattavan kiertueen, joka starttaa Chiban LOOKista 4. helmikuuta. Kiertue päättyy oneman-keikkaan TSUTAYA O-WESTillä 28. maaliskuuta.

Videot kappaleille Seeker ja Ienai jäsenistön vuonna 2015 julkaisemalta minialbumilta, Landmarkilta, ovat katsottavissa alta:



MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

SHIT HAPPENING © JaME
SHIT HAPPENING

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2018-01-10 2018-01-10
SHIT HAPPENING
MAINOS