Uutiset

Visual kei -yhtye DEVIZE on päättänyt hajota

17.12.2017 2017-12-17 03:29:00 JaME Lähde: OHP Kirjoittaja: christine_sz Kääntäjä: Farna & Anu

Visual kei -yhtye DEVIZE on päättänyt hajota

Odotettavissa on vielä yksi single sekä yhteinen julkaisu Merry Badendin kanssa.


© DEVIZE. All rights reserved.
Kaksi vuotta olemassa ollut visual kei -yhtye DEVIZE on ilmoittanut päättävänsä toimintansa.

Jäsenet ilmoittivat asiasta virallisilla nettisivuillaan ja kertoivat, että pitävät viimeisen oneman-keikkansa Higashi Koenji Niman Denatsulla 24. maaliskuuta 2018.

He pahoittelivat tätä yllättäen tullutta uutista faneilleen ja pyysivät näitä tukemaan heitä vielä loppuun saakka. Sen tarkempaa syytä yhtyeen hajoamiseen ei ole kuitenkaan annettu.

Yhtyeen single Meaningless ilmestyi tänä keskiviikkona suunnitelmien mukaan. Tulossa on vielä toinen oma singlejulkaisu, UNCERTAIN, joka saapuu myyntiin 14. helmikuuta. Lisäksi DEVIZE aikoo julkaista ilmaisen singlen yhteistyössä samaan levy-yhtiöön kuuluvan Merry Badendin kanssa. Tämä julkaisu tulee kantamaan nimeä NEO PUPA'18, ja se tulee olemaan saatavissa lukuisista indies-musiikkikaupoista 2. tammikuuta alkaen.

DEVIZE debytoi vuonna 2016 liityttyään Double River Record -levy-yhtiöön. He olivat alun perin neljän hengen yhtye, mutta basisti Teoh jätti kokoonpanon muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen vedoten akuutteihin ongelmiin maksassaan. Siitä lähtien yhtye on toiminut kolmen virallisen jäsenen voimin.


Video heidän kesäkuisesta singlestään Fallin' Nightista on katsottavissa alta.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

DEVIZE © JaME
DEVIZE

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2018-02-14 2018-02-14
DEVIZE
Single CD 2018-02-14 2018-02-14
DEVIZE
Single CD 2017-12-13 2017-12-13
DEVIZE
MAINOS