Sooloartisti GACKT julkaisee uuden studioalbumin maaliskuun puolella.
LAST MOON -niminen pitkäsoitto kietoo yhteen artistin MOON Saga -sarjan julkaisut, joihin lukeutuvat MOON (2002), Crescent (2003) sekä vuonna 2006 ilmestynyt DIABOLOS. Tarkempaa lisätietoa ei ole toistaiseksi vahvistettu. Albumin erikoisversio on kuitenkin jo ennakkotilattavissa artistin verkkokaupasta. Ennakkotilauksia vastaanotetaan marraskuun 5. päivään asti.
Maaliskuun 21. päivänä GACKT lähtee myös maailmankiertueelle, joka kulkee nimellä GACKT WORLD TOUR 2016 LAST VISUALIVE. Tarkat tiedot esiintymispäivistä ja kiertueen kohdemaista ilmoitetaan myöhemmin.
Lisäksi GACKT julkaisi hiljattain uuden singlen nimeltä ARROW, joka ilmestyi 7. lokakuuta. Singlen nimikkoraidan musiikkivideosta julkaistu näytepätkä on vilkaistavissa alapuolelta.