Uutiset

Uusi albumi INORANilta

17.06.2015 2015-06-17 12:29:00 JaME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Silverfaye Kääntäjä: Henrikku

Uusi albumi INORANilta

INORAN julkaisee uuden sooloalbumin, joka on samalla kitaristin kymmenes pitkäsoitto.


© Dino Publishers
Kitaristi INORAN julkaisee uuden albumin 26. elokuuta.

Beautiful Now -niminen levy on kitaristin kymmenes sooloalbumi. Albumin on kerrottu yhdistävän keskenään sekä Dive youth, Sonik diven aggressiivisuuden että Somewhere-levyn orgaanisen ambienssin. Tarkkaa tietoa CD:n sisällöstä ei olla toistaiseksi vahvistettu, mutta yhden kappaleista tiedetään olevan cover-versio hiden Pink Spider -kappaleesta.

Beautiful Now ilmestyy kauppoihin kahtena versiona. Rajoitettu painos kattaa bonus-DVD:n, joka tarjoaa musiikkivideon Beautiful Now -kappaleelle. Normaaliversio sisältää puolestaan pelkän CD:n. Albumista ensimmäisen painoksen hankkineet saavat myös lisäherkkuna 100 sivuisen kuvakirjan.

Lisäksi INORAN lähtee Japanin-kiertueelle markkinoidakseen uutta albumiaan. Yhteensä 15 päivää kestävä kiertue alkaa syyskuun 3. päivänä ja huipentuu EX THEATER ROPPONGIlla järjestettävään konserttiin, joka pidetään 29. syyskuuta INORANin syntymäpäivänä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD + DVD 2015-08-26 2015-08-26
INORAN
Albumi CD 2015-08-26 2015-08-26
INORAN
MAINOS