Visual kei -bändi Kameleo on julkaissut uuden singlensä Sandwich LOVEn nimikkokappaleen musiikkivideosta englanniksi, kiinaksi ja koreaksi tekstitetyt versiot sekä avannut englanninkielisen Facebook-sivun.
Visual kei -bändi Kameleo on tehnyt kansainvälisen avauksen julkaisemalla uuden singlensä Sandwich LOVEn nimikkokappaleen musiikkivideosta tavallisen japaninkielisen version lisäksi englanniksi, kiinaksi ja koreaksi tekstitetyt versiot. Kaikki neljä versiota ovat katsottavissa Danger Crue Recordsin viralliselta Youtube-kanavalta. Mielipiteensä uudesta musiikkivideosta voi puolestaan käydä kertomassa Kameleon englanninkielisellä Facebook-sivulla, joka on hiljattain avattu japaninkielisen Facebook-sivun rinnalle.
Tammikuussa 2012 toimintansa virallisesti aloittaneen Kameleon muodostavat vokalisti HIKARU. (entinen Sinema), kitaristit Takashi ja Daisuke (entinen Botan), basisti Kouichi (entinen Ko-ich) sekä rumpali Takeshi, jotka soittivat aiemmin yhdessä Kalvary-nimen alla. 6. maaliskuuta julkaistu Sandwich LOVE on bändin 5. single. Ensimmäinen kokopitkä levy NOW! ilmestyy 8. toukokuuta kahtena eri versiona.
Alta löytyy Sandwich LOVEn musiikkivideon englanniksi tekstitetty versio: