Aktiivinen 2003

SID

シド

SID
© MAVERICK GROUP. All rights reserved.
laulu
Mao
kitara
Shinji
basso
AKi
rummut
yuya
SID on bändi, joka perustettiin vuoden 2003 alussa. Alun perin bändi koostui vain vokalistista ja basistista, kunnes muut jäsenet liittyivät hieman jälkeenpäin. Tämän jälkeen jäsenistö ei ole muuttunut kertaakaan.

SID ei ole bändi, jollaiseen voisit kuvitella törmääväsi nykyisten nuorien japanilaisten bändien seassa, mistä voimme kiittää pääosin Maon toisaalta pehmeätä, toisaalta soraista ääntä. Ollakseen niinkin nuoria, jäsenten lahjakkuus vetää vertoja monien vanhempienkin muusikoiden lahjakkuudelle, ja he kykenevät säveltämään omat kappaleensa ja soittamaan monia eri musiikkityylejä.

Tämän lisäksi SIDillä on suuri fanikunta heitä tukemassa - osittain siksi, että alkuaikoinaan he osallistuivat kotimaassaan tunnetumpien bändien kanssa hyvin moniin indies-tapahtumiin ja osittain siksi, että oltuaan kasassa hädin tuskin vuoden, he kävivät esiintymässä myös Amerikassa.
Kirjoittaja: J Kääntäjä: karmik (käännös&päivitys)
MAINOS

Tuoreimmat artikkelit

Argonavis tuo pian kauppoihin ensimmäisen albuminsa – biisintekijöiden joukossa SID-kitaristi Shinji © Bushiroad Music. All Rights Reserved.

Uutiset

Argonavis tuo pian kauppoihin ensimmäisen albuminsa – biisintekijöiden joukossa SID-kitaristi Shinji

Kappaleiden kirjoittamiseen osallistui Shinjin lisäksi myös UNISON SQUARE GARDENin Tomoya Tabuchi, ROOKiEZ is PUNK'Din SHiNNOSUKE sekä ASH DA HERO.

SID julkaisee uuden singlen maaliskuun alussa © MAVERICK GROUP. All rights reserved.

Uutiset

SID julkaisee uuden singlen maaliskuun alussa

delete kuullaan animesarja Nanatsu no taizai kamigami no gekirinin tunnarina.

Oricon top 10 – Viikot 36 & 37 © oricon ME inc.

Uutiset

Oricon top 10 – Viikot 36 & 37

Viikkojen 36 ja 37 sijoitukset.

Oricon top 10 – Viikot 31 ja 32 © oricon ME inc.

Uutiset

Oricon top 10 – Viikot 31 ja 32

Idoliryhmiä nähtiin useamman listan kärjessä viikoilla 31 ja 32.

Uusimmat julkaisut

Single CD + kirja 2020-12-23 2020-12-23
First Press Limited Edition SID
Single CD 2020-12-23 2020-12-23
Regular Edition SID
Single Digitaalinen julkaisu 2020-12-21 2020-12-21
SID
Single Digitaalinen julkaisu 2020-12-07 2020-12-07
SID
Single Digitaalinen julkaisu 2020-11-23 2020-11-23
SID
Albumi CD 2020-05-13 2020-05-13
BERRY GOODMAN, BREAKERZ, BULLET TRAIN, Dempagumi.inc, FLOW, MUCC, OxT, SID, Takanori Nishikawa
MAINOS