Kulttuuriartikkeli

Keikkamemorabiliat

17.07.2008 2008-07-17 15:51:00 JaME Kirjoittaja: JaME-tiimi

Keikkamemorabiliat

JaME Suomen lukijoilla oli mahdollisuus esitellä keikoilta nappaamiaan aarteita. Mukaan mahtui niin rumpukapuloita, vesipulloja, plektroja kuin myös erikoisempiakin löytöjä.


© matriis
Pyysimme jokin aika sitten kaikkia keikoilla yleisöön nakattujen plektrojen, rumpukapuloiden ja muiden tavaroiden onnekkaitta omistajia lähettämään blogiin kuvia aarteistaan. Saimme kiitettävän paljon vastauksia, joista kiitokset kaikille osallistuneille!


Tulosten perusteella suomalaisten jmusiikkiharrastajien hallussa tuntuu olevan eniten Dir en greyn rumpali Shinyan entistä omaisuutta. Dir en greylla onkin ollut useita tilaisuuksia tutkailla suomalaisfanien koppaustarkkuutta. Dirun lisäksi myös Ayabien jäsenet ovat päässeet hankkiutumaan omaisuudestaan eroon kotomaamme tantereella jo muutamaan otteeseen. Ayabien kohdalla koosteeseen mukaan lähetetyt memorabiliat painottuvat plektroihin, eikä rumpukapuloita ole mukana.


Plektrojen ja rumpukapuloiden lisäksi keikoilla yleisesti lenteleviin esineisiin kuuluvat myös vesipullot, joiden viskominen on usein erityisesti laulajien suosiossa - syistä, jotka jokainen pystynee itse järkeilemään. Tällä kertaa koosteessa onkin mukana peräti kaksi the GazettEn vokalisti Rukin vesipulloa, mutta tulosten perusteella on ilmeistä, että pullojen heittely onnistuu myös muilta kuin laulajilta.


Jotkut osallistuneet ovat saaneet muistokseen hieman erikoisempia esineitä, kuten bassonkielen tai lavaa koristaneen kangaspalan. Omituisten muistoesineiden lahjoittajana ylivoimaisen voiton vie kuitenkin The Candy Spooky Theater, jonka keikkaa nimimerkki Madder voi muistella sukkanauhaa ja banaankuorta ihaillen.





Wainamoinen: Toshiya (Dir en grey) - 05.08.2007 - Ankkarock, Korso




Yonaka: Reita (the GazettE) - 30-10-2008 - Tavastia, Helsinki [löydetty salin lattialta keikan jälkeen]




futago: Takehito (Ayabie) - 28-05-2008 - Tavastia, Helsinki




laru: Kaoru (Dir en grey) - 04-11-2008 - Tavastia, Helsinki




Oliver: Intetsu (Ayabie) - 28-05-2008 - Tavastia, Helsinki




Rulla: Die (Dir en grey) - 04-11-2008 - Tavastia, Helsinki




kjjkjkk: Yumehito (Ayabie) - 28-05-2008 - Tavastia, Helsinki [toinen puoli vaaleanpunainen ilman tekstiä tai kuvitusta]




Lintunen: Intetsu (Ayabie) - 28-05-2008 - Tavastia, Helsinki




Sesta: Shinya (Dir en grey) - 04-11-2008 - Tavastia, Helsinki







matriis: Shinya (Dir en grey) - 05-11-2008 - Tavastia, Helsinki




Madder: Katsura (ANTI FEMINISM) - 28-01-2007 - Gloria, Helsinki




CHED0: Shinya (Dir en grey) - 04-11-2008 - Tavastia, Helsinki




prinssis: Shinya (Dir en grey) - 04-11-2008 - Tavastia, Helsinki




CHED0: Kei Kusakabe (GARI) - 14-07-2007 - Lutakko, Jyväskylä (Animecon) [rumpukapula]

CHED0: Naoki Fujimoto (GARI) - 14-07-2007 - Lutakko, Jyväskylä (Animecon) [pyyhe]




futago: Ruki (the GazettE) - 30-10-2007 - Tavastia, Helsinki




jiko: Ruki (The GazettE) - 30-11-2008 - Tavastia, Helsinki




Madder: Yumehito (Ayabie) - 28-05-2007 - Tavastia, Helsinki [vesipullo ja korkki napattu eri kerroilla]




Madder: Jack Spooky (The Candy Spooky Theater) - 23-03-2008 - Gloria, Helsinki [vesipullo nimikirjoituksella]




CHED0: Kei (Dio - Distraught overlord) - 16-03-2008 - Nosturi, Helsinki




Rulla: Shuu (girugamesh) - 02-02-2008 - Tavastia, Helsinki




fuxia: Jack Spooky (The Candy Spooky Theater) - 23-03-2008 - Gloria, Helsinki [käsiraudat]




Madder: Peggy (The Candy Spooky Theater) - 23-03-2008 - Gloria, Helsinki[banaaninkuoret]




Madder: Peggy (The Candy Spooky Theater) - 23-03-2008 - Gloria, Helsinki [sukkanauha]




Rulla: Anti Feminism - 28-01-2007 - Gloria, Helsinki [kaiuttimessa kiinni ollut kangaspala, napattu roudareiden luvalla]




Rulla: Ayabie - 28-05-2007 - Tavastia, Helsinki [suomenkielen lunttilappu, muistin perusteella henkilökunnan heittämä]




Rulla: Shuu (girugamesh) - 02-02-2008 - Tavastia, Helsinki [basson kieli]

----

Kiitos vielä kerran niin heittäjille kuin kiinniottajille.
MAINOS

Galleria

MAINOS