Arvostelu

BUCK-TICK - Dokudanjou Beauty

05.05.2010 2010-05-05 08:30:00 JaME Kirjoittaja: Elina

BUCK-TICK - Dokudanjou Beauty

Kuuntelussa B-T:n vuoden 2010 ensimmäinen julkaisu, kolmen kappaleen single Dokudanjou Beauty.

Kun edellisen albumin Memento morin julkaisusta oli kulunut reilu vuosi, BUCK-TICK oli jälleen valmis tuomaan markkinoille uuden tuotoksensa. Kyseessä on maaliskuun 2010 lopussa ilmestynyt sinkku Dokudanjou Beauty, jonka normaalipainos sisältää kolme biisiä: nimikkokappale, b-side sekä yksi live-taltiointi edelliseltä kiertueelta.

Dokudanjou Beauty edustaa tyyliään vaihtelevan bändin iloista ja energistä pop-ääripäätä. Tanssittavat melodiat ja pirteä tunnelma tekevät kappaleesta jopa leikkisän ja ehdottomasti mieleen jäävän, sellaisen, jonka mukana huomaa hyräilevänsä ja joka jää helposti päähän soimaan. Atsushi Sakurain vibraava ääni sopii biisiin kuin valettu, eikä biisistä kerta kaikkiaan keksi huonoa sanottavaa – se ei ehkä ole kovin vakavasti otettava tai ainutlaatuinen musiikillinen mestariteos, mutta miksipä aina pitäisikään? Mielestäni jo se on kunnioitettavaa, että reilusti yli 20-vuotias bändi saa vieläkin aikaan näin toimivan ja silti omanlaisensa kappaleen.

Voo Doo on nimikkokappaleeseen verrattuna hieman vakavamielisempi ja ripauksen synkempi, mutta lievä elektronisuus pitää kappaleen silti menevänä ja popahtavana. Atsushin ääni vibraa niin paljon, että se alkaa jo käydä oman sietokykyni rajoilla. Ehkä juuri siksi en osaa nauttia tästä biisistä erityisesti, mutta ei sitä nyt varsinaisesti huonoksikaan voi haukkua. Keskinkertaista b-side-materiaalia siis.

Tenshi wa Dare da, kappale Memento mori -albumilta, on valittu kolmanneksi biisiksi live-taltiointina viime vuoden kiertueelta. Vaikka kyseinen biisi ei koskaan noussut suosikkieni joukkoon, näin liveversiona se tuntuu toimivan jopa alkuperäistä paremmin. Hieman leikkimielinen ja iloinen tunnelma korostuvat livetaltioinnissa, ja päävokalisti Sakurai Atsushin ja kitaristi Imai Hisashin äänet täydentävät mukavasti toisiaan vuorottelevissa vokaaliosuuksissa. Harmillisesti biisin loppua kohden fiilis tuntuu hieman latistuvan, ja Atsushin laulu ei ihan joka kohdassa tunnu pysyvän nopeatempoisen musiikin mukana.

Vaikka nimikkokappale on todellinen helmi, kaksi seuraavaa kappaletta laskevat singlen kokonaisarvosanaa hieman. Kaiken kaikkiaan tämäkin julkaisu silti jättää erittäin positiiviset fiilikset ja saa odottamaan tulevaa materiaalia, jota BUCK-TICK bloginsa mukaan parhaillaan työstää.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2010-03-24 2010-03-24
BUCK-TICK
MAINOS