Arvostelu

w-inds. - New World/Truth~saigo no shinjitsu~

30.03.2010 2010-03-30 21:17:00 JaME Kirjoittaja: Leonor

w-inds. - New World/Truth~saigo no shinjitsu~

Poikatrio kasvattaa jälleen singlejensä kokonaismäärää.

Japanilainen poptrio w-inds. on edennyt urallaan aktiiviseen tahtiin, ja New World/Truth~saigo no shinjitsu~ kantaakin harteillaan huikeaa 29:nnen singlejulkaisun titteliä. Pony Canyon laski singlen markkinoille 9.12.2009, ja se oli bändin tiiviistä työskentelytahdista huolimatta heidän ensimmäinen cd-julkaisunsa yli vuoden tauon jälkeen.

New World, singlen myyntinimen toista puoliskoa kantava kappale, esiintyy levyllä kahteen otteeseen, niin aloitus- kuin lopetuskappaleenakin. Siinä missä ykkösraita New World on säilyttänyt kokopituutensa, on jälkimmäinen kappale editoitu radioesityksiä ajatellen.

Täysipituinen New World alkaa lähes minuutin pituisella vokaalittomalla osuudella, jossa ei ole melodian lisäksi juurikaan muuta kuin tylsähköjä, koneellisia tanssibiittejä. Sykähtelevä tykytys luo Keitan vokaaleihin yhdistettynä tanssittavan rytmin, mutta siitä huolimatta kappale pysyy alusta loppuun rauhallisella tasolla; mikään yltiöenerginen tanssibiisi kyseessä ei siis ole.

Hieman yli viisiminuuttinen New World alkaa loppua kohden tuntua melko pitkitetyltä kokonaisuudelta, kun itseään toistavat erikoistehosteet eivät enää jaksa herättää ihmetystä, kiinnostuksesta puhumattakaan. Kolmeen minuuttiin lyhennetty radio edit -versio viekin pisteet kotiin tältä saraa, sillä se on juuri otollisen pituinen ja paljon alkuperäistä sävellystä iskevämpi kokonaisuus; ylimääräiset, paikoittain pitkäveteiset instrumentaalikohdat on joko leikattu pois tai lyhennetty siedettävän pituisiksi. Kokonaisuudessaan New Worldiä voi kutsua aivan kohtuuhyväksi pop-biisiksi, mutta taivaita se ei tasollaan kuitenkaan hivo.

Truth~saigo no shinjitsu~ jatkaa tanssibiittilinjalla, ja kädentaputuksia muistuttava ääni luo heti alusta pitäen hyvin menevän ja maanläheisen tunnelman. Kappale toimisi ehdottomasti hyvänä yhteishengen kohottajana yleisölle esiinnyttäessä, mutta musiikillisesti ajatellen kokonaisuus ei ole kovinkaan monipuolinen – yksitoikkoisuus on vaarana, mitä lähemmäksi loppua joudutaan. Erilainen irrottelu ja revittely eivät olisi olleet teokselle pahitteeksi, vaan olisivat päinvastoin tuoneet mukaan sitä väriä, joka nyt jää vähäiseksi. Truth~saigo no shinjitsun~ ansioksi täytyy kuitenkin myöntää, että kaikkien kolmen laulajan äänet korostavat yhteislaulukohdissa ihailtavalla tavalla toisiaan; kontrasti on kerrassaan upea.
Vaikka kuulija ei olisi kappaleesta juuri mitään sävähdyttävää aiemmin löytänytkään, onnistuu lopetus kuitenkin todennäköisesti korvaamaan senkin ongelman. Musiikki lakkaa yllättäen, muttei kuitenkaan seinään, ja havahduttaa näin tajuamaan kappaleen päättymisen. Moni huomaa todennäköisesti tulleensa immuuniksi biittien tasaiselle sykkeelle, ja niiden yllättävä katoaminen ja sen mukana tuleva hiljaisuus riittää varmasti säpsähdyttämään nopeasti takaisin todellisuuteen.

Kolmantena raitana oleva Fighting For Love on teos, joka ei pahemmin herätä erityisiä tunteita tai ajatuksia vielä useammallakaan kuuntelukerralla. Kappaletta ei siitä huolimatta voi kuvailla fiaskoksi, vaan se on ennemminkin luomus, joka ei vain pysty tavanomaisuudellaan säväyttämään kuulijaansa toivotulla tavalla. Fighting For Love onkin singlen kappaleista se, joka muistuttaa eniten w-inds.:in aiempaa tuotantoa ja jää siksi helposti muiden levyllä olevien kappaleiden jalkoihin. Hyvästä yrityksestä huolimatta biisi on kuitenkin tasapaksu alusta loppuun, eikä esille nostettavia erityisiä kohokohtia tai osuuksia pahemmin löydy.

Tribute, singlen viimeinen kappale, jos New Worldin radio edit -versiota ei lasketa, on se piristävä yllättäjä, joka jokaiselta levyltä pitäisi löytyä. Vaikka edeltävästä kappaleesta olisikin jäänyt paha maku suuhun, pyyhkii Tribute sen saman tien mukanaan, kun mahtipontinen aloitus pyörähtää soimaan. Energia, joka raidasta välittyy, on omiaan muuttamaan mielialan nopeasti pettyneestä pirteäksi, sillä sävellys on singlen kappaleista ehdottomasti tyyliltään ja osuuksiltaan monipuolisin. Kertosäe on mukaansatempaava, onnistunut kokonaisuus, eikä tasaista mössöä ole havaittavissa missään raidan vaiheessa. Rytmi sopii laulusta välittyvään tunnelmaan erehtymättömästi, ja kuulija jää melkeinpä harmittelemaan, ettei kappaleella ole pituutta kolmea minuuttia enempää.
Tribute on ehdottoman positiivinen yllätys näin singlen loppusuoralle, eikä kuuntelukokemuksen jälkeen ole enää juuri sanottavaa jäljellä. Hyvä meno, hyvä fiilis, näin tiivistettynä.

New World/Truth~saigo no shinjitsu~ -single sijoittuu tasoltaan w-inds.:in tuotannon keskikastiin muutamista valopilkuista huolimatta. Julkaisu on kuitenkin jälleen yksi osoitus siitä, kuinka sujuvasti kolme laulajaa on oppinut sovittamaan äänensä yhteen ja käyttämään niitä yhdessä monipuolisesti. Vokaalien kannalta säröileviä sovituksia ei ole, vaan kaikki toimii niin kuin lauluun painottavalta triolta voikin odottaa. Vaikka englannin kielen lausuminen ei ehkä olekaan hallussa vielä niin hyvin kuin toivoisi, ei se juurikaan menoa haittaa, sillä suunta on epäilemättä ylöspäin.

Huolimatta vuoden hiljaisuudestaan cd-julkaisujen saralla näyttää w-inds. saaneen jälleen uutta tuulta purjeisiinsa, sillä uusi albumi Another World näki päivän valon vain kolmisen kuukautta tässä arvostellun singlen julkaisun jälkeen, 19. maaliskuuta 2010.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2009-12-09 2009-12-09
w-inds.
MAINOS