Juno Reactor feat. SUGIZO Varsovassa

Juno Reactorin suuresti odotettu, Laibachin kanssa yhteinen Varsovan-konsertti, joka oli osa two-man-kiertuetta Double Headline European Tour 2009, alkoi puolen tunnin myöhästymisen jälkeen. Slovenialainen bändi oli esiintymisvuorossa ensimmäisenä ja nostatti hyvin innostuneen reaktion yleisössä. Yli tunnin kestäneen keikan ja yhden encoren jälkeen muusikot poistuivat lavalta, ja henkilökunta alkoi pystyttää lavasteita Juno Reactoria varten.

Ryhmän johtajana toimii Ben Watkins, ja heidän sävellyksensä ovat sekoitus monia musiikkigenrejä: elektronista musiikkia, instrumentaalista, klassista, etnistä (yhtyettä pidetään goa trancen edelläkävijänä). Juno Reactorin kokoonpano muuttuu säännöllisesti, mutta kyseisenä päivänä Varsovassa ryhmään kuuluivat brittiläinen laulaja Taz Alexander, hip-hop artisti Chetto Priest, Mabi Thobajane Etelä-Afrikasta ja – turha mainitakaan – SUGIZO. Puoli yhdentoista maissa illalla Ben Watkins ilmestyi lavalle, ja otettuaan paikkansa kannettavan tietokoneensa takana hän esitteli loput muusikot, jotka ilmestyivät yksi kerrallaan lavalle. Jokainen jäsenistä otettiin vastaan sydämellisin aplodein, mutta juuri SUGIZO oli se, jonka kohdalla innostus oli äänekkäintä.

Konsertti alkoi lempeästi melko hitaalla, keinuttavalla melodialla, mutta jo muutaman minuutin jälkeen se saavutti valtavan vauhdin napakan Amampondo-tanssin tehostamana. Hetkeä myöhemmin Taz Alexander astui majesteetillisesti lavalle laulamaan Labyrinth-albumin Conquistadorin molemmat osat. Chetto Priest, joka käytännössä otti hoitaakseen koko jälkimmäisen puolen konsertista, sai aikaan uskomattoman kontaktin paikalle kokoontuneen ihmismassan kanssa. Hän rohkaisi ihmisiä jatkuvasti pitämään hauskaa, härnäsi heitä ja toisti tunnuslauseita kuten: ”Tervetuloa kärsimyksen taloomme”, ”Avatkaa mielenne” ja ”Poistakaa naamionne.”

Laibachin jossain määrin staattisen esityksen jälkeen Juno Reactor muutti ilmapiirin oitis. Heidän settinsä aikana oli mahdotonta seistä paikoillaan, sillä monet ryhmän kappaleista ovat puhtaan rytmin täyttämiä, mikä yksinkertaisesti painostaa mukaan tanssiin. Afrikkalaiset rummut toivat erikoisen lisän Junon kokoonpanoon, kuten toi myös SUGIZOn upeaääninen kitara; jokainen hänen soittamansa nuotti oli selvästi kuultavissa. Tähän esitykseen, johon kaikki muusikot ottivat osaa – eivät vain soittaen, vaan myös tanssien (SUGIZOn tanssista on tullut kuuluisa Juno Reactorin fanien keskuudessa) – yhdistyivät myös värikkäät valot, jotka oli sovitettu täydellisesti resonoivaan musiikkiin tehden siitä ihmeellisen kokemuksen aisteille.

Yhtye soitti suhteellisen pitkiä kappaleitaan pitämättä juuri ollenkaan taukoja soiton välissä, minkä vuoksi olikin hieman vaikeaa – erityisesti ihmisille, jotka eivät tunteneet bändin aikaansaannoksia entuudestaan – päätellä, mihin yksi kappale loppui ja mistä toinen alkoi. Juno Reactor esitti suurimmaksi osaksi kappaleita kolmelta viimeisimmältä albumiltaan Labyrinth, Shango ja Gods and Monsters. Pistolero oli itsessään erityisen vaikuttava, eritoten tarkasti valittujen, sykkivien valojen, kappaleen lähes kaihomielisen kertosäkeen ja fanien osallisuuden vuoksi. Yleisön pyynnöstä soitettiin myös Mona Lisa Overdrive, joka on ehkä kaikista tunnetuin Juno Reactorin kappale ”Matrix: Reloaded” -soundtrackilta. Liveversiot City of Sinfulista sekä Bible of Dreams -albumin Conga furysta olivat myös erityisen vaikuttavia.

Vaikka faneilla, jotka tulivat Palladiumille tuona iltapäivänä, ei ollutkaan mahdollisuutta kuulla SUGIZOn viulunsoittoa (hän oli soittanut sitä Wroclawissa), ei voi väittää, etteikö kitaristilla olisi ollut omaa viisiminuuttistaan; yhdessä kappaleista hän soitti henkeäsalpaavan soolon akustisella kitarallaan. Oli myös ilmiselvää, että hän nautti olostaan läpi koko konsertin. Hän oli lakkaamatta vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, esimerkiksi poseeraten kuvia varten. Konsertin pääosuuden jälkeen, kun muu yhtye oli jo lähtenyt, SUGIZO viipyi vielä hetken lavalla ottaen kuvia paikalle kerääntyneestä yleisöstä tai itsestään vasten yleisöä. Tietenkään show’ta ei voitu saattaa päätökseen ilman perinteistä plektrojen heittelyä ja yleisön kastelua vedellä.

Esityksen pääosuuden loputtua yleisö alkoi välittömästi kutsua Juno Reactoria takaisin encorea varten. Väki messusi bändin nimeä ja tömisteli äänekkäästi, mikä synnytti aivan uskomattoman vaikutelman. Yleisön ei tarvinnut kauaa odotella muusikoita, jotka nopeasti ilmestyivät takaisin lavalle. Melkein välittömästi afrikkalaiset rummut lähtivät soimaan, ja ryhmä aloitti soiton toisen selkeän, häikäisevän äänen lähtiessä japanilaisen jäsenen kitarasta. Vastauksena faniensa toivomukseen Juno Reactor palasi vielä yhtä encore varten, joka oli valitettavasti tällä kertaa myös viimeinen.

Juno Reactor todellakin hurmasi illan aikana paikalle kokoontuneet ihmiset, mukaan lukien jopa ne, jotka olivat tulleet konserttiin vain Laibachin tai SUGIZOn houkuttelemina. Heidän show’nsa oli lennokas, spontaani ja täynnä positiivista energiaa – erityisesti verrattuna Laibachin melko yhtenäiseen esitykseen. On sääli, ettei bändin ja fanien yhteinen tapaaminen, josta Ben Watkins aiemmin ilmoitti, toteutunutkaan, mahdollisesti järjestysongelmista johtuen. Tästä huolimatta Juno Reactor epäilemättä voitti itselleen monia uusia faneja tämän tapahtuman myötä, ja he voivat odottaa samanlaista innostunutta reaktiota myös seuraavalla kerralla, kun tulevat vierailemaan Puolassa.