Analyysin kohteena B-T:n 16. studioalbumi Memento mori, joka sekoittaa vanhoja fiiliksiä ja täysin uusia ideoita. Remember to die!
BUCK-TICK, yksi japanilaisen rockin ja visual kein uranuurtajista, on päässyt kunnioitettavaan 24 vuoden ikään. Helmikuussa 2009 ilmestynyt Memento mori on pitkän matkan taivaltaneen yhtyeen 16. kokopitkä studioalbumi, jota edelsivät HEAVEN- ja GALAXY-singlet. Albumille päätyi yhteensä 15 kappaletta.
Memento morin luomisvaiheessa viime vuonna bändi vihjaili uuden albumin tulevan olemaan perinteistä ja yksinkertaista popahtavaa rockia, josta on karsittu kaikki ylimääräinen pois. Luvassa piti olla selkeitä melodioita ja perinteisiä bändisoittimia - ei juurikaan muuta. Vihjeet ja lupaukset ovat albumin ilmestyttyä osoittautuneet osittain oikeiksi, osittain vääriksi. Memento mori sisältää paljon tarttuvia mutta yksinkertaisia melodioita, eivätkä yksittäiset biisit usein ole kovinkaan monimutkaisia. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin yllättävän tyylirikas ja jopa sekava. Liiallisesta yksinkertaisuudesta ei siis ainakaan ole kyse, vaan erittäin monipuolisesta ja mielenkiintoisesta paketista, jonka avautuminen kesti ainakin itselläni usean päivän aktiivista kuuntelua
Albumi alkaa menevissä rock-fiiliksissä viime vuoden singleltä tutulla Makka na yoru -Bloody-:lla. Kiivastunnelmainen kappale mieleenjäävillä kitarakuvioillaan aloittaa levyn hyvällä asenteella, ja johdattelee tuleviin tunnelmiin hyvin. Les Enfants Terribles jatkaa rokkaavasti, mutta kuulostaa jokseenkin itseääntoistavalta. GALAXY tuo väliin raikasta poppia, ja kyseinen sinkkukappale toimii edelleen. Ainakaan tässä tapauksessa tarttuvuus ja yksinkertaiset melodiat eivät tarkoita sitä, että biisiin kyllästyisi nopeasti - päinvastoin.
Umbrellassa on jälleen aivan omanlaisensa fiilis, kiitos mielenkiintoisesti vaihtelevien vokaalien, vahvan groovaavan basson, taustataputusten ja jännän rytmin. Hieman sekavan oloisen Katte ni shiyagaren jälkeen päästään levyn rauhallista antia edustaviin Coyoteen ja Messageen. Ensimmäisessä näistä on pieni länkkäritunnelma taputuksien ansiosta, ja Coyote muutenkin on mahtavan erilainen ja mieleenjäävä veto. Atsushin lauluääni tulee todella hyvin esille, ja vaikka vibraus hänellä näyttäisi iän myötä lisääntyvän, kuulostaa vokalisti yhä aivan mielettömän upealta. Message on asteen perinteisempi, pianovoittoinen hidas ja nätti kappale.
Albumin nimikkobiisi Memento mori on varsin mielenkiintoinen erilaisten tyylien yhdistelmä. Atsushi on ottanut lauluunsa vaikutteita Okinawan perinteistä ja laulaa tyylillä, joka tuo mieleen Japanin eteläisten saarien minyo-laulutavan. Lauluosuuksia värittää vielä omalta osaltaan Imai, joka räppää huvittavasti "remember to die". Jonathan Jet-Coasterin ja Suzumebashin kohdilla hypätään perinteisiin rock'n'roll-fiiliksiin maustettuina hauskoilla ja vauhdikkailla efekteillä ja englanninkielisillä hokemilla, jotka tuovat kovasti mieleen Imain toisen bändin Lucyn. Lullaby-III puolestaan on kuin historiikki 13kai wa gekkou -albumin tunnelmiin synkähköllä ja goottimaisella sirkus-tunnelmallaan.
Albumin loppuosassa palataan yksinkertaisempaan ilmaisuun: MOTEL13 kuulostaa melkoisen perinteiseltä rockilta, Serenade - Itoshi no Umbrella -Sweety- puolestaan on itseääntoistavaa poppia ja Tenshi wa dare da taas hieman nopeampaa, leikkisää ja tarttuvaa pop-rockia. Albumi loppuu nättiin keskitempoiseen sinkkubiisiin HEAVEN.
Kaiken kaikkiaan Memento mori on yllättävän monipuolinen albumi, jolta löytyy eri tyylien kirjoa kauniista balladeista melodisen tarttuvan popin kautta rosoisempaan rock'n'rolliin. Lähes kaikissa biiseissä on omanlaisensa säväys, joka joissain tapauksissa avautui ensikuulemalla, joissain piti sulatella jonkin aikaa. Parin viikon totuttelun jälkeen olen kuitenkin valmis antamaan Memento morille erittäin hyvät pisteet. BUCK-TICK ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan osasi mielenkiintoisesti yhdistellä vanhaan totuttuun tyyliinsä melko paljon uusiakin tuulia. Tässä on albumi, joka tulee varmasti kestämään ahkeraa kuuntelua!
