Sattumanvaraisesti valittu single paljastuikin erittäin miellyttäväksi musiikkielämykseksi.
Se, minkä vuoksi valitsin TOKIOlta juuri tämän singlen arvosteltavaksi (ennen kuin edes kuulin sitä), on oikeastaan vain sen helppo ja mukava nimi. GREEN on julkaistu vuoden 2002 kesällä, eli kovinkaan tuoreesta julkaisusta ei ole kyse... Sinkku paljastui kuitenkin erittäin positiiviseksi yllätykseksi: paljon olisin menettänyt, jos en olisi ottanut tätä kuunteluuni.
Levy alkaa Neighborilla, johon ihastuin heti ensikuulemalta. Se on kaunis ja hyvin toteutettu, ja Tomoya Nagasen laulusuoritus ansaitsee kiitosta. Neighborin nätti melodia tuo mieleen kevään, ehkä hyvästit, mutta onnellisella lopulla. Hiljainen balladi voimakkailla instrumenteilla ja hieman karkeilla vokaaleilla voi olla jotain uskomattoman kaunista kuunneltavaa, ja tällä mittapuulla Neighbor pääsee kyllä pitkälle.
GREEN, jatkaen edelleen keväisissä taikka kesäisissä tunnelmissa, onkin sitten aavistuksen tylsempi, mutta ei missään nimessä huono. Kertosäkeestä tuntuu puuttuvan jotakin, mutta kokonaisuudessaan kappale on kyllä kuunneltava, ja epäilemättä teknisesti erittäin hyvin toteutettu. On ehkä lähinnä mielipidekysymys, pitääkö enemmän tästä vai ensimmäisestä raidasta, sillä laadullisesti ne ovat kutakuinkin samaa luokkaa.
Kolmannesta raidasta sen sijaan kuulee jo alussa, ettei kyseessä ole varsinaisesti mikään mestariteos. Akustiset kitarat tukevat kappaleen rentoa tunnelmaa, ja South Endin melodiakin on melko mukavaa kuunneltavaa. Se sopii singlelle oikeastaan paremmin kuin hyvin: kolmantena raitana se on "sopivan mitäänsanomaton" - miellyttävä, mutta ei niin hyvä, että veisi huomion esimerkiksi nimikkokappaleelta. Valitettavasti lauluosuus ei tässä ole aivan niin loistava kuin edellisissä; Tomoyan korkeat vokaalit hieman häiritsevät.
Loput kappaleet ovat edellisten karaoke-versioita. Yleensä en juurikaan niistä perusta, mutta Neighbor ja GREEN toimivat instrumentaaleina yllättävän hyvin. Soitinten käyttö on kummassakin sen verran monipuolista ja runsasta, ettei kappaleisiin ehdi kyllästyä, vaikkei niitä laulajan ääni olekaan sävyttämässä. South End sen sijaan on Tomoyan tasottomista ylä-äänistä huolimatta huomattavasti mielenkiintoisempi laulun kera, luultavasti kappaleen akustisuuden vuoksi.
Olen tyytyväinen, että päätin viimeinkin tutustua TOKIOon tarkemmin. Tällä singlellä on kuuntelijalleen yllättävän paljon annettavaa, jos sille vain antaa mahdollisuuden.
