Haastattelu

Zy 42: Kagrra,

30.12.2008 2008-12-30 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Zy Kääntäjä: Matron

Zy 42: Kagrra,

Äänen Henki ja Pyörre.


© 2008 Zy.connection Inc. All Rights Reserved.
Kagrra, julkaisee uuden Uzu -singlensä 10. syyskuuta; marraskuussa 2006 ilmestyneestä edellisestä singlejulkaisusta on kulunut melkein kaksi vuotta. Seuraavan varman tavaramerkkinsä julkaisevat jäsenet ovat vireessä ja valmiita menoon. Uzua on käytetty teemakappaleena Hitorikakurennbo-kauhuelokuvalle ja toinen raita Hoozuki toimii teemalauluna BS-I:n esittämälle Kaidan shin mimibukuro special –draamalle. Shigatsu tsuitachia (uudelleenjulkaisu heidän neljänneltä albumiltaan, Corelta) käytettiin, kun bändi nähtiin NHK:n Cat street –draamassa, joka lähetettiin Japanin televisioihin 18. syyskuuta. Tässä haastattelussa kyselimme bändin tämänhetkisistä tulevaisuudensuunnitelmista.

Uzu julkaistaan noin vuoden ja kymmenen kuukauden tauon jälkeen ja minun täytyy kehua sitä todella hyväksi.

Isshi: Tällä kertaa saimme kytköksiä lähestulkoon kaikkiin nauhottamiimme kappaleihin. Suoraan sanottuna meitä pyydettiin tekemään kytköksiä, jonka jälkeen valitsimme kappaleet, joita tulisimme käyttämään.

Se on epätavallista. Tavallisesti kappaleet ensin luodaan ja sitten vasta valitaan.

Isshi: Kyllä. Uzun ja Hoozukin kanssa se kävi päinvastoin.

Kuinka loitte kappaleet?

Isshi: Uzun on tehnyt Shin.

Shin: Sävelsin alkuperäisen kappaleen jonkin aika sitten. Kappaleen yleisilme oli valmis, mutta se erosi hakemastani, joten tein melodian uudestaan. Sävelsin muutamia päämelodioita ja valitsimme ne yhdessä.

Uzu toimii teemakappaleena DVD-kauhuelokuva Hitorikakurenbolle. Isshi, oletan, että olit iloinen tästä kytköksestä, sillä pidät kauhusta. Oliko kappaleen säveltämisessä jotakin hyvin erityistä?

Isshi: Tuota, olin tarkka kappaleen vaikutuksesta ja salaperäisyydestä. Yritin tehdä jotakin, joka kumpuaa sisimmästä. Lähestyin kauhua ennemminkin psykologiselta puolelta. Luulen, että siitä olisi tullut metallikappale, jos roiskeita olisi ollut vielä enemmän. Se ei ole kuitenkaan sellainen, ja voimme nyt näyttää ihmisille enemmän itsestämme. Mielestäni se on täydellinen.

Kappale siis valmistui helposti?

Isshi: Ei, se oli vaikeaa. Lopulta meillä oli jäljellä kolme kappaletta ja annoimme asiakkaiden kuunnella ne kaikki. Kahdella kappaleella oli yksi kertosäe ja Uzulla oli ainoastaan intro, mutta meitä pyydettiin etenemään sen kanssa. Kappaleen intron täytyy mielestäni olla hyvin vakuuttava.

Aloitus on siis tärkeä!

Shin: Kappaleen lähestymistapaa oli helppo ymmärtää. Pystyin siihen ilman sen suurempia ongelmia.

Akiya: Niin minunkin mielestäni. Päätimme kappaleen yksityiskohdat keskustellessamme Shinin kanssa. Mielestäni kehitimme sitä hyvin, varsinkin kun aikamme oli varsin rajattu.

Nao: Rytmin laatimisessa oli hyvin tiukka aikataulu. Kuitenkin teimme sen sitä mukaa, kun se vain mieleeni tuli. Sovelsin sitä introsta dramaattisesti.

Izumi: Olin hieman hermostunut, mutta annoin sille kaikkeni. Tunne oli läsnä, joten soitin täysin sen mukaan.


Loput haastattelusta on Zy 42:ssa
© 2008 Zy.connection Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2008-09-10 2008-09-10
Kagrra,
MAINOS