Kuunneltavana uniikin kaksikon albumi, joka nimestään huolimatta tarjoaa tasaisen vahvan musiikkielämyksen.
MONORALin kesällä 2007 ilmestynyt albumi Turbulence on bändin toinen kokopitkä, ja oikeastaan ensimmäinen suurta huomiota osakseen saanut julkaisu bändiltä. MONORALin suosiota vauhdittivat sopivasti ennen Turbulencen julkaisua Ergo Proxy -animen tunnaribiisi Kiri sekä esiintymiset mm. HYDEn kanssa ja Fuji Rock -festivaaleilla. Turbulence osoittautuikin suosion arvoiseksi levyksi bändin mieleenpainuvan tyylin ja levyn taitavan toteutuksen ansiosta.
Albumin aloittaa positiivinen raita Pocketful of Joy, joka tutustuttaa kuulijan nopeasti MONORALin tyypilliseen soundiin. Musiikki on soitettu perinteisillä bändisoittimilla turhia konstailematta, ja kitarariffit sekä melodiat ovat sopivan yksinkertaisia mutta ehdottoman toimivia ja mieleenjääviä. Vokalisti Anis laulaa persoonallisella, hieman rosoisella mutta vahvalla ja kantavalla äänellään täydellisesti englantia ääntäen. Kenties juuri bändin monikulttuurisesta taustasta johtuu myös musiikin tyyli, joka kuulostaa hyvin paljon länsimaalaiselta rockilta, kenties voimakkaimmin grungelta, mutta vaikutteita on myös peristeisestä rock'n'rollista ja ajoittain liikutaan myös popin rajamailla.
Energinen Sparta jatkaa mukaansatempaavalla tyylillään, ja hyvin pian huomaakin jo hyräilevänsä sanoitusten mukana. Spartan taustalla soivat kevyesti kosketinsoittimet, jotka tuovat erityistä unenomaista tunnelmaa kappaleeseen. Levylle mahtuu myös rauhallisempia ja surumielisempiä kappaleita, kuten seuraavat Vimana ja Monkey Cage. Erityisesti jälkimmäinen jäi heti allekirjoittaneen mieleen koskettavan rehellisellä tunnelmallaan. Seuraavat biisit kuitenkin piristävät jälleen menoa Tuesdayn ollessa melkeinpä riehakas pop-punk-tyylinen veto Visions in my Headin seuratessa rock'n'roll-tyylisellä asenteella.
Levyn loppupuoliskolta nousee esiin esimerkiksi Perfect Gold, joka edustaa hieman bändin raskaampaa antia säilyttäen silti jopa normaaliakin voimakkaammin tarttuvuuden ja mieleenpainuvasti toistuvat lyriikat etenkin kertosäkeessä. Seuraava biisi on Kiri, rauhallisempi ja varsin nätti lähes balladimainen kappale, joka Ergo Proxyn ansiosta on kenties MONORALin tähän mennessä tunnetuin kappale. Anis laulaa voimakkaasti sanoja venyttäen ja hänen äänensä kuulostaa samanaikaisesti vahvalta ja tunteelliselta. Seuraavat biisit jatkavat jo tuttua MONORALin soundia kunnioittaen, tuoden silti sopivasti vaihtelua mukanaan; esimerkiksi keskitempoisen Pompadourin tunnelma on surumielinen mutta jotenkin jännittävä ja hieman taianomainen. Shenanigansissa saadaan sen sijaan kuulla välillä jopa karjuntaa, mikä ei ole kovin normaalia MONORALille. Albumin lopetusraita Session 9 on keskitempoinen ja erityisen melodinen, ja se jättää kuuntelijalle positiivisen fiiliksen miellyttävällä ja melkein popahtavalla meiningillään.
Kokonaisuutena Turbulence on kuuntelua kestävä eheä albumi, joka sisältää juuri sopivasti vaihtelua ollen silti koko ajan yhden ja saman bändin tuotokseksi tunnistettavissa. Tämän ansiosta MONORAL onkin noussut aivan kärkikastiin omalla soittolistallani silloin, kun haluan kuunnella englanniksi laulettua musiikkia. Bändiä ei välttämättä edes uskoisi japanilaiseksi, mutta eihän sillä ole mitään väliä kun musiikin laatu ratkaisee. MONORALin musiikkia voisi yksinkertaistettuna kuvata vaihtoehtoiseksi, grungen sävyttämäksi rockiksi, ja jos senkaltainen musiikki yhtään uppoaa, kannattaa MONORALiin ehdottomasti tutustua.
