Arvostelu

Maximum the Hormone - Tsume tsume tsume/[F]

09.07.2008 2008-07-09 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Elina

Maximum the Hormone - Tsume tsume tsume/[F]

Millaiseksi osoittautui suursuosion saavuttaneen nelikon kauan odotettu uusi tuplasingle Tsume tsume tsume/[F]?

Single CD

Tsume tsume tsume/[F]

MAXIMUM THE HORMONE

Heinäkuun 9. päivänä ilmestynyt single Tsume tsume tsume/[F] on Maximum the Hormonen ensimmäinen CD-julkaisu sitten 2007 ilmestyneen albumin Buiiki kaesun. Uutta musiikkia on siis jouduttu odottelemaan jonkin aikaa, ja niinpä kovin monen odotukset tuskin ovat matalalla. Sinkku sisältää kaksi A-raitaa ja yhden B-raidan, jotka edustavat bändin hieman raskaampaa mutta ehdottoman uniikkia soundia.

Tsume tsume tsume alkaa yllättävän rankasti nopeatempoisten kitaroiden ja rummun potkaistessa käyntiin. Äänessä ovat vuorotellen Maximum the Ryo ja Daisuke-han joiden tyyli on huudon ja räppäyksen sekaista energistä karjuntaa. Räyhäkkään alun jälkeen ääneen pääsee hetkeksi myös naisvokalisti Nao, joka tuntuu laulavan normaaliakin tyyliään korkeammalla ja hennommalla äänellä. Loppuosassa kappaletta kuullaan kertosäe pariin kertaan ja biisi tuntuu paljon tarttuvammalta ja hetkellisesti kevyemmältä kuin alussa. Tsume tsume tsume osoittautuu lopulta varsin tyypilliseksi Maximum the Hormonen kappaleeksi sisältäen niin raskaita kuin popahtaviakin osuuksia, ollen ihan hyvä kappale mutta silti se jää ehkä hieman jälkeen verrattaessa bändin kirkkaimpiin hitteihin tyyliin Zetsubou Billy tai Rolling 1000tOON.

Toinen kappale [F] on asteen raskaampi kuin ensimmäinen, ja jälleen vokaaleissa vuorottelevat Maximum the Ryo räppäävällä tyylillään ja Daisuke-han karjunnallaan. Naon laulu ja tyypilliset popahtavammat osuudet puuttuvat lähes täysin loppuosan tarttuvampaa osuutta lukuunottamatta, mutta silti biisi tuntuu jopa menevämmältä ja mieleenjäävämmältä kuin Tsume tsume tsume. Viimeinen kappale Kill all the 394 on vain alle kaksi minuuttia pitkä, nopeatempoinen ja varsin punkahtava veto. Bändin miehet laulavat huutamispainotteisesti ja biisi muistuttaa paljonkin edeltävien albumeiden samankaltaisia lyhyitä ja raskaita "täytekappaleita". Kill all the 394 korostaa sinkun raskautta ja on kohtuullisen hyvä lisäbiisi, mutta ei loppujen lopuksi erotu bändin muista biiseistä juurikaan.

Kokonaisuutena uusi single on bändin perustasoa... Edellisten julkaisujen ollessa todella onnistuneita, odotin kuitenkin tältäkin sinkulta enemmän, ja niinpä voin sanoa olevani hieman pettynyt. Kaikki kolme raitaa ovat sinällään oikein hyviä, mutta ne eivät jää mieleen aivan yhtä hyvin kuin bändin monet muut kappaleet, eivätkä kenties täytä tehtäväänsä singlenä kuin korkeintaan kohtuullisesti. Kuuntelemisen arvoinen levy siitä huolimatta!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2008-07-09 2008-07-09
MAXIMUM THE HORMONE
MAINOS