Haastattelu

Zy 38: Ryutaro Arimura (Plastic Tree)

26.02.2008 2008-02-26 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Zy Kääntäjä: DrMinttu

Zy 38: Ryutaro Arimura (Plastic Tree)

Ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen... Mitä on vuorossa seuraavaksi?


© 2007 Zy.connection Inc. All Rights Reserved.
Plastic Treen ensimmäinen oneman-konsertti pidettiin Budokanissa syyskuussa 2007 kymmenennen vuosipäivän juhlistukseksi. (Heidän live-dvd:nsä, ZERO, on nyt myynnissä.) Sen jälkeen oli vuorossa maailmankiertue, jota taas seurasi Japanin-kiertue. 30. joulukuuta he esiintyivät C.C. Lemon Hallilla, minkä lisäksi yhtye konsertoi myös uudenvuodenaattona, niin että loppuvuodelle 2007 jäi vain vähän taukoja. Voimme myös odottaa näkevämme heidät "stylish wave ILLUSION '08 vol. 1-2" -tapahtumassa tammikuun 20. päivä. Tässä haastattelussa kysyimme vokalisti Ryutaro Arimuralta, yhtyeen keulakuvalta, vuodesta 2007 sekä siitä, mitä on varattu vuodelle 2008.

Ensimmäiseksi, palataanpa vuoteen 2007, ensiesiintymisenne kymmenenteen vuosipäivään. Teillä oli konsertti Budokanissa 8. syyskuuta. Milloin tästä konsertista päätettiin virallisesti?

Ryutaro: 5. maaliskuuta.

Teille vuosi 2007 jollain tapaa alkoi sieltä, eikö?

Ryotaro: Luulen niin. No, se oli oikeastaan kymmenes vuosipäivämme, mutta vuoden ensimmäisen puoliskon aikana emme olleet oikeassa vireessä juhlistaaksemme sitä. Siihen aikaan meillä oli eräänlainen sielunetsintä bändinä, joten se oli melko vaikeaa aikaa.

Mitä tarkoitat?

Ryutaro: Miten sen sanoisi... Se oli kuin olemassaoloamme olisi testattu. Ei niinkään muiden kannalta, vaan lähinnä itsemme. Se näkyi lähes kaikessa, myös kappaleissa, joita teimme albumille Nega to Posi, visuaalisessa puolessamme, musiikkivideoissa ja Budokanin esiintymisessämme. Uskon, että teimme bändinä niin paljon, kuin meidän oli mahdollista tehdä.

Joten enemmän kuin "Onnittelut kymmenennen vuosipäivänne johdosta" teistä tuntui kuin se olisi ollut aika, jolloin teidän bändinne arvot kyseenalaistettiin.

Ryutaro: Oikeastaan minusta tuntuu, että ensimmäinen kerta, kun todella kuulin sanan "onnittelut" pyörivän korvissani, se oli juuri konserttipäivä Budokanissa.

Joten siihen saakka työskentelitte kovasti, vai mitä?

Ryutaro: No, olin kyllä tehnyt kappaleita ja julkaissut niitä, mutta en ollut itseni. Siihen aikaan ajattelin monenlaisia asioita, kuten "Miksi kirjoitan kappaleita tälle bändille?" ja "Miksi me olemme Plastic Tree?" Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana aikataulumme oli melko normaali. Joka tapauksessa luulen, että se oli emotionaalisesti hyvin kiireistä aikaa minulle.

Sinä siis jopa mietit, miksi olet tässä bändissä? Budokanin esiintymisessänne sanoit, että "Plastic Tree on puu, joka ei koskaan kuihdu." (nauraa) Tällä lausahduksella taitaa olla syvä merkitys.

Ryutaro: Ah, niin sanoin. (nauraa) Se on toiveeni. Ja ajattelin, että halusimme jättää jotakin, mikä auttaisi hahmottamaan julkaisujamme ja live-esiintymisiämme vuonna 2007.

Te siis ajattelitte bändiänne ja sen olemassaoloa. Saitteko mitään vastauksia?

Ryutaro: Kyllä. Budokanin konsertissamme tunsin vahvan vastuuntunteen. Ja olin yksinkertaisesti onnellinen. Olin onnellinen siitä, että meidän kaltaisellemme bändille oli mahdollista seistä niinkin isolla lavalla.

Budokanin konsertin jälkeen teillä oli maailmankiertue ja kotimaankiertue, ja näytti siltä, että te vain painatte menemään. Ette keskeyttäneet hetkeksikään, mikä oli parempi, eikö?

Ryutaro: No, oli minulla hiukan aikaa kirjoittaa kappaleita Budokanin konsertin jälkeen.

Kirjoitit siis niitä vapaa-ajallanne?

Ryutaro: Niin, kirjoitin kappaleita! Kokosin niitä. Uskon, että nyt on se aika - Budokanin konsertin jälkeen - kun me kaikki etsimme ja pohdimme Plastic Treetä.

Teillä oli toinen ulkomaanesiintyminen marraskuussa. Miltä se tuntui?

Ryutaro: Siihen aikaan Taiwan vaikutti minuun kaikkein eniten. Eurooppaan on niin pitkä matka, mutta Taiwan ja Korea, missä en koskaan aikaisemmin ollut käynyt, ovat todella lähellä Japania. Olen myös saanut paljon fanipostia Taiwanista. Sen takia minusta tuntui vahvasti, että voisin viimein päästä sinne, vaikka se onkin niin lähellä.

Luulen, että musiikkisi yhdistää sinut moniin paikkoihin ympäri maailmaa.

Ryutaro: Nyt uskon, että sille, mitä alan nähdä tässä maailmassa, on tarkoitus. No, tänä vuonna keskityin usein menneeseen, tämänhetkiseen ja tulevaisuuteeni tällä tavalla. Niin, ja kun palasin takaisin konserttitaloon Chibaan, jossa joskus työskentelin, aloin puhua managerille; siitä oli ollut varsin pitkä aika. Nyt tuntuu, että minulla on ollut vuonna 2007 paljon mahdollisuuksia tehdä kaikkea tuon kaltaista, käydä läpi asioita. Kuin olisin juovuksissa ja aikakoneessa. (nauraa)

Oliko se kuin matka itsesi etsimiseen?

Ryutaro: Näin oletan, minä etsimässä minua. (nauraa)
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Konsertti DVD 2007-12-19 2007-12-19
Plastic Tree
MAINOS