Kaya - Glitter

Kaya on ennen Schwarz Steinissä vaikuttanut solisti joka on nyttemmin siirtynyt soolouralle. Kyseisen laulajan musiikki on technopainotteista, aivan kuten aiemmassa bändissäänkin. Arvosteltavakseni valitsin herran vuonna 2006 ilmestyneen ensimmäisen kokopitkän albumin, Glitterin. Ennakkoluuloja minulla ei albumia kohtaan ollut, sillä aikaisemmin kuulemani singlet olivat kuin hunajaa korville. Glitter osoittautui täysin odotusteni mukaiseksi, ellei paremmaksikin, pieniä miinuksia lukuun ottamatta.

Albumin aloittaa Kaleidoscope -Glitter Mix-. Kappale alkaa hauskalla kosketinsoitolla, joka muuttuu laulun edetessä viuluiksi. Rytmit ovat Kaleidoscope -Glitter Mix-:issä kohdallaan, mikä tekee siitä mukavaa kuunneltavaa. Kayan ääni lumoaa, eikä kappaletta vain voi stopata kesken kaiken. Kertosäe aktivoi tanssihermot ja kaiken kaikkiaan laulu on kenties täydellinen aloitusraita albumille.
Seuraava kappale, Walkure, on perinteistä dance-technoa, eikä se juuri kummemmin sykähdytä tai herätä rytmijalkaani hakkaamaan lattiaa vasten. Walkurea seuraavat raidat kolme ja neljä, Paradise Lost sekä Psycho Butterfly -Nightmare Mix-, sen sijaan saivat sydämeni sykähtämään discobiitin tahtiin. Paradise Lostin hauska alku hurmaa, ja muistuttaa ehkä hiukan albumin ensimmäistä raitaa Kaleidoscope -Glitter Mix-:iä. Kyseinen kappale on yksi Glitterin parhaista, ja voin kuunnella sen kerran toisensa perään kyllästymättä. Psycho Butterfly -Nightmare Mix-:issä melodia miellytti korvaa eniten. En tosin ole varma, sopiiko Kayan ääni kappaleeseen niin hyvin kuin se voisi sopia. Kipale ei taida kuulua siihen sarjaan, joihin vokaalit kuuluvat kuin Romeo Julialle. Melodia voisi toimia myös ihan pelkästäänkin, tosin laulu tuo tietysti jonkinlaista koristusta kappaleeseen kuin kappaleeseen. ”Kira, kira, kira”-kohta jäi soimaan päähäni, enkä saanut sitä pois koko loppu päivänä.

Seuraavat raidat, Masquerade -Fabulous Night Mix- sekä Rose Jail, muistuivat mieleen jälkikäteen vain sekalaisina melodiattomina kappaleina, joiden olemassaolon unohtaa heti kuuntelemisen jälkeen. Molemmista kappaleista jäi puuttumaan jotain todella oleellista, mitä muissa kappaleissa on.
Ajattelin koko albumin loppupuolen muistuttavan viidennettä ja kuudennetta laulua, mutta sitten tuli Silvery Dark. Raita numero seitsemän, joka muistettakoon ehkä vuosituhannen kauneimpana kappaleena. Kayan ääni pääsee enemmän kuin oikeuksiinsa ja melodia on haikea sekä hieman surullinenkin. Vaikka tunnelma onkin sellainen, silti mahtipontiset efektit ja Kayan vaihtelevat äänenvoimakkuudet nostattavat ihoni kananlihalle. Piano taustalla kuulostaa taivaalliselta ja kappale itsessään on täydellisyyttä hipova. Se saa mieleni auvoiseksi, niin auvoiseksi, että voisin itkeä. Mahtavaa, Kaya, mahtavaa.
Glitter Arch, kahdeksas kappale, jää hieman mitäänsanomattomaksi Silvery Darkin jälkeen. Glitter Arch voisi olla mukavaa taustamusiikkia, mutta erityiseen fiilistelymielentilaan, joka yleensä Silvery Darkin jälkeen on, se ei taida olla omiaan. Itse en päässyt kappaleeseen sisälle. Alussa jammailin jonkin aikaa mukana, mutta pian laulu sulautui taustalle, enkä edes huomannut sen loppuvan.
Viimeinen ja yhdeksäs raita kantaa nimeä Hydrangea. Alku kuulostaa lupaavalta; samaan aikaan mystiseltä ja rennon letkeältä. Kayan laulun alkaessa, kappale ikäänkuin lysähtää kasaan ja on yhtäkkiä todella tylsää kuunneltavaa. Kertosäe kuulostaa hidastetulta, aivan kuin tahdin kuuluisi olla nopeampi kuin lopputuloksessa.

Mielestäni Glitter oli loppujenlopuksi erittäin onnistunut debyyttialbumi soolouraansa aloittelevalta herralta. Albumi on laadukasta musiikkia täynnä, eikä yksikään yhdeksästä raidasta ollut totaalinen pettymys. Glitteriä kuunnellessani mieleni harhaili maailmoissa, joihin ainoastaan kyseisen herrasmiehen musiikki voi nostattaa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Kaya todella osaa hommansa, joten seuraavaa kokopitkää albumia odotellessa voimme korkata maitopurkit ja nostaa maljan Glitterille.