Vidoll - Bastard

Vaikka olen Vidollia fanittanut jo parin vuoden ajan, tieto uudesta albumista ei missään vaiheessa juurikaan hetkauttanut. V.I.D. ~Very important doll~ oli ollut siinä määrin pettymys, etten jaksanut Bastardistakaan uskoa kovinkaan kummoisia, vaikka Cloud omalta osaltaan olikin vakuuttanut täysin. Pääsin kuitenkin toteamaan ennakkoluuloni täysin vääriksi siitäkin huolimatta, että tässä albumissa onkin jotain samaa kuin edellisessä; soundi on pääosin puhdas ja melodinen.

Levy alkaa nimikkokappaleella, joka paljastui täysin erilaiseksi, kuin millaiseksi olin sen kuvitellut. Nimi oli antanut olettaa, että kappale olisi edes hiukan aggressiivinen tai vähintään nopeatempoinen. Mutta kaikkea muuta; se on varsin vidollmainen - jostain syystä tulee mieleen Innocent teens - ja kevyttä kuunneltavaa. Välissä on kuultavissa hauskoja sirkusmaisia 'välisoittoja'. Erittäin lupaava alku levylle, mutta ikävä kyllä jo seuraava kappale latistaa hiukan tunnelmaa. Instrumentit ovat raskaat - hakkaavia rumpuja ja töksähteleviä kitaroita - mutta Juin laulu on ikään kuin aivan eri kappaleesta, huomattavasti kevyempää siis. No, kertosäe on omalla tavallaan ehkä jopa mukaansatempaava, mutta kaikenkaikkiaan en pitänyt At age 13:sta. Valitettavasti siitä tulee mieleen monet niistä uransa alkutaivalta astelevista indiebändeistä, joita jostain syystä olen kuunnellut paljon viimeaikoina.
At age 13:a seuraava D.J. "Hero" painiikin sitten aivan eri sarjassa. Tunnelma siinä on varsin surullinen ja ajoittaiset rap-tyylillä lauletut kohdat ovat ihanaa kuunneltavaa. Miinusta tulee kuitenkin kertosäkeen taustalla kuuluvista huudoista, jotka vain eivät istu tällaiseen rauhallisen melankoliseen kappaleeseen.

Kolmas raita on kesäkuussa 2007 julkaistulta singleltä tuttu Innocent teens. Silloin sen ilmestyessä en ollut jaksanut paneutua kappaleeseen, eikä sitä siis myöhemminkään tullut juuri kuunneltua. Nyt Bastardia luukuttaessani olen kuitenkin todennut Viattomat teinit yllättävän laadukkaaksi. Tämä yksinkertainen ja hyväntuulinen kappale selkeästi enteili uuden albumin (kyseessä olevan siis) musiikillista suuntaa.
Innocent teensiä seuraa Hatsuyuki, johon varmasti moni fani on totaalisen ihastunut, allekirjoittanut yhtä lailla. Ennen kappaleeseen tutustumista olin kuullut monelta taholta siitä, miten viides raita on surullinen ja melankolinen. Itse en sitä kuitenkaan surulliseksi luonnehtisi, vaikka melodia on kaunis ja Juin kuulas ääni sopii siihen paremmin kuin hyvin. Hatsuyuki kuuluu ehdottomasti Bastardin helmiin ja jos pidit Cloudista, pidät luultavasti tästäkin.

Olenko ainoa, jonka mielestä Cokeheads ~under the society~:ssa kuuluu erään nimeltämainitsemattoman basistin kädenjälki hyvin, hyvin selvästi? Minun ei tarvinnut kahta kertaa pohtia, kuka biisin mahdollisesti on säveltänyt; jep, Rame. Ja sen takia se luultavasti onkin albumin kummallisin pätkä. Juin laulutyyli - ja jopa ääni! - tuo vahvasti mieleen Orange Rangen, mutta kertosäkeessä palataankin sitten takaisin Vidolliin. Itseasiassa varsin hauska kappale, vaikka olenkin tyytyväinen, ettei se kestä tämän pidempään...
Hiukan omituinen on seuraavakin raita, harmillisen bassoköyhä Lost voice. Ensikuulemalta pidin siitä yllättävän paljon, mutta alkuihastus on nyttemmin hellittänyt. Sanotaan vaikka, että noiden tiettyjen kaoottisten kohtien vuoksi en kuuntelisi tätä päänsärkyisenä.

Neo Cinderellasta ei monenkaan kuuntelukerran jälkeen ole jäänyt paljoakaan mieleen. Säkeistöissä pinnalla kuuluva nopeatempoinen rummutus kylläkin kuulostaa hyvältä, epävidollmainen kitarasoolo hieman hämmästyttää ja kertosäkeen laimeus jätti kylmäksi. Tarvitseeko muuta sanoa? Kaikessa keskinkertaisuudessaan sopii Bastardille tilantäytteeksi oikein loistavasti. Mutta rumpujen ystävänä täytyy sanoa, että jo pelkästään alun muutaman sekunnin ansiosta Sarah on enemmän kuin vain tilantäytettä. Basso jää, ikävä kyllä, taas liian vähäiseksi. Kappaleessa on kuultavissa pieniä bluesahtavia elementtejä, joita minä ainakin kuuntelen mielelläni. Sarah tuo hauskaa vaihtelua - vaikka tältä albumilta ei sitä puutukaan - mukaansatempaavalla soundillaan.

Worst ei nimensä mukaan ole suinkaan albumin huonoin kappale - toiseksi huonoin vain! Ja kas, Shunin säveltämä tämäkin. Allekirjoittaneella on selvästi jokin alitajuntainen ongelma kyseisen kitaristin kanssa, sillä At the age 13:n lisäksi Worst on myös aika hankalasti sisäistettävä. Se on raskaammanpuoleinen kappale, ja vaikka mielelläni kuuntelenkin raskasta musiikkia, ei tästä jäänyt juuri minkäänlaisia fiiliksiä. Mutta mukavaksi tasapainoksi, seuraava raita on mielestäni Hatsuyukin, Innocent teensin, Cloudin ja D.J. "Hero":n rinnalla Bastardin parhaimmistoa. Kertosäe on vokaalien osalta ihanan 'mahtipontinen'. Tree jää kuitenkin aivan liian lyhyeksi; tätä jaksaisi kuunnella huomattavasti kauemmin kuin vain reilu kolme minuuttia.
Onneksi sitä seuraa kuitenkin omalta osaltani puhkikuunneltu, mutta yhäkin korvaa miellyttävä, Cloud, joka on oikein leppoisa ja rauhallinen lopetus albumille.

Bastard oli siis lievästi sanottuna positiivinen yllätys. Vaikka tyyli ei olekaan muuttunut radikaalisti V.I.D. ~Very important doll~:sta, monesta kappaleesta löytyy silti ripaus jos toinenkin erilaisia musiikkityylejä ja kokeiluja, mikä tuo ehdottomasti vaihtelua kokonaisuuteen. Olen siis ennakkoluuloista huolimatta erittäin tyytyväinen ja uskon, että Bastard kestää monta kuuntelukertaa.