The Back Horn - Hajimete no kokyuu de

The Back Hornin maxi-singlen Hajimete no Kokyuu de kansikuvan on taiteillut bändin vokalisti Yamada Masashi. Kuva ei taida varsinaisesti esittää mitään, mutta se on pehmeän ja rauhoittavan oloinen vaaleine pastellisävyineen. Rauhallinen kuva sopii myös sinkun musiikkiin, sillä kappaleet ovat kaukana bändin raskaimmasta tuotannosta.

The Back Hornin musiikki on usein melankolista, eikä tämän sinkun nimikkokappale Hajimete no Kokyuu de poikkea siitä tyylistä. Pakko myöntää, että aluksi ajattelin kappaleen olevan liiankin tyypillinen TBH-lohkaisu, mutta muutamien kuuntelukertojen jälkeen siitä alkaa löytyä hienoja puolia ja eroavaisuuksia bändin aiempaan tuotantoon. Bändin tyyli on lähiaikoina vaikuttanut muuttuvan huoliteltuumpaan tyyliin, mutta tässä kappaleessa on sopivasti kaivattua särmää, melodian ollessa hieman synkähköllä tavalla kuitenkin nätti.

Kakkoskappale Happy End ni Akogarete on sinkun vahvinta antia. Kappale ei ole erityisen raskas, mutta kaukana balladistakin. Osittain kuljetaan lähes pelkästään basson ja rumpujen varassa, mutta varsinkin kertosäkeessä kappaleeseen tulee voimaa kitaroiden ja Yamadan voimakkaan laulun muodossa. Erityisesti Yamadalle onkin annettava pisteitä kertosäkeen intensiivisestä ja jopa kiihkeästä eläytymisestä. Kappaleen keskinopea tempo ja hieno basso ottavat mukaansa ja saavat kuin automaattisesti painamaan repeat-nappulan pohjaan.

Bancha ni Umeboshi on rauhallinen kappale, jossa Yamadan ääni on ehdottomasti suurimmassa roolissa. Kappale kuulostaa ehkä vähän monotoniselta, eikä se ainakaan minuun tehnyt juuri minkäänlaista vaikutusta. Valitettavasti Bancha ni Umeboshi on vähän latistava loppu muuten kohtalaisen hyvälle sinkulle, mutta toisaalta tässä hyvin esiin tulevaa Yamadan pehmeää ääntä on aina ilo kuunnella.

Hajimete no Kokyuu de ei ehkä ole The Back Hornin parasta antia, mutta ei toisaalta laske bändin sinkkujen yleistä tasoakaan. Perushyvää The Back Hornia siis, josta ainakin minä pystyn nauttimaan useitakin kuuntelukertoja peräkkäin, ja jota mielelläni suosittelen muidenkin ei-visuaalista rockista kiinnostuneiden kuunneltavaksi.