Dir en grey - Withering to death.

Luulen, että me kaikki tiedämme Dir en greyn taipumuksen siihen, että he muuttavat tyyliään aina jonkin verran jokaisella albumillaan. Tämä (jo vanha temppu?) näkyy ehdottomasti myös heidän uusimalla albumillaan Withering to deathilla. Varmasti tälläkin hetkellä osa Dir en greyn faneista kiroaa uusimman tuotannon ja suostuu kuuntelemaan vain vanhoja levyjä. Mielestäni on kuitenkin melko turhaa tehdä liikaa vertailua uuden ja vanhan tuotannon välillä. Vaikka pakko myöntää, että itsellänikin kesti jonkin aikaa totuttautua tähän uuteen levyyn ja varmaan senkin takia arvosteluni viivästyi "muutaman" kuukauden.

Ensimmäiseksi tällä levyllä huomaa Kyon äänessä jotakin erilaista. Tunnistettava ja itselleen tyypillinen ääni hänellä edelleenkin on, mutta levyllä on jotakin, mihin emme ole aikaisemmin tottuneet. Ehkä liian karkeaa, jos sanoisin, että hän on todellakin oppinut laulamaan täysin nuotilleen. Tämän uutuuden kuitenkin voi huomata esimerkiksi Dead Treessä (joka on ehdottomasti myös lempikappaleitani tältä levyltä). Itse pidän kuitenkin paljon Kyon äänestä ja kohtalokkaat karjumiset tulevat suoraan sydämestä. Levyn loppuvaiheilla iskee melkeinpä kyllästyminen liikaan karjumiseen. Eikö ehkä vähempikin riittäisi jo?

Kitarat kuuluvat selvästi, kuten aikaisemmassakin Dir en greyn tuotannossa, mutta joissakin kappaleissa mielestäni laulu melkeinpä hukkuu kitaroihin. En sitten tiedä, että onko tämä tarkoituksella tehty vai ei. Lyriikoissa minuun iski myös pienehkö pettymys. Ehkä olen liian kiintynyt Dir en greyn vanhan tuotannon loistaviin lyriikoihin enkä löytänyt enää näistä sitä samaa syvyyttä. Valitettavasti.

Pidän Withering to deathia vaikeana albumina. Siihen tarvitsee ehdottomasti totuttautumista. Jotkut kappaleet kuulostavat pelottavan samanlaisilta, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen koko levystä alkaa saada paljon enemmän irti. Tätä albumia on turha tuomita ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen.

WTD on mielestäni yhtenäinen kokonaisuus ja monet kappaleet eivät välttämättä toimi yksin. Poikkeuksena mainitsen kuitenkin ainakin Jesus Christ R'n'R:n. Kappale toimii yksin ja sitä voi alkaa kuunnella tuosta vain. Muut kappaleet tuntuvat mielestäni jotenkin liian raskailta yksinään.

Kokonaisuutena Withering to death on kuitenkin loistava ja suosittelen sitä. Se sopii myös hyvin ihmisille, jotka haluavat tutustua Dir en greyhin. Yhteenvetona voin sanoa, että pidän tästä albumista, se vain vaatii jonkin verran totuttautumista aluksi. Olen sitä mieltä, että Dir en grey ei pettänyt fanejaan millään tasolla, vaikka tekivätkin albumin varsin kiireellä.

Lempikappaleikseni nimeän tältä levyltä Jesus Christ R'n'R:n, Kodoun, THE FINALin, Merciless Cultin ja Itoshisa ha fuhai nitsukin. Kouluarvosana-asteikolla antaisin Withering to deathille yhdeksikön.