The Back Horn - Headphone children

The Back Hornin musiikki on muutaman viime vuoden aikana muuttunut huomattavasti, ja sen huomaa todella hyvin heidän uusimmasta albumistaan Headphone Children:stä, joka ilmestyi maaliskuussa. The Back Horn on aina soittanut rockia, mutta loputkin indie-rockille tyypillisestä särmästä on hiottu kokonaan pois. Ja juuri sen särmän takia kun ihastuin The Back Horniin.. Nykyään heidän musiikkinsa kuulostaa sellaiselta rockilta, jota kuulee radiosta. Ei huonolta, mutta pakko myöntää, vähän liian tavanomaiselta.

Tobira on loistava valinta aloituskappaleeksi. Se alkaa rauhallisesti ja Yamada Masashin kaunis ääni tulee hyvin esiin. Kunnolla vauhtiin päästessään Tobira on mukaansatempaava ja saa odottamaan seuraavilta kappaleilta paljon.

Unmei fukuzatsu kossetsu on toinen hyvä kappale, joka joiltain osin jopa muistuttaa vanhasta, ei niin loppuun asti hiotusta tyylistä. Cobalt Blue jatkaa menevällä linjalla, kuten myös Hakaishi Fever, joka ei tosin kuulu suosikkeihini.

Yume no hana on upea, melko rauhallinen kappale, muttei kuitenkaan balladi. Yamadan loistava laulu ja hienot kitara- ja basso-osuudet tekevät tästä kappaleesta monen kuuntelukerran kestävän. Tabibito on vähän saman tyylinen, hieno kappale.

Pappara ja Shanghai kyousou kyoku vievät albumin taas aika raskaaseen rockiin. Yamada ei kuulosta hyvältä pelkästään kunnolla laulaessaan, vaan hän hoitaa hyvin myös huudon ja karjunnan puolelle menevät osuudet.

Albumin nimikkokappale Headphone Children loistaa jälleen kerran Yamadan vokaaleilla, ja bassolla on suuri rooli. Kappaleen tempo vaihtelee erikoisesti, välillä edetään todella hitaasti lähes pelkän basson voimalla, mutta välillä rummut tuovat paljon voimaa ja nopeutta. Tässä kappaleessa on käytetty myös huuliharppua, ja se tuo mukavan ja persoonallisen tunnelman.

Viimeiset kappaleet Kizuna Song ja Kiseki jättävät albumin vähän auki, ainakin minulle tuli ”tässäkö se kaikki jo oli” -fiilis. Sinänsä ihan hyviä, kauniita kappaleita, mutta varsinkin kun nämä nämä kappaleet ovat peräkkäin, albumista jää liian sentimentaalinen tunnelma.

Kokonaisuudessaan Headphone Children on loppujen lopuksi ihan hyvä albumi. Uusille The Back Hornista kiinnostuneille suosittelisin kuitenkin mieluummin Ningen Program tai Shinzoo Orchestra albumeita, ne ovat persoonallisempia, ja niiltä löytyy paljon The Back Hornin ”ikivihreitä” kappaleita.