Pitkän uran taivaltanut BUCK-TICK yllätti Juusankai wa gekkou -albumillaan.
Arvostelussa on neljästoista kokopitkä albumi bändiltä, joka viettää tänä vuonna 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Kyseessä on tietenkin BUCK-TICK ja huhtikuun alussa ilmestynyt Juusankai wa gekkou albumi, joka poikkeaa täysin bändin aiemmasta tuotannosta. Monet fanit odottivat lähinnä elektronista rock 'n rollia, mutta B-T yllätti ottamalla täysin päinvastaisen suunnan: gootti.
Albumilta löytyy 18 kappaletta joista viisi on instrumentaaleja jakaen pitkän albumin osiin. Varsinkin instrumentaaleissa ja osittain myös muissa kappaleissa on synkkä sirkus-tyylinen tunnelma. Jos pidät siitä, tulet rakastamaan tätä albumia, jos et, kannattaa silti antaa tilaisuus.. niin tyylikkäästi BUCK-TICKin jäsenet sen toteuttivat.
ENTER CLOWN aloittaa albumin vaikuttavasti. Se melkein kuin kertoo kuuntelijalle, että haluatpa tai et, tämä tulee olemaan mahtava albumi. Kourin ja Doukeshi A ovat perushyviä kappaleita joilla aloittaa albumi, mutta ne eivät jätä mitään erityistä mieleen kuuntelun jälkeen. Cabaret on kaunis kappale, joka kulkee pianon varassa. Se on muuten rauhallinen, mutta kertosäkeessä siihen tulee yhtäkkiä paljon voimaa. Ijin no Yoru alkaa upeasti bassolla ja rummuilla ja pelkästään paranee loppua kohden. Yksi tämän albumin parhaista kappaleista.
CLOWN LOVES Señorita on pelottava instrumentaali, josta tulee mieleen vanhat kauhuelokuvat. Goblin on jollain tapaa jopa huvittavakin kappale. Tämän aikana Imai Hisashikin pääsee ääneen ensimmäistä kertaa tällä albumilla. ALIVE jatkaa hieman Goblinin vauhdikasta tyyliä ja on eniten sellainen, joka voisi sopia B-T:n vanhemmillekin albumeille. Se on tunnelmaltaan melko iloinen kappale ilman goottielementtejä. Gesshokussa voimakkaat rummut ja taustalaulu luovat synkän tunnelman. Se muistuttaa ehkä vähän 10 vuotta sitten ilmestynyttä Rakuen (inori negai) kappaletta.
Lullaby II aloittaa rauhallisesti taas uuden osion. Seuraava kappale DOLL tuo taas sirkusmaisen tunnelman. Välillä tulee mieleen, että tämä voisi ennemminkin olla Malice Mizerin kappale, eikä BUCK-TICKin. Seuraavana oleva Passion on hieno kappale erityisesti Sakurai Atsushin voimakkaan äänen ansiosta. Tässä ei varsinaisesti ole samalta kuulostavaa kertosäettä, vaan kappale kehittyy koko ajan edetessään.
13byou on John Cagen inspiroima "instrumentaali", eli 13 sekuntia hiljaisuutta. Ei sentään mitä tahansa hiljaisuutta, vaan B-T-hiljaisuutta! ROMANCE -Incubo- eroaa aiemmin singlellä julkaistusta versiosta kertosäkeiden erilaisilla kitaraosuuksilla ja Imain taustalaululla. Seraphim on kappale, joka voisi hyvin soida tivolissa. Se on iloinen ja vähän itseään toistava, ei albumin parhaimmistoa. Seuraava kappale eroaa Seraphimin tyylistä, mutta kuitenkin Muma -The Nightmare- sopii hyvin heti Seraphimin jälkeen. Sakurain ääni pääsee taas oikeuksiinsa ja musiikkia ei pysty edes kuvailemaan. Tässä kappaleessa on paljon ikään kuin eri tasoja, ja joka kuuntelukerralla huomaa jotain uutta. Ehdottomasti yksi albumin vaikuttavimmista kappaleista.
DIABOLO -Lucifer- ei juuri eroa ROMANCE-singlen b-sidenä olleesta versiosta. Tämä tiivistää koko albumin yhteen kappaleeseen. Viimeinen instrumentaali WHO'S CLOWN? on saman tyylinen aloitusinstrumentaalin kanssa, lopettaa albumin yhtä tyylikkäästi kuin se alkoikin.
Kokonaisuutena Juusankai wa gekkou on ehjin kaikista BUCK-TICKin albumeista, koska sillä on selkeä teema. Se on ehkä parhaiten verrattavissa Darker than Darkness ja Six/Nine albumeihin, mutta ero on suuri varsinkin viimeisimpään albumiin Mona Lisa OVERDRIVE. Tämä albumi todistaa jälleen kerran, että BUCK-TICK pystyy hyppelemään tyylistä toiseen, ja silti he toteuttavat sen aina taidokkaasti. Mitäköhän seuraavaksi on vuorossa..?
