Kulttuuriartikkeli

Fanin näkökulma: Korona ja japanilainen musiikkibisnes

03.02.2022 2022-02-03 14:40:00 JaME Kirjoittaja: AMAZE Copyeditor: Anu

Fanin näkökulma: Korona ja japanilainen musiikkibisnes

Artikkeli Japanissa asuvan fanin näkökulmasta siihen, miten korona-aika on vaikuttanut paikalliseen musiikkimaailmaan.


© Niina Pasto
JaME haastatteli artikkeliin saksalaista Cocoa, joka muutti Japaniin keväällä 2019. Alun perin Cocon oli tarkoitus viipyä Japanissa vuoden. Löydettyään työpaikan hän päätti jäädä, sillä halusi oppia japanin kielen kunnolla. Japanilaisesta musiikista ja animesta Coco kiinnostui yli 15 vuotta sitten. Cocon musiikkimakuun kuuluu alusta asti mukana ollut visual kei sekä metalcore ja j-pop, joista hän kiinnostui myöhemmin.

Poikkeusolot Japanissa

Pari vuotta sitten Cocolla oli tapana käydä keikoilla kerran tai pari kuussa. Kaikki kuitenkin muuttui keväällä 2020, kun koronapandemia valtasi maailman. Konsertteja joko siirrettiin tai peruttiin kokonaan. Tokiossa ei ole missään vaiheessa ollut tiukkoja rajoituksia eikä selkeitä toimintaohjeita. Tämän vuoksi ihmiset eivät aluksi ymmärtäneet, mitä poikkeustilanne merkitsee. Rajoitukset ja suositukset liittyivät poikkeusoloihin, joka ei koskettanut koko maata valtakunnallisesti. Tartuntaluvut olivat korkeita esimerkiksi Tokiossa ja Osakassa, joten rajoitukset näissä kaupungeissa olivat tiukempia kuin väljemmin asutulla maaseudulla.

Ensimmäinen ohje oli pysyä poissa muista kuin välttämättömistä tapahtumista ja tapaamisista. Tämän ihmiset omaksuivat nopeasti. Japanilaiset ovat tottuneet luonnonkatastrofeihin kuten maanjäristyksiin, joita meillä Euroopassa ei samalla tavalla ole. Coco kuvailee japanilaisten omaksuneen ajattelutavan, jossa omia tekemisiään on rajoitettava yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi.

Maskien käyttö on ollut Japanissa yleistä jo ennen pandemiaa, mutta koronan myötä kaikki alkoivat käyttää niitä julkisissa tiloissa. Myös käsidesin käyttämistä esimerkiksi liikkeeseen mentäessä suositellaan.

Ensimmäisen aallon aikana monet siirtyivät etätyöskentelyyn. Liikkeitä suljettiin ja ovensa auki pitävät yritykset rajoittivat aukioloaikojaan merkittävästi. Tästä lähtien maa on mennyt edestakaisin poikkeustilasta tilanteeseen, jossa paikkojen auki pitäminen on mahdollista tietyin rajoittein ja ihmisiä kehotetaan välttämään isoja väkijoukkoja. Coco mainitsee, että vuonna 2021 Tokiossa elettiin enemmän päiviä poikkeustilassa kuin normaalisti.

Poikkeusolot eivät aluksi rajoittaneet tarpeeksi nuorison juhlimista, joten hallitus pyysi ravintoloita ja baareja lopettamaan alkoholin tarjoilemisen. Alkoholia sai myydä edelleen konbineissä ja supermarketeissa. Ryhmien suosimat karaokebaarit suljettiin, mutta jotkut paikat eivät noudattaneet suositusta. Karaokekärpäsen puraistessa avoinna olevia paikkoja saattoi edelleen löytää. Coco ei ole kuullut karaokebaarien saavan rangaistusta ohjeiden vastustamisesta. Toisaalta hän huomauttaa, että Japanissa ei suhtauduta suopeasti sääntöjä noudattamattomiin ihmisiin. Mediassa on syytelty tunnettuja yrityksiä tai henkilöitä, joiden on nähty esimerkiksi syövän ulkona tai matkustelevan.

Coco kertoo kuulleensa koronapandemian aikana ulkomaalaisiin kohdistuvasta syrjinnästä. Ulkomaalaisia tai ulkomaalaiselta näyttäviä ei ole päästetty sisään ravintoloihin. Hän kuitenkin korostaa, ettei ole itse kokenut vastaavaa. Hänelle on jäänyt mielikuva, että yritykset ja työntekijät ovat olleet tyytyväisiä kehen tahansa asiakkaaseen.

Bändien sopeutumistaktiikat

Suhtautuminen ja sopeutuminen koronaan on vaihdellut merkittävästi eri bändien ja keikkapaikkojen välillä. Monet bändit siirsivät tai peruivat konserttejaan ensimmäisen ja toisen pandemia-aallon aikana. Coco huomasi, että useat bändit palasivat keikkalavoille syksyllä 2020. Hän kokee, että erityisesti pienemmillä bändeillä oli halu päästä soittamaan yleisön edessä. Hän muistuttaa, että monet nuoret muusikot muuttavat Tokioon toteuttaakseen unelmaansa musiikista ammattina.

Monet suuret bändit, kuten the GazettE, pysyivät pitkään pois keikkalavoilta. the GazettE perui 18-vuotiskeikkansa maaliskuussa 2020 ja nousi seuraavan kerran lavalle vasta syyskuussa 2021. Tällä välillä he julkaisivat uutta musiikkia. Vaikka the GazettE ei esiintynyt puoleen toista vuoteen faneille lainkaan, monet muut suuremmat bändit striimasivat keikkojaan studiolta tai soittivat pienille yleisöille.

Tyypillisesti japanilaiset musiikkiyhtiöt ja artistit pysyvät hiljaa artistien mahdollisista koronatartunnoista. On myös poikkeuksia. Esimerkiksi DIR EN GREYn Dien uutisoitiin saaneen koronatartunnan. Lisäksi Coco kertoo kuulleensa tapauksesta, jossa bändi nimeltä Shintenchikaibyakushuudan -zigzag- joutui perumaan konserttejaan jäsenten koronatartuntojen vuoksi. Yhtye teki pahoittelevan tiedotteen. Coco ei ole kuullut, että yksikään fani olisi saanut tartuntaa muille yhtyeen keikoille osallistumisesta.

Koronan rajoittaessa keikkatoimintaa ja muita tapahtumia useat artistit keksivät uudenlaisia kommunikoimisen muotoja fanien kanssa. Esimerkiksi Instagram live -toiminnon käyttämisestä on tullut suosittua. Coco kertoo seuranneensa ONE OK ROCKin laulajan Takan Instagram liveä, jossa Taka jutteli faniensa kanssa. Monet fanit olivat yllättyneitä siitä, että muusikko teki jotain sellaista.

DIR EN GREYn Kaoru aloitti The Freedom of Expression -talk show’n YouTubessa yhdessä DJ Joe Yokomizon ja Tokyo Sportsin Tasain kanssa. Talk show’ssa he keskustelevat erilaisista puheenaiheista, kuten ajankohtaisista uutisista. Yhdessä jaksossa kolmikko keskusteli Suomen pääministerin Sanna Marinin poseeraamisesta muotilehdessä avonaisessa paidassa. Fanit tekevät viihdyttävistä jaksoista ahkerasti käännöksiä myös japanin kieltä osaamattomille.

Cocon oma korona-ajan sosiaalisen median suosikki on ollut Golden Bomberin rumpali Kenji Darvish. Hän on jakanut Instagram-kanavallaan treenivideoita, sillä hän osallistuu Ninja Warrior -tv-ohjelmaan. Lisäksi Kenji on jakanut videoita, joissa ompelee itselleen maskeja vaihtelevasti onnistuen.

Jotkut artistit ovat antaneet poikkeusaikana tukensa fanien lisäksi myös keikkapaikoille. Esimerkiksi Crystal Laken, NOISEMAKERin ja SHADOWSin jäsenistä koostuva projekti FUTURE FOUNDATION kerää julkaisujaan myymällä varoja keikkaklubeille, jotta klubit selviäisivät pandemian tuomista rahallisista tappioista.

Japanilaiset muusikot pitävät useimmiten henkilökohtaisen elämänsä salaisuutena faneiltaan. Monikaan ei ole avautunut siitä, miten korona-aika on vaikuttanut heidän psyykkiseen hyvinvointiinsa. Poikkeuksen tekee muun muassa Angelon Karyu, joka on kertonut korona-ajan olleen hänelle hyvin vaikea. Sen sijaan koronan tuomat vaikeudet ovat näyttäytyneet faneille siten, että yhtyeitä on mennyt tauolle tai hajonnut kokonaan. Pandemian tuoman hengähdyksen myötä on saatettu tajuta, että yhtyeen jäsenet haluavat tulevaisuudeltaan erilaisia asioita. Coco ei ole kuitenkaan kuullut, että yksikään yhtye olisi hajonnut pelkästään koronan takia.

Keikkatoiminta poikkeusoloissa

Vaikka konserttiyleisöä koskevat turvallisuustoimet vaihtelevat tapahtumissa, Coco kertoo aina tehtävistä toimenpiteistä. Konsertteihin saapuvilta mitataan ruumiinlämpö ja kirjataan yhteystiedot. Käsiä desinfioidaan ja maskien pitäminen on pakollista. Usein on lisäksi kiellettyä laulaa tai hurrata ääneen, eivätkä kaikki keikkapaikat salli moshaamista tai tanssimista. Joissain konserttihalleissa lattiaan on merkitty 1,5 metrin turvavälit. Cocon kokemuksen mukaan järjestyksenvalvojat eivät valvo turvavälien toteutumista.

DEXCOREn, NAZAREn ja REVIVAL OF THE ERAn toukokuussa 2021 soittama konsertti on jäänyt Cocon mieleen. Jokaisen keikalle saapuvan tuli toimittaa kirjallinen lomake, jossa luvattiin, ettei ollut ollut yhteydessä kenenkään sairastuneen kanssa eikä henkilöllä itsellään ollut koronaoireita. Samassa konsertissa piti näyttää puhelimestaan, että oli ladannut koronatartuntoja jäljittävän sovelluksen kuten Suomessa oleva Koronavilkku.

Kuten aiemmin mainittua, japanilaiset ovat sopeutuvaisia ja noudattavat erilaisia sääntöjä ja ohjeistuksia. Tämä koskee myös korona-aikana konsertteihin osallistuvaa yleisöä. Cocon kokemuksen mukaan yleisö on aina noudattanut ohjeita maskin käyttämisestä ja mukana laulamisesta. Kukaan ei ole hänen kuullensa myöskään valittanut rajoituksista. Coco kertoo konserttihalliin saapumisen olevan sujuvaa ruumiinlämpötarkastuksista ja yhteystietojen kirjaamisesta huolimatta.

Ihmiset haluavat olla varovaisia ja pelkäävät tartuntoja, etenkin jos heidän kotonaan asuu riskiryhmäläisiä. Tästä syystä on faneja, jotka eivät ole pandemia-aikana osallistuneet keikoille lainkaan. Coco sanoo tämän näkyvän erityisesti pienten bändien kohdalla – yleisössä ei ole kovin montaa fania tukemassa bändiä.

Kun tartuntatilanne on parempi, myös konserttiliput myyvät nopeammin. Cocosta konsertit eivät kuitenkaan myy yhtä nopeasti loppuun kuin normaalisti. Japanissa on yleistä, että faniklubilaiset saavat etuosto-oikeuden konserttilippuihin. Tästä syystä on mahdollista, että konsertti myydään loppuun jo faniklubilaisten lipunmyynnin aikana, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Rokote ilmainen, testi kallis

Coco on tyytyväinen koronapandemian aikaiseen uutisointiin. Mikäli uutisia tai mediaa seuraa, on helppo olla tietoinen maan tautitilanteesta. Hän kertoo, että monet kaupungit julkaisevat Twitterissä lukemia tartunnoista, sairaalakapasiteetista sekä menehtyneistä.

Japanissa kirjattiin 24 000 päivittäistä tartuntaa elokuussa 2021, joka oli siihenastisen pandemian ennätys. Loppuvuotta kohti poikkeusoloja hellitettiin, sillä tartuntalukemat laskivat merkittävästi. Asiakasmäärä ostoskeskuksissa lisääntyi ja useita tapahtumia ja konsertteja järjestettiin loka-marraskuussa. Kuten monessa muussa maassa, tilanne on valitettavasti huonontunut jälleen tammikuussa. Tartuntaluvut ovat kääntyneet jyrkkään nousuun. Tammikuun lopussa tartuntoja raportoitiin yli 80 000. Kokonaisuudessaan yli 2,5 miljoonaa japanilaista on sairastanut koronaviruksen. Koronapandemia on vaatinut yli 18 500 japanilaisen hengen.

Japanissa rokotettujen määrä on Euroopan lukuja alhaisempi. Japanissa ei ole käytössä koronapassin kaltaista systeemiä, joka antaisi etuoikeuksia rokotetuille. Rokotteen saa ilmaiseksi, mutta koronatestaaminen on kallista. Coco kertoo kuulleensa, että moni oireileva on jättänyt kalliin testin ottamatta. Oireilevia on myös käännytetty sairaalasta pois.

Tokiossa järjestettiin olympialaiset vuonna 2021 ja tuhansia testattuja urheilijoita ja henkilökuntaa tuli Japaniin. Turvallisen ympäristön takaamiseksi olympialaiset päätettiin järjestää ilman yleisöä. Tänä aikana tartuntaluvut Tokiossa olivat korkeita. Muutoin ulkomaalaisten turistien saapuminen Japaniin on toistaiseksi kielletty.

Pitkään jatkunut korona turhauttaa Cocoa, mutta hänestä Japani on tehnyt parhaansa tartuntojen selättämiseksi.

JaME kiittää Cocoa haastattelun antamisesta!
MAINOS
MAINOS