Arkistojen kätköistä: Haastattelussa mouse on the keys

Kiinnostava jazz-vaikutteinen post-rokkibändi mouse on the keys vieraili Euroopassa ensimmäistä kertaa vuoden 2010 keväänä. He esiintyivät Saksassa, Puolassa ja Ranskassa. Tämän kiertueen jälkeen JaME haastatteli bändiä. He kertoivat perustamisestaan, lauluinspiraatioistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja monesta muusta.


Voisitteko esitellä bändinne ja jäsenenne?

Akira Kawasaki: mouse on the keysin perusti rumpali-säveltäjä Akira Kawasaki ja pianisti-kosketinsoittaja Atsushi Kiyota vuonna 2006. Toinen pianisti-kosketinsoittaja Daisuke Niitome liittyi bändiin sessiojäsenenä juuri ennen sezessionin nauhoitusta vuonna 2007, ja hänestä tuli pysyvä jäsen bändin soittaessa sezessionin julkaisukiertueen vuonna 2008.

Kuinka te tapasitte ja kuinka kehittelitte bändin idean?

Akira Kawasaki: Atsushi ja minä olimme nine days wonderin edellisiä jäseniä ja tapasin hänet klubilla. Vaikka emme olleet samanikäisiä, Daisuke ja minä olimme samasta lukiosta ja tunsimme toisemme musiikin teon kautta. Tämä bändi aloitettiin ilmentämään ajatuksiani. Ideana on yhdistää aggressiivinen rummutustyyli - jota olen rakentanut kovan linjan bändeissä monien vuosien ajan - ja vakava pianotyyli. Minulla oli myös idea perustaa bändi, johon liittyy tunne videoinstallaatiotaidosta.

Kuinka päädyitte nimeen mouse on the keys?

Akira Kawasaki: Se tulee ragtime-säveltäjä Zez Confreyn laulusta nimeltä Kitten on the keys.

Akira Kawasaki, ennen kuin Daisuke Niitome liittyi bändiin, sinulla oli tapana soittaa sekä pianoa että rumpuja yhtä aikaa. Onko se totta? Miten onnistuit siinä?

Akira Kawasaki: Kyllä, se on totta. Tiesin, että oli olemassa vain muutama muusikko, joka soitti pianoa ja rumpuja samaan aikaan, mutta heistä ei siltikään tullut suosittuja, joten ajattelin, että minä voisin osoittaa kuinka soittaa molempia yhdessä.

Aloitin hommat näin: Kirjoitin pianonuotit vasemmalle kädelle, ja rumpunuotit oikealle kädelle ja jaloille yhdeksi kappaleeksi. Jaoin yhden jakeen 16:ksi, ja varmistin, kuinka vasemman käden sormien, oikean käden rumpukapulan ja oikean jalan bassorummun tulisi linkittyä oikein. Sitten aloitin harjoittelun todella hitaasta temposta aina oikeaan rytmimäärään minuutissa yhä uudelleen ja uudelleen… Kuten ymmärrät, tarvitsin paljon enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin yleensä rummun soittamisessa, joten lopetin sillä tavalla soittamisen. Mutta joku päivä aion aloittaa sen yrittämisen uudelleen.

Voisitko kertoa sävellysprosessistasi? Entä musiikillisista inspiraatioistasi?

Akira Kawasaki: Teen lähes kokonaisia demoja sähköpianolla ja tietokoneella, ja harjoittelen kappaletta bändin kanssa demoon perustuen. Jokainen jäsen sovittaa oman osansa tehdäkseen olonsa mukavaksi tai saadakseen sen kuulostamaan paremmalta. Sitten me soitamme sen esityksessä uudestaan ja uudestaan vaihdellen sovituksia ja kasvatamme sitä hitaasti mutta huolella.

Saan inspiraatiota biisien kirjoitukseen usein modernista arkkitehtuurista ja taiteesta. Joskus se tulee kirjoista, jotka koskevat historiallista tarinaa nykyajan yhteiskunnan perustamisesta tai aatteista. Olen todella kiinnostunut käsittelemään nykyaikaa, koska haluan tietää kuka olen. Voisi sanoa, että laulumme ovat ympäröivän maailmamme ääniraitoja.

mouse on the keysillä on useita musiikillisia inspiraationlähteitä, mutta jos keskitymme vain japanilaiseen musiikkiin, inspiroidun eniten Godzilla-elokuvan virallisen elokuvamusiikin säveltäjästä Akira Ifukubesta sekä Ryuichi Sakamotosta. He ovat loistavia säveltäjiä, jotka loivat lajittoman musiikin - se perustuu nykyaikaiseen klassiseen musiikkiin, kuten Stravinskyyn tai Debussyyn, ja on yhdistetty itäaasialaiseen perinteiseen kansanmusiikkiin, lopulta popkulttuuriksi viimeisteltynä. Jos me ajattelemme Ifukubea isoisänä ja Sakamotoa isänä, me voisimme olla mielestämme se lapsi.

Tunnutte kiinnittävän huomiota visuaalisiin näkökohtiin ja yhdistätte videoita esityksiinne. Mikä on suhde musiikkinne ja valittujen kuvien välillä?

Akira Kawasaki: Me olemme kaikki japanilaisia ja olemme Tokiosta, se on todellisuus. Tarkoituksenamme on välittää tunteitamme ja ajatuksiamme bändin kautta asuessamme tässä paikassa. Joten ei pelkästään musiikki, vaan muut elementit kuten videoprojektio, muoti tai taide liittyvät kaikki jonkinlaiseen kuvaan, joka symboloi Tokion ja Japanin nykyaikaa kuten me sen koemme. Aloin ajatella tällä tavalla, kun valmistauduimme tuottamaan an anxious objectia. Ennen sitä, jopa silloin kun nauhoitimme sezessionia, ajattelin kaikkea bändiin liittyvää epämääräisellä kuvalla.

Kuinka tutustuitte Denovali Recordsiin? Miten päädyitte tekemään töitä yhdessä?

Daisuke Niitome: Eräänä päivänä he lähettivät meille viestiä MySpacen kautta vuonna 2008. Ensin emme vastanneet heille, sillä emme tienneet keitä he olivat. Mutta lopulta vastasimme heille heidän läheteltyään innokkaita viestejä kolmen kuukauden ajan. Se oli suhteemme alku. Sitten lähetimme tonneittain viestejä toisillemme ja päätimme julkaista CD/EP-levymme Euroopassa. Heillä on mennyt hyvin ja nyt he ovat hyviä ystäviämme Euroopan-kiertueemme ja muiden yhteisten työprojektiemme kautta.

Denovali esitti konseptinne saksalaissanalla "Raumkrankheit", joka tarkoittaa "avaruusmatkapahoinvointia”. Voitteko kertoa enemmän tästä avaruusmatkapahoinvoinnista?

Akira Kawasaki: Kuten kerroin aiemmin, aikana jolloin kirjoitin tämän laulun en vielä miettinyt konsepteja niin paljon kuin nykyään. Joten päätin tämän laulun nimen sen soundista saadun epämääräisen kuvan perusteella. Tämän laulun perusosa on kirjoitettu 23/8-ajassa. Kun ihmiset kuuntelevat tätä laulua ensimmäisen kerran, suurin osa heistä hämmentyy ja sanoo “Kuinka voin jorata tämän laulun tahtiin?” Joku jopa kertoi minulle “Humallun, kun kuuntelen tätä laulua!” Minun mielikuvani tästä laulusta oli kuin avaruusalus ajelehtimassa pimeässä avaruudessa, joten sekoitin nuo muutamat mielikuvat ja nimesin sen ”Raumkrankheitiksi". Sen saksalaisen nimen syy ei ole Denovalissa, se on minun ideani. Etsin sanaa monista kielistä Wikipediasta ja saksan kielinen sopi mielikuvaani parhaiten.

Voitteko kertoa jotain suhteestanne toeen ja levy-yhtiöön Machupicchu Industrials?

Akira Kawasaki: He ovat hyviä ystäviämme. Machupicchu Industrials on levy-yhtiö, jota hallinnoivat yksinomaan toen jäsenet. Alkumetreiltä lähtien heidän aikomuksensa oli perustaa yhtiö julkaistakseen pelkästään toen levytyksiä, mutta kun he kuuntelivat meidän biisejämme, he kertoivat pitävänsä niistä ja haluavansa julkaista ne. Olin otettu siitä ja sanoin ok. Molemmat CD-levymme miksasi ja masteroi Takaaki Mino, joka on toen kitaristi ja teknikko. toen rumpali Takashi Kashikura vastasi rumputekniikasta molemmille levyille.

Levyn kirjasessa esittelette ajatuksen “ahdistuneen objektista”. Miksi valitsitte sellaisen konseptin? Miten se liittyy albumin kappaleisiin?

Akira Kawasaki: Tämä albumi on dokumentoiva työ, joka keskittyy nykypäivän Tokioon ja osaan sen asukkaiden tunteista. Albumin jokaisella biisillä on tietty nimi, joka liittyy tähän konseptiin elokuvan kohtauksena.

An Anxious Objectissa on kyse Tokiosta. Kun aloin miettiä tätä konseptia, huomasin, että pidän Tokiota vain epämääräisesti merkkinä enkä oikeastaan tiedä sen todellista tilannetta tai edes miten se kaikki syntyi. Kun näen katuja, kaupunkeja ja elämää täällä, voin nähdä monenlaisia rakennuksia sekaisin lähekkäin, syömistottumuksia, joihin liittyy riippuvaisuus pikaruuista sekä epämuodostuneen amerikkalaisen pop-kulttuurin tunkeutumisen… Nuo erityiset asiat saavat minut tuntemaan, etten ymmärrä millainen olento olen.

Rationalisointi oli ensisijainen tavoite, kun tämä kaupunki kehittyi nopeasti sodanjälkeisenä aikana. Se teki ihmisten elämästä tehokasta, standardisoitua ja homogenoitua. Se tuhosi vanhan luokkayhteiskunnan ja muodosti joukkoyhteiskunnan, jossa ihmiset voivat ostaa tasavertaisesti, mutta samalla se tuhosi myös perinteisen kulttuurin. Kaiken kaikkiaan muilla maailman modernisoiduilla kaupungeilla on saattanut olla sama ilmiö kuin Tokiolla, mutta historiallinen vieraantumisen tunne on liian syvä nykyajan kansalaisten ja toista maailmansotaa sekä Meiji-kauden restaurointiaikaa edeltävien japanilaisten välillä. Siksi luulen, etten ymmärrä itseäni Tokion asukkaana.

Tuona aikana löysin fraasin “An Anxious Object” kun luin kirjaa siitä, mitä taide on. Tämän fraasin sanoi taidekriitikko Harold Rosenberg ja hän huomautti, ettei voinut enää arvioida mitkä taideteokset olivat suuria taideteoksia ja mitkä olivat vain roskaa taiteen ylitulvimisen aikakaudella 60-luvulla. Noille taideteoksille hän käytti fraasia “An Anxious Object”.

Sekoitin fraasin ja asuttamamme Tokion. Puhuin paljon, mutta jos voit nauttia tästä albumista, sillä ei ole väliä kuinka käsität asian tai kuinka kuuntelet levyä.

Nimi Spectre de mouse on rinnakkainen Jaques Derridan Spectres de Marxin kanssa. Voisitko kertoa enemmän tästä erityisestä suhteesta?

Akira Kawasaki: Tämän biisin nimi on saanut inspiraationsa kirjasta, mutta sillä ei ole yhteyttä sen sisällön kanssa. Kun mietin tämän biisin nimeä, yritin kehittää sitä albumin konseptin sanoista: ”Me, Tokion asukkaat, emme enää tiedä keitä olemme”.

Entäpä me, jotka emme tunne itseämme? Kyseessä saattaa olla outo olento, ei ihminen. Onko se olio avaruudesta? Ei, se on aave! Olin hukassa tämänkaltaisissa harhakuvitelmissa ja yhtäkkiä tätä biisiä kuunnellessani sain mielikuvan kalpeakasvoisista tokiolaisista aaveista leijumassa sekalaisten lähekkäin olevien rakennusten välissä

Tuona aikana olin lukemassa Jaques Derridan Spectres de Marxia ja ajattelin saamaani mielikuvaa, ja kirjan nimen aaveet vaikuttivat samanlaisilta. Sitten päätin laulun nimen pienellä muutoksella: Marxista tuli Mouse.

Joten Spectres de Mouse on "Aaveet, joista mouse on the keys puhuu” tai sitten se yksinkertaisesti tarkoittaa "Tokiolaiset ovat aaveita". Muuten, minulla oli hieman vaikeuksia ymmärtää kirjaa ja lopetin sen lukemisen puolivälissä, mutta nimestä pidin tosiaan paljon.

Onko teillä mitään suunnitelmia uusia julkaisuja varten? Oletteko harkinneet käyttävänne muita soittimia?

Daisuke Niitome: Toivomme, että voimme julkaista uuden minialbumimme vuoden 2010 lopussa tai 2011 alussa. Muita soittimia… ehkä tai ehkä ei. (hymyilee)

Miksi päätitte tehdä Euroopan-kiertueen?

Daisuke Niitome: Päätimme ensin julkaista kaksi CD:tämme Euroopassa Denovali Recordsin kautta, mutta sitten päätimme, että meidän pitäisi tehdä Euroopan-kiertue promoamista varten. Mutta oikeastaan olimme puhuneet jo vuosia haluavamme tehdä Euroopan-kiertueen, joten tämä oli hyvä mahdollisuus meille.

Teillä oli neljä esiintymistä Puolassa: Gdyniassa, Poznańissa, Krakovassa ja Wrocławissa. Nautitteko siellä soittamisesta?

Akira Kawasaki: Kyllä, me nautimme kovasti. Yleisöt Puolan jokaisella keikkapaikalla olivat mahtavia. Kaikki keikkapaikat ja kaikki oikeastaan muutenkin oli mahtavaa meille!

Onko eurooppalaisen ja japanilaisen yleisön välillä mitään eroja? Yllätyittekö mistään?

Daisuke Niitome: Kyllä, yleisöt Euroopassa ja Japanissa ovat erilaisia. Japanilaiset yleisöt ovat paljon hiljaisempia, mutta mielestäni he kuuntelevat ja katsovat esiintymisiämme hyvin varovasti. Yleisöt Euroopassa näyttävät jännittävämmiltä ja huutavat kovaa soittomme aikana. Heidän ansiostaan pystyimme todellakin nauttimaan soittamisesta ensimmäisellä Euroopan-kiertueellamme. Se oli vain niin mahtavaa.

Tapahtuiko teille mitään outoa tai hassua Euroopan-kiertueen aikana? Jos on jotain, jonka muistaisitte varmasti, mikä se olisi?

Daisuke Niitome: Söimme paljon kebabia.

Suunnitteletteko palaavanne Eurooppaan? Onko mitään muita paikkoja, joissa haluaisitte vierailla ensi kerralla?

Daisuke Niitome: Kyllä, palaamme Eurooppaan syyskuun lopussa. Euroopassa on niin monia eri maita ja jokainen näyttää raikkaalta minulle, joten haluan vain vierailla monissa paikoissa, niin monissa kuin vain voimme, ei väliä ovatko ne suuria vai pieniä.

Jättäisittekö lopuksi viestin lukijoillemme.

Kaikki: Haluamme teidän tulevan konsertteihimme näkemään meidät! Laitamme uusia kappaleita ja materiaalia keikkasettiimme! Kiitoksia tuestanne!



JaME kiittää mouse on the keysiä tämän haastattelun mahdollistamisesta sekä Anna Juraszekia ja Jakub Oratowskia Puolan Krakovan konsertin kuvista.