Mondo Grosson
Attune/Detune-albumi yllättää sillä, miten tuoreelta se kuulostaa. Levy ei jää liikaa kiinni house-musiikin perinteisiin, vaan tuntuu katsovan koko ajan eteenpäin. Lähestulkoon jokaisella kappaleella on vieraileva laulaja, mikä tekee levystä monipuolisen.
Aloitusbiisi
One Temperature vaihtelee viehkeän naisäänen laulamista kertosäkeistä meneviin räppiverseihin, mikä kuulostaa yhdistelmänä todella geneeriseltä ja kammottavalta. Se kuitenkin pysyy kiinnostavana ja säkeistön ja kertosäkeen välinen omituinen kontrasti saa ne kuulostamaan kuin eri osilta. Kappaleen jazzahtavuus johdattelee hyvin seuraavaan,
ohashiTrion laulamaan
Turn it upiin, joka on todella tyylipuhdasta ja groovaavaa jazz-popia.
ohashiTrion lauluääni on utuisen pehmeä - on kuin kuulija uppoaisi pumpuliin.
Levyn ennakkoon kiinnostavimmassa biisissä eli
BiSHin
Aina THE ENDin laulamassa
False Sympathyssa rennon jazzahtava tunnelma muuttuu yllättäen. Kappale on niin tyylikkään seksikäs, että se yllättää kuulijansa täysin. Hitaiden säkeistöjen vastapainona kertosäkeessä mennään perinteisen house-pianon tahdittamissa nopeissa rytmeissä ja yllättäen balladina alkaneesta kappaleesta muuntautuukin klubihitti.
Ainan ääni on yksi j-pop-skenen parhaita ja häntä kuulisi mieluusti enemmänkin tällaisessa musiikissa.
Kaksiosainen
Kemuri on levyn epäilemättä kokeellisin kappale. Se on jumittava ja trip hopista tunnelmansa ammentava teos, joka kulkee tasabiittisenä eteenpäin yhteensä yli seitsemän minuutin ajan. Tällä matkalla ei kuitenkaan ehdi tulla tylsää, sillä äänisuunnittelu on aivan uskomatonta. Ensimmäisen osan aavemaiset taustalaulut ja mutiseva ääni nousevat liidilauluakin kiinnostavammaksi. Toisessa osassa taas kappale menee selvästi melodisemmaksi ja perinteisemmäksi.
Annu Futagamin laulama
Eraser on puhdas bändikappale eikä se tunnu levyllä lainkaan tuottaja-DJ:n tekemältä muutamia efektejä lukuun ottamatta. Kappale ei ole levyn parhaimmistoa, mutta sen laulumelodiat ovat todella vaikuttavia ja varsinkin puolentoista minuutin tienoilla saapuvat kitarariffit ovat todella hätkähdyttävä suunnanmuutos.
Levylle on myös päässyt orkesteriversio
Labyrinth-kappaleesta, jonka
musiikkivideosta on tullut melko iso hitti. Se on erinomainen, mutta ei varsinaisesti sovi albumin tähän vaiheeseen. Levyn päättää
Yakushimaru Etsukon laulama
Wakuseitantora, joka kuulostaa enemmänkin lo-fi surffirokilta kuin house-tuottajan musiikilta. Se on genressään likimain täydellinen biisi, mutta tunnelmaltaan niin erilainen kuin muu levy, että se tuntuu hieman irralliselta.
Attune/Detunella
Mondo Grosso laajentaa housemusiikkiaan entistä enemmän bändisoiton suuntaan ja tarjoaa monta kappaletta, jotka jäävät taatusti elämään. Seitsemän kappaleen ja välisoiton mittaisena se on täydellisen kokoinen poplevy, jonka ainoa heikkous on muutaman kappaleen sijoitus ja tunnelman liiallinen muuttuminen levyn lopussa. Se on kuitenkin erinomainen nimenomaan albumina ja levyä voi suositella varauksetta kenelle tahansa popmusiikin ystävälle.
