MIYAVI - Samurai Sessions Vol. 2

MIYAVIn edellinen yhteislevy Samurai Sessions vol. 1 ilmestyi viitisen vuotta sitten. Tuolloin vierailevat muusikot esittivät kitaravelhon kanssa yhdessä tekemiään biisejä minialbumin verran. Uusi Samurai Sessions vol. 2 vetää nupit pykälää enemmän kaakkoon ja tarjoaa albumillisen biisejä, joissa MIYAVI keskittyy enimmäkseen kitarointiinsa muiden hoitaessa laulutontin.

Idea on nerokas ja jo edellinen Fire Bird -albumi ennakoi sitä, sillä MIYAVI ei laulanut levyllä juuri lainkaan aiempaan tuotantoon verrattuna. Yhdentoista uuden biisin aikana MIYAVI laulaakin sooloa vain muutamassa biisissä ja muissa vierailijat esittelevät taitojaan. Kaikki biisit on myös kirjoitettu yhdessä esittäjien kanssa, joten sävellyksiltään levy on monipuolisempi kuin vaikkapa Fire Bird. Eikä laulajalistakaan jätä ketään japanilaista poppia seuraavaa kylmäksi, vaan sen kohokohtiin kuuluvat muun muassa Daichi Miura, Chanmina ja SKY-HI.

Mutta miltä itse levy kuulostaa? Se on täysillä soiva, erittäin voimakas elektropop-albumi, jossa kitara kuulostaa yhä enemmän syntetisaattoreilta. Biisit ovat ottaneet vaikutteita trap-musiikista ja future bassista, sillä kaikki soittimet surisevat ja kohisevat jatkuvasti kiehtovilla soundeilla. Oikeastaan levy olisi erinomainen jo pelkän äänisuunnittelunsa vuoksi. Biisilista ei sen sijaan ole aivan kaikkia odotuksia lunastava.

Albumin kohokohtia ovat levyn aloittava Dancing with my fingers ja Gemstone -biisikaksikko, joista ensimmäisessä Daichi Miuran funk-henkinen tyyli ja hillittömät, eroottisiksi tarkoitetut lyriikat yhdistyvät anttituiskumaiseen biittiin. Gemstonessa taas SKY-HI kuulostaa rajummalta kuin omissa biiseissään, tehden trap-vaikutteisesta kappaleesta todella erityisen kuuloisen. Myöhemmin kuultavat Chanminan ja Che'nellen kappaleet taas ovat erittäin kiinnostavaa modernia poppia ja nostavat levyn entistäkin korkeammalle. Digitaalisen version loppuun säästetty uusi, erinomainen versio Long Nightsista päättää levyn kunniakkaalla ja massiivisella tavalla.

Mutta kuten totesin, ongelmiakin on. Suurin osa lopuista kappaleista on melko yhdentekeviä huudatusbiisejä, poislukien bassovetoinen Flashback. Artistit sortuvat kappaleissa ansaan, jossa massiivisuudella koetetaan korvata melodiset kikat ja kiehtova tyyli. Ne eivät varsinaisesti tunnu tuoreilta, pikemminkin päinvastoin. Erityishuomion saa MIYAVI vs. MIYAVI -kappale Slap It, jonka kohdalla en ymmärrä miksi se on edes tehty. Artistin tuotannossa olisi ollut parempaakin sovitettavaa.

Ilman täytteeltä tuntuvia biisejä Samurai Sessions Vol. 2 voisi olla MIYAVIn uran parhaimpia albumeita, sillä se onnistuu monesti olemaan leikkisä ja kokeileva. Myös kitaralla voidaan pitkästä aikaa tehdä muutakin kuin släpätä, joten se tuntuu tuoreelta. Nyt se kuitenkin jää hieman puolitiehen siitä, mitä se voisi olla. Mutta paremmat biisit ovat sen verran erinomaisia, että kokonaisuus on plussan puolella.

Kuunnelkaa Long Nightsin uuden räppisäkeistön teksti, jonka esittää ihmisoikeusaktivisti Sonita Alizadeh. Jos tämä enteilee kantaaottavuuden paluuta takaisin MIYAVIn tanssipopin joukkoon, en voi olla kuin tyytyväinen.