Haastattelu

Arkistojen kätköistä: the foolin kiertuehaastattelu

07.07.2017 2017-07-07 16:16:00 JaME Kirjoittaja: Aurore & Jessieface Kääntäjä: allisapp

Arkistojen kätköistä: the foolin kiertuehaastattelu

Vuonna 2010 JaME haastatteli the foolia keikkansa jälkeen Saksassa.


© the fool
Vuonna 2010 the fool lähti Euroopan-kiertueelle ja kertoi JaME:lle bändin menneisyydestä ja jäsenistön kokemuksista Euroopassa. Kuulimme myös heidän ensimmäisestä albumistaan, joka julkaistiin 20. lokakuuta 2010. Kolmikko vahvisti nimeään Jap-Ro Festivalilla Bonnissa Saksassa ja Utrechtissa Hollannissa. Trio tykästyi Eurooppaan ja on palannut tänne useaan otteeseen.


Hei, esittelisittekö itsenne lukijoille?

Gunji: Hei, olen Gunji. Olen the foolin vokalisti. Öh... Hetkinen. (Kääntyy epätoivoisena Goon ja TACAn puoleen) Jotain mitä yleensä kerron? Hmm, olen erittäin herrasmainen japanilainen! Musiikillisesti olen inspiroitunut rockista, punk-hevimetallista, grungesta ja elektrosta. Esimerkkinä on The Prodigy, The Chemical Brothers, NOFX, Green Day… Pidän myös japanilaisista yhtyeistä, kuten BOOM BOOM SATELLITESista, GOING STEADYsta, X JAPANista ja LUNA SEAsta.

TACA: Heippa, olen TACA, the foolin kitaristi. Intohimoni on valokuvaus - erityisten paikkojen kuvaus, kuten esimerkiksi kauniiden, urbaanien teollisuusalueiden kuvaaminen. Pidän McDonaldsin tuplajuustohampurilaisista ilman pekonia! (nauraa) Voisin syödä siellä joka päivä. Kuuntelen BOOM BOOM SATELLITESia ja pidän X JAPANin hidestä. Rakastan japanilaista rokkia! GLAY, L'arc~en~Ciel ja LUNA SEA ovat myös suosikkejani. (Keskustelee hetken Gunjin kanssa) Oh! Pidämme myös Daista, joka soittaa dieSissä! He muistuttavat visual kei -bändiä, mutta ovat hiukat erilaisia.

Gunji: Rockia! Kovaa! Tunteikasta!

TACA: He ovat cooleja, mutta se on hankala selittää... Olemme hyviä ystäviä, kunnioitan häntä valtavasti.

Gunji: Pitäisitte hänestä varmasti.

Goo: Olen Goo ja olen the foolin toinen kitaristi. Pidän kahvista, suklaasta ja... j-popista! (nauraa) Pidän Nakashima Mikasta ja EXILEstä. Inspiroidun LUNA SEAsta, erityisesti SUGIZOsta.

Gunji: Hän on vähän ujo... Tiesitkö, että hän on isoveljeni? Meillä on hyvin vahva side keskenämme. Emme piilottele tätä. Mielestäni se on jotain todella upeaa.

TACA: Arvostamme toisiamme. Vähän niin kuin assistenttia. Gunji oli myös todella cool kitaristi.

Gunji: Niin olin. (nauraa)

TACA: Palvon häntä. (nauraa) Kunnioitan häntä, hän on kuin senpai minulle.

Gunji: Olemme tunteneet toisemme kauan ja ymmärrämme toisiamme hyvin. Luotan Goohon, koska hän on veljeni. the fool on tiimi. Tiimimme toimii hyvin; syvät ja ystävälliset ajatukset yhdistävät meitä. Halusin olla bändinjohtaja - tai oikeastaan keskellä lavaa. Se oli kuitenkin hankalaa aikaisemmissa bändeissäni näin kitaristina. Halusin tehdä musiikkia jota rakastan. Kolme vuotta sitten soitin TACAlle ja aloimme suunnitella ryhmän imagoa, musiikkia ja... noh, tässä me olemme. Se on tarinamme. Tärkein asia rockbändissä on kommunikointi, ystävyys ja luottamus. Tämän takia the fool on tiimini.

Esiinnyitte Luzmeltin kanssa Bonnissa 31. heinäkuuta Jap-Ro Festival -tapahtumassa sekä 1. elokuuta Utrechtissa. Bonnin keikkanne oli ensimmäinen esiintymisenne ulkomailla. Mitä koitte näillä keikoilla?

Gunji: Bonnin keikka oli yksi osa unelmaa. Olin todella hermostunut, melkein oksensin ennen keikkaa. Minulla oli maha todella kipeä! Mutta päästyäni lavalle ja ihmiset huusivat nimeäni, olin todella onnellinen. Annoin kaikkeni faneille. Lauloin kovempaa kuin normaalisti. On hankala verrata Bonnin ja Utrechtin keikkoja. Ei se ole mahdollista... Molempien keikkojen jälkeen tunsin samalla tavalla: olin onnellinen ja kiitollinen.

Mikä oli vaikuttavin ja voimakkain kappale jonka soititte?

Kaikki: Go motherfucker!

Gunji: Kun paljastimme seuravan kappaleen, fanit reagoivat todella vahvasti. He tiesivät kappaleen.

Mikä oli merkittävintä näissä keikoissa?

Gunji: Saimme ehdottomasti paljon uusia kokemuksia. Rakastamme musiikkia ja uskomme, että musiikilla ei ole rajoja. Haluamme j-rock-fanien kertovan meille, mitä he kuulevat musiikissamme. Kokeilemme sitä. Normaali japanilainen on hyvin pidättäytynyt, mutta täällä voimme kokeilla ja oppia uutta näkemällä länsimaalaisten reaktiot. Opimme paljon esiintymisestä, luovuudesta ja yhdenmukaisuudesta. Tämän kiertueen aikana halusimme ymmärtää unelmamme; ymmärrettyämme voimme olla vahvempia yhdessä. Palattuamme Japaniin, olemme vahvempia. Tämä Euroopan-kiertue on toinen mahdollisuutemme. Bonnissa ja Utrechtissa vaikutuin kovasti; nautimme paljon. Innokkuus ja onnellisuus, fanit... nautin näistä kaikista. Nautin entistä enemmän; tällä kertaa isommissa ja erilaisissa paikoissa. Pidän eurooppalaisista faneista ja he pitävät meistä, eikös? (nauraa) En pelkää tai jännitä. Haluamme järjestää huikeita keikkoja, tehdä musiikkia Euroopassa ja pitää hauskaa lavalla faniemme kanssa.

Ensimmäinen albuminne Crazy frogs around the world julkaistiin 20. lokakuuta. Kertoisitteko hiukan ajatuksia kaikista kappaleista?

Pussy dance

Gunji: Sävelsin kappaleen faneille, jotka rakastavat seksiä. (nauraa) Vitsi! Musiikki helpottaa turhautumisen tunnetta. Pidän tussusta (nauraa). Sori, se on vitsi.

For you

Gunji: Tämä kappale näyttää rakkautemme fanejamme kohtaan. Tein kappaleen kiitollisuudentunteesta. Eikö siinä olekin hieno melodia? Mielestäni tämä kappale on todellista rakkautta!

GAZA field

Goo: GAZA field ilmaisee taistelukentällä kuvaajana työskentelevän journalistin tunteita. Vihaamme sotaa, joten teimme GAZA fieldin. Tein kappaleen sovituksen hankalaksi tuodakseni esiin vihaa ja surua sotaa kohtaan.

Go motherfucker

Gunji: Tällä kappaleella on outo nimi, eikös? (nauraa) Tämä on rohkaisubiisi. Halusin välittää viestin sanoilla "typerys, joka takoo elämää täysillä." Fiilis on ihan "Anna mennä vaan, runkkari!" En ole mikään runkkari. (nauraa) Olen herrasmies, enkös?

download

TACA: Tässä kappaleessa on tasainen ja siisti digitaalinen rocksoundi. Olen hyvä tekniikoissa, joita käytettiin tämän kappaleen sovituksessa. Voit "ladata" soundin kehoosi ja kun "asennus" valmistuu, nostat nyrkkisi. Nyt olet valmis. Sinun täytyy rokata sydämesi kyllyydestä!

Ring~kyozetsu, hen’i to nari~

TACA: Kun sovitin tätä sävelmää, teemana oli musertavat tunteet. Se on ainoa kappale, joka luo uerilaisen lähestymistavan the foolin tämän hetkiseen nautinnolliseen musiikkiin. Sinun pitää luovuttaa kehosi tummille ja raskaille soundeille...

Dragon Cell Carnival

Goo: Dragon Cell Carnival tulee sanasta "cell". Solu, vaisto, ihminen. Pomppiva rytmi ja seksikkäät sanat maustavat stimuloivaa musiikkia.

GOD BLESS YOU

Goo: GOD BLESS YOUssa on suora viesti, jonka haluan kertoa: emme saa pelätä elämää, jonka on Jumala suonut. Sovitus on todella elektronista; laulaminen oli yhtä ihailtavaa. Kitara ja basso ovat aggressiiviset ja kovaääniset. Pidän kappaleen lyriikoista.

Reckless fighter

Gunji: Pidän siitä kun sanat ovat uhkarohkeita. Tämän takia halusin tehdä kappaleen, jossa tämä toteutuisi. Tein tämän kappaleen tätä albumia varten, ja se on the foolin uusin laulu.

Mindjack

Gunji: Tämä kappale on parhain, eikö? Se on lempparini, koska se on sekopäinen, cool ja siinä on todella korkea jännite. Kun tein tämän, olin inspiroitunut trancesta ja psykedeelisesta musiikista. Pidän teknosta, trancesta ja psykedeelisestä musiikista. En usko, että the foolilla on samanlaista raitaa, joka tekee sinut yhtä hulluksi kuin tämän kanssa. (nauraa)

Crazy's crew

TACA: Crazy's crew yhdistää meidät faneihimme. Kutsumme heitä Crazy's crew'ksi. Kappale on tappava aseemme, jota soitamme aina tärkeimmillä keikoillamme. Liity Crazy's crew'hun, anna kappaleen viedä sinut ja tanssi kuin hullu.

GETTING UNITED-Remix-

TACA: Tämän kappaleen uusi versio on toisella maxi-singlellämme. Annoin kappaleelle hiukan elektro-tekno-pop -makua, mutta jätin alkuperäisen dance-rock-maun esille. Lopun vokaalit antoivat jännän lopetuksen. Nauttikaa aina the foolin outoutta.


JaME kiittää the foolia, Starwave Recordsia ja Astania yhteistyöstään.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2010-10-20 2010-10-20
the fool
Albumi CD + DVD 2010-10-20 2010-10-20
the fool

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
31.07.20102010-07-31
31.07.2010
Festivaali
Luzmelt, THE ALFEE
  
31.07.20102010-07-31
Konsertti
Luzmelt, the fool
Brückenforum
Bonn
Saksa
MAINOS