Biografia

Tamaki Nami

03.04.2009 2009-04-03 12:00:00 JaME Kirjoittaja: KAT Kääntäjä: Katrin

Tamaki Nami

Tamaki Nami


© SMILE COMPANY LTD. All Rights Reserved
Tamaki Namin tarina alkoi jo sangen nuoressa iässä. Vuonna 2003 Sony Music Japan piti koelaulutilaisuuden ja 5000:sta kokeilleesta vain Tamaki valittiin. Hän tuli tunnetuksi kappaleista, jotka päätyivät tunnusmusiikeiksi animesarjoihin Gundam Seed, D.Grey-man ja Kiba. Ensimmäinen single Believe toimi Gundam Seedin kolmantena aloituskappaleena ja Realize saman sarjan neljäntenä alkutunnarina päätyen Oriconin listan sijalle kolme. 2003 vuosi päättyi Prayer-singlejulkaisuun.

Vuosi 2004 lähti käyntiin Shining Star Wasurenaikaran julkaisulla ja sitä seurasi debyttialbumi Greetingin julkaisu. Vuoden loppupuolella julkaistu single Reason päätyi Gundam Seedin jatko-osan Gundam Seed Destinyn päätösmusiikiksi. Single on Tamakin ainut julkaisu, jonka levymyynnit ovat kohottaneet Oriconin listan kakkossijalle. Saman vuoden aikana Tamaki esiintyi myös ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa Pacific Media Expossa, samassa tapahtumassa kuin T.M.Revolution. Japan Gold Disk Awardissa hän voitti Vuoden paras uusi artisti -palkinnon.

Toukokuussa vuonna 2005 julkaistiin Tamakin toinen albumi Make Progress, joka sisälsi suosittuja kappaleita, kuten Fortune ja aikaisemmin singlenä julkaistu Reason. Tamakin ura jatkui menestyksekkäänä ja heinäkuussa 2006 julkaistiin kolmas albumi Specialty, joka sisälsi Kiba-animessa käytetyn kappaleen Sanctuary. Vuoden 2006 marraskuussa julkaistiin kokoelma-albumi Graduation ~Singles~ ja se juhlisti etukäteen Tamaki Namin valmistumista ylioppilaaksi maaliskuussa 2007.

Valmistuttuaan Tamaki on pystynyt keskittymään uraansa täysin sydämin ja hän oli mukana musikaalissa Sweet Charity ja japanilaisessa versiossa High School Musicalista. Hän myös näytteli Lovely Complex -animesta tehdyssä elokuvassa Nobuko Ishiharaa.

Tamakin neljäs kokopitkä Don't Stay julkaistiin 23. huhtikuuta 2008. Kolmetoista raitaa sisältävän CD:n merkittävimmät kappaleet ovat Brightdown, joka on tunnettu D-Grey-man -animen tunnarina ja japanilaisen televisiosarjan tunnusmusiikkina käytetty Cross Season.

Tamaki Namin musiikki on kehittynyt vuosien varrella ja hän on osoittanut kasvua major-artistina. Fanit odottelevat innoissaan, mitä Tamaki Nami tarjoaa heille tulevaisuudessa!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS