Biografia

melody.

27.07.2008 2008-07-27 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Loic & Cynthia Kääntäjä: Earwen

melody.

melody.

melody. syntyi 1982 Havaijilla, Yhdysvalloissa, ja täytettyään 19 vuotta hän muutti Japaniin. Hänen äitinsä on kotoisin Okinawalta, mistä johtuen laulajattaren japani on yhtä sujuvaa kuin englanti. Nuoren naisen nimi, Melody, ei äkillisestä päättelystä poiketen olekaan taiteilijanimi, vaan musiikkia harrastaneiden vanhempien osoitus rakkaudesta pidettyä harrastusta kohtaan: laulaja siis esiintyy julkisuudessa oikealla etunimellään. Ehkä vanhempien intohimo musiikkiin antoi alkusysäyksen myös melody.:n musiikilliselle uralle, sillä jo pienenä tyttönä hän aloitti musiikkikoulun, johon sisältyi ääniopetusta, jazz-tanssia, pianonsoittoa ja klassista balettia. Nuori nainen halusi päästä nopeasti debytoimaan musiikkimaailmassa.

Vasta vuonna 2005 melody.:n unelma toteutui debyyttisinglen Dreamin' Away myötä. Vaikkei uutukainen noussutkaan huikean korkealle Oriconin listalla, vaan joutui tyytymään 33. sijaan, radioasemat ottivat sen omakseen ja kappale sai paljon julkisuutta radiosoiton kautta. Tämä asemien ihastus melody.:n raikkaaseen, uudentyyppiseen r&b-kappaleeseen avitti laulajattaren ensisinglen lopulta yli 20 000 kappaleen myyntiin.

Toisella, neljä kuukautta myöhemmin julkaistulla singlellään Simple As That / Over The Rainbow melody. kokeili uutta taktiikkaa, yhteistyötä markkinoinnissa. Simple As That -kappaletta käytettiin televisiossa lyhytsarjan tunnusmusiikkina ja singlen b-puoli Over The Rainbow taasen soi Mitsubishi-automerkin kampanjassa. Tämä yhteistoiminta ei kuitenkaan tuottanut merkittävää tulosta levymyynnin kannalta.

Saman vuoden loppupuolella laulajattaren maine alkoi kuitenkin levitä, kun kuuluisa bändi m-flo löysi naisen. melody. kutsuttiin levyttämään Yamamoto Ryohein kanssa energinen single miss you ja hän tuli tunnetuksi "m-flo loves" -konseptin toisena naislaulajana saaden median huomion osakseen. Myös laulajattaren esiintyminen bändin rinnalla konserteissa toi uusia faneja: melody.:n suloinen ja raikas esiintyminen valloitti. Single miss you saavutti kahdeksannen sijan Oriconin listalla, myyden oli 59 000 kopiota.

melody. otti saamastaan mediahuomiosta kaiken irti julkaisemalla uuden singlen, Crystal Loven, joka oli sekoitus poppia, rockia ja dancea. Todellinen osoitus tämän nuoren naisen suosiosta tuli kuitenkin debyyttialbumin julkaisun myötä. Monipuolinen Sincerely julkaistiin 22. tammikuuta 2004. Se oli useiden eri säveltäjien ja kirjoittajien yhteistyönä aikaansaatu albumi, joka sisälsi muun muassa useita kokonaan englanniksi kirjoitettuja kappaleita ja vaikutteita eri musiikkigenreistä aina rockista hip-hopiin.

Seuraavana huhtikuuna melody. sai mahdollisuuden aloittaa oman radio-ohjelmansa "melody. Flow's On" JFN Networkin kanavalla. Toukokuussa ilmestyi kauppoihin myös ensimmäinen musiikkivideoista koostettu DVD, FIRST VISUAL ISSUE ~ CLIPS AND MORE ~ Sincerely Yours. Samassa kuussa laulajatar myös nosti esiin kaksikielistä taustaansa julkaisemalla singlensä Believe me sekä normaaliversiona japaniksi että rajoitettuna painoksena englanniksi.

Vuosi 2005 on ollut tähän mennessä melody.:n parhaiten myynyt vuosi singlejen osalta. Tammikuussa julkaistu Next to You myi 22 000 kappaletta ja nousi 14. sijalle Oriconin listalla, kun taas myöhemmin elokuussa julkaistu realize/Take a Chance piti samaisen listan sijaa kuusi jopa 14 viikkoa ja myi yli 127 000 kopiota. Myyntiä vauhditti energisen pop-kappaleen esiintyminen TBS:n draamassa "Dragon Zakura". realize/Take a Chance onkin artistin myydyin single.

Samana vuonna laulajatar sai ensimmäistä kertaa kokemusta esiintymisestä valtaville yleisömäärille. Hän esiintyi BIGLOBE presents Spicy Time festivalilla viitenä päivänä eri puolilla Japania. Lokakuussa melody. liittyi taas m-flon riveihin osallistuakseen seitsemän esiintymisen kiertueelle. melody.:n vuosi 2005 päättyi esiintymiseen MTV COOL CHRISTMAS 2005 -tapahtumassa Yokohamassa.

Yhteistyö melody.:n ja m-flon välillä jatkui tiiviinä ja bändin DJ Taku tuotti vuonna 2006 ilmestyneen laulajattaren seitsemännen singlen see you... Kaksi kuukautta myöhemmin ilmestyi uusi albumi Be as one, joka oli myös saatavina rajoitettuna, bonus-DVD:n sisältävänä painoksena. melody. todisti olevansa varteenotettava myyntinimi: albumia myytiin 78 000 kappaletta. Kesäkuussa avattiin virallinen faniklubi, Ohana, ja samana päivänä aloitettiin ensimmäinen kiertue Be as one TOUR 2006, joka sisälsi kolme konserttia. melody.a nähtiin myös kesän festivaaleilla kuten DEEP SUMMER! BEAT SUMMIT!. Tahti jatkui loka- ja marraskuussa Japanin yliopistot kiertäneen kiertueen merkeissä, jota seurasi sekä uusi r&b-vaikutteinen single Lovin'U että tietenkin DVD kiertueen konserteista.

Vuosi 2007 oli varsin kiireistä aikaa melody.:lle. Vuosi alkoi singlen Finding My Road julkaisulla ja sitä käytettiin SUBURU TV:n mainoksessa, jossa laulajatar itse myös esiintyi. Maalis- ja huhtikuun aikana pidettiin seitsenpäiväinen kiertue the melody. CLUB TOUR '07 mel-mode Night. Samoihin aikoihin ilmestyi myös m-flon uusi albumi COSMICOLOR: se sisälsi kappaleen STUCK IN YOUR LOVE, jossa melody. oli mukana. Tämän kappaleen japaninkielistä versiota käytettiin melody.:n kesäkuussa julkaistulla singlellä Love Story, joskin nimellä "BoRn 2 luv U". Singlen nimikkoraita oli peräisin laulajan myös musiikkialalla nimellä KURIS vaikuttavan siskon kynästä. Tähän mennessä single on ollut vähiten myydyin laulajan singleistä, sillä se ylsi tuskin 11 000 kappaleen myyntiin. Singleä seurannut kolmas albumi READY TO GO! myi päälle 45 000 kopiota ja levy sisälsi version Peter Ceteran hitistä Glory of Love.

Vuosi 2008 näyttää lupaavalta, sillä melody.:n sigle Hanaka on kiinnitetty TBS:n draaman "Daisuki!!" musiikiksi.

Vaikka lahjakas laulajatar onkin ollut musiikkibisneksessä jo puoli vuosikymmentä, on hän silti sellainen artisti, jota sietää pitää silmällä!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS