Biografia

GaGaalinG

06.02.2008 2008-02-06 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Sanaka Kääntäjä: Katrin

GaGaalinG

GaGaalinG


© GaGaalinG
Vuonna 2005 laulaja MYM, joka oli myös malli, kävi sattumalta Rolling Stonesin konsertissa. Hän äimistyi bändin esityksestä, ja vaikkei hän ollutkaan bändin musiikin fani, kyseinen konsertti inspiroi häntä perustamaan oman bändin. Tietenkään kyseinen Rollareiden konsertti ei ollut hänen viimeisensä; toisen konsertin aikana hän tapasi MOTOn, josta tuli myöhemmin hänen bändinsä kitaristi sekä CHERRYn (ex.LINDBERG), josta tuli bändin rumpali.

GaGaalinGiksi nimetty bändi julkaisi debyyttialbuminsa ROYAL PUNXin huhtikuun 13. päivä. Bändi keikkaili vuoden loppuun, ja samanaikaisesti MYM jatkoi mallintöitään. Lokakuussa hän julkaisi kirjan nimeltä Tuyoi Namida, kertoen GaGaalinGin historiasta ja hänen tapaamisestaan kuuluisan artistin RIKKIn kanssa.

Tammikuussa 2006 he julkaisivat singlen nimeltä Ai No Chikara ~born to be loved~, jota käytettiin kaupallisena kappaleena M-1 Bourbon Inc.:n Puchi-sarjalle. Monien singlejulkaisujen jälkeen GaGaalinGin ensimmäinen albumi julkaistiin kesäkuussa. He keikkailivat aktiivisesti vuoden loppuun saakka saavuttaen tunnustusta kotimaansa lisäksi myös ulkomailla.

Vuoden 2007 helmikuusta huhtikuuhun heillä oli lukuisia oneman-konsertteja, ja syyskuussa heidän support-basistinsa JUN (ex. Waive) liittyi bändiin viralliseksi jäseneksi.

Lukuisien julkaisujen ja konserttien kokemuksella voimme vain odottaa, mitä tämä bändi tekee seuraavaksi.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS