Biografia

15JAM

07.07.2008 2008-07-07 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Cage Kääntäjä: Kajalilapsi

15JAM

15JAM

15JAMin perusti Rully, joka oli tuolloin ainoa jäsen. Kannattaa huomata, ettei Rully ole koskaan ilmaissut tarkasti, mitä hän ajatteli keksiessään bändin nimen. Maaliskuussa 2003 Rully voitti TOKYO FM:n MUSIC BIRDin Grand Prix -koe-esiintymispalkinnon. Tämän voiton tuloksena Rully päätti, että aika oli kypsä hänen debyytti-cd:nsä julkaisemiselle!

Kesäkuussa 15JAM julkaisi debyyttinsä kaikkialla Japanissa myyden levyjään sellaisissa huomattavissa musiikkikaupoissa kuin HMV, Tower Records ja Virgin Mega Stores. Vain tuhannen myytävän kopion kera 15JAM ryhtyi mainostamaan itseään ja alkoi myydä levyjään kaduilla. Bändin onneksi kauppa- ja katupromootion yhdistetty vaivannäkö kannatti, ja bändi myi jokaisen kopion 50 päivässä.

Samassa kuussa Rullysta tehtiin kuukausilehti Auditionin "NEWFACE". Tämän ensimmäisen menestymisen myötä 15JAM sai huomata saavansa medialta avointa tukea päästen esiintymään aikakaus- ja sanomalehdissä ja, mikä tärkeämpää, radiossa ja televisiossa.

Sitten Rullysta tuli TOKYO FM:män radiopersoona 15JAMin saadessa asemalta oman tuokionsa nimeltä Ura Rully-ka. Ohjelma jatkui pari vuotta.

Elokuussa 15JAM julkaisi ensimmäisen promovideonsa kappaleeseen Mizutama. 15JAM piti ensimmäisen promootiokeikkansa Harajuku RUIDOssa marraskuussa menestyen loistavasti ja toi nopeasti itsensä esille lupaavana indies-bändinä.

Kevät 2004 merkitsi positiivista alkua bändille 15JAMin esiintyessä SkyPerfectTV:n kanavalla 216, ja he esiintyivät asemalla säännöllisesti myös jatkossa. Kiitos tämän julkisuuden heidän suosionsa Japanissa nousi. Maaliskuussa Rully tarjosi musiikintekotaitojaan Tokuma Communicationsille ja kirjoitti lyriikat Manmaruun, josta tuli myöhemmin Okada Ayanan hitti.

Hiljaisuus ympäröi bändiä muutamia kuukausia kunnes lokakuussa 15JAM soitti "valmistujaiskeikkansa", jonka yhteydessä neljä jäsentä (joista ei ole saatavilla tietoa) lähti bändistä. Tämä valitettava käänne jätti Rullyn taas ryhmän ainoaksi jäseneksi - ja toisaalta positiivisemmin ajatellen antoi hänelle mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Siispä, tämä positiivinen asenne mielessään, Rully aloitti uusien jäsenten etsimisen.

Marraskuun myötä 15JAM teki uusia saavutuksia; Rullyn voitettua Warner & Lawson -sponsorisopimuksen esikarsinnat hänet valittiin edustamaan Kyushun ja Okinawan prefektuureja. Lisäksi pre-landia käytettiin erään digikuvatulostimen mainoskappaleena. 15JAM jatkoi vahvasti eteenpäin huolimatta siitä, että bändi koostui yhä vain Rullysta.

Sitten 15JAMista tuli nelihenkinen tyttöbändi tammikuussa 2005, ja helmikuussa he tekivät ensimmäisen oneman-kiertueensa. JAM BOX poikkesi Tokiossa, Chibassa, Tochigissa, Gunmassa ja Fukuokassa. Ensimmäistä kertaa ryhmän muodostamisen jälkeen tytöt laajensivat toimintaansa myös Miyazakiin ja Okinawaan ja tulivat tunnetummiksi ja suositummiksi yleisön keskuudessa.

Maaliskuu merkitsi tärkeää käännekohtaa ryhmälle, kun heidän kiertueensa Kyushun haara esitettiin sekä televisiossa että radiossa, ja bändi esiintyi myös useissa aikakaus- ja sanomalehtien artikkeleissa. Kesän myötä bändi valittiin Kyushun/Okinawan edustajaksi maanlaajuisessa COME TO MAJOR -koe-esiintymisfinaalissa. Siispä Rully matkusti Tokioon osallistuakseen SHIBUYA O-EASTilla. Tämä äkillinen bändiin kohdistunut kiinnostuksen kipinä hankki heille oman kolumnin ilmaisessa musiikkilehdessä JIVE, mutta harmillisesti sekä rumpali että basisti jättivät bändin näihin aikoihin.

Onni näytti taas kerran olevan Rullyn puolella hänen kiinnittäessään 15JAMille uuden basistin ja rumpalin vain kuukautta myöhemmin. Bändin saavuttaessa aivan uusia suosion tasoja ryhmä alkoi työstää materiaalia ensimmäiselle maxi-singlelleen pitääkseen suosiotaan yllä. Bändi muisti, että Miyazaki oli ollut erityisen innokkaan kiinnostuksen alue, ja niinpä he palasivat toiselle kiertueelle syyskuussa. Tämä tarkkanäköisyys osoittautui kannattavaksi bändille, kun heidän live-esiintymisensä lähetettiin Miyazakin paikallisella UMK-kanavalla ja radiossa.

Tämän suosionpuuskan seurauksena 15JAM esiintyi tunnin osiossa kulttuurilähetyksessä BS Free Station 2. Aivan kuin tämä ei olisi riittänyt, UnderGround Musicin kotisivulla julkaistiin podcast-lähetys ryhmän esiintymisestä Miyazakissa. 15JAM esiintyi myös Tsuno Winery -tapahtumassa, ja esitys lähetettiin taas sekä televisiossa että radiossa osoituksena heidän kasvavasta suosiostaan.

Marraskuussa bändi oli mukana useissa tärkeissä tapahtumissa, mikä toi heille lisää julkisuutta ja faneja. Ensimmäiseksi 15JAM esiintyi Sony Music Groupin sponsoroimassa nadeshikossa, johon valittiin huolellisesti kuusi ryhmää Kanton alueelta. Tytöt osallistuivat myös Vodafonen LOCK ON ROCKiin ja osoittautuivat niin menestyksekkäiksi, että heidät valittiin semifinaaliin. Viimeiseksi 15JAM raakattiin kymmenen parhaan bändin joukkoon CHOFU Rock & Pop Contest 2006 -kilpailussa.

Joulukuu saapui heidän ensimmäisen maxi-siglensä julkaisun kera, ja innokkaat fanit repivät sinkun käsistä. Single saavutti ihailtavasti ykkössijan indies-listoilla sekä Tower Recordsissa että cd-kauppa MRT miccissä Miyazakissa. Seuraava julkaisu johti taas uuteen kiertueeseen, joka ulottui Okinawaan, Fukuokaan, Miyazakiin, Nagasakiin, Osakaan, Nagoyaan ja Gunmaan. Tämä kiertue toi 15JAMille enemmän julkisuutta kuin he olivat osanneet uneksiakaan. Useita keikkoja esitettiin televisiossa ja radiossa, ja bändi esiintyi taas kerran aikakaus- ja sanomalehdissä.

Vuoden loppua kohti 15JAM palkattiin tekemään säännöllisiä esiintymisiä Kamakura FM:mällä, joskin tämä valitettavasti lykkääntyi bändin menettäessä kaikki jäsenensä Rullya lukuunottamatta syyskuussa. Uusien jäsenten etsiminen osoittautui tällä kertaa haasteellisemmaksi, vaikkakin helmikuussa Aiko palasi bändiin, ja uusi jäsen Tomo liittyi kosketinsoittajaksi. Sitten Rully päätti kiinnittää kaksi sessiojäsentä, ja bändi palasi keikkailemaan ja julkaisi ensimmäisen kokopitkän albuminsa maaliskuussa 2007.

15JAM on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, mutta on varmaa, että he palaavat täysin voimin lähitulevaisuudessa!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS