Biografia

Pay money To my Pain

06.02.2012 2012-02-06 15:59:01 JaME Kirjoittaja: Sxl, vulpix104 Kääntäjä: Anu, allisapp

Pay money To my Pain

Pay money To my Pain


© VAP
Tarina alkoi K:n edellisen bändin, GUNDOGin, lopettamisesta 31. joulukuuta 2004. GUNDOGin saavuttama suosio takasi laulajalle vahvat eväät tulevaisuuteen ja hän päätyikin pian perustamaan bändin toisten kokeneiden muusikoiden kanssa.

Toisen vanhempansa puolelta latinojuuret omaava kitaristi PABLO aloitti uransa GIRAFFEssa vuonna 1999. Lisäksi hänen urakehitykseensä kuuluu sessiotyöskentely FAKE?:lle ja Takui Nakajimalle. P.T.P:n toinen kitaristi JIN sen sijaan on tuottanut menestykseen nousseita yhtyeitä kuten Rotten Graffiti ja Greeeen - itse asiassa jälkimmäisen laulaja HIDE on JINin veli. Basisti T$UYO$HI aloitti vuonna 2000 bändissä DRUG STORE COWBOY, jonka jälkeen hän on osallistunut esimerkiksi Def Techin aktiviteetteihin. Porukan täydentää Falonissa aiemmin soittanut rumpali ZAX.

Pay money To my Pain aloitti omavaraisena yhtyeenä, mutta siirtyi pian majoriksi, allekirjoitettuaan levytyssopimuksen VAP-levy-yhtiön kanssa. Ensimmäinen maxi-single Drop of ink ilmestyi vuoden 2006 lopussa.

Muutaman kuukauden kuluttua jäsenistö suuntasi Yhdysvaltojen Kaliforniaan, jossa he äänittivät ensimmäisen albuminsa Another day comes. Levytys ilmestyi syyskuussa 2007, jonka jälkeen alkoi kansallinen kiertue.

Albumin sisältö soi mediassa useaan otteeseen; kolmea sen kappaletta kuultiin TV-sarjojen tunnareina. HOME esiintyi Buzzer Beater -televisiosarjan lopputunnarina, Paralyzed ocean The Quiz Show -draamasarjan alkutunnarina ja Another day comes Ultraseven X -sarjan loppukappaleena.

Vuonna 2008 yhtye julkaisi EP:n Writing in the diary, jonka kappaleita käytettiin myös televisiossa ja videopeleissä. Valitettavasti JIN erosi tuolloin bändistä.

Seuraavat kaksi vuotta toi mukanaan lisää julkaisuja ja kiertueita. Yhtyeen kappale Bury kuultiin One Outs -animen tunnarina. 26. tammikuuta vuonna 2011 bändi julkaisi studioalbumin Remember the name, joka varmasti luokitellaan yhtyeen koko tuotannon parhaimmistoon. Levy ylsi Oricon-myyntilistan 15. sijalle.

Vuoden 2012 alussa Pay money To my Pain aloitti kiertueen tarkoituksenaan esiintyä erilaisissa tapahtumissa, kuten helmikuun DEVILOCK NIGHT THE FINALissa ja maaliskuun MEGAPORT FESTIVALissa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS