Biografia

Guruguru Eigakan

19.11.2007 2007-11-19 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Cage Kääntäjä: Matron

Guruguru Eigakan

Guruguru Eigakan

Guruguru eigakan perustettiin Nagoyassa vuonna 1995 ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Amano Tonbimaru, Yoshikawa Masatoshi, Yamada Shunsuke sekä Matsushima Kouji. Yhtyeen konsepti perustui jo alkuajoista lähtien ”shouwa eroguro innocence” –genreen, joka on aikakausi Japanin historiassa, jolloin keisari Shouwa (Hirohito) hallitsi maata vuosina 1926-1989.

Guruguru eigakan levitti sanomaansa pienten konserttitapahtumien kautta. Bändi keskittyi paljon toisen maailmansodan aikaisiin synkkiin tapahtumiin ja aiheina olivat muun muassa hyökkäys Pearl Harboriin, sota Kiinan kanssa sekä atomipommien pudottaminen.

Jo bändin perustamisvuonna yhtye sai mahdollisuuden ensimmäiseen esiintymiseensä, joka järjestettiin Nagoya Music Farmilla 11. marraskuuta. Guruguru eigakan keskittyi uransa luomiseen Nagoyan alueella ja lähetti demokasetteja erinäisille levy-yhtiöille. Vuonna 1998 bändi sai tilaisuuden esiintyä Tokiossa, mikä edistikin heidän uraansa. Tätä seurasi konsertti Osakassa ja yhtye laajensi aktiviteettiensa keskittymistä Nagoya-Tokio-Osaka -akselille.

Bändi julkaisi ensimmäisen CD:nsä kesäkuussa 1999, ja seuraavana vuonna teki merkittävää yhteistyötä eroguro-kvartetti Inugami Circus-danin kanssa muun muassa julkaisemalla yhteissinglen. Vuonna 2000 järjestettiin ensimmäiset oneman-konsertit sekä Tokiossa, Nagoyassa että Osakassa ja tämän myötä bändi alkoikin kerätä itselleen hiljalleen pientä, mutta vankkaa fanijoukkoa.

Vuosi 2002 oli Guruguru eigakanin osalta aktiivinen, mutta mukaan mahtui myös pettymyksiä; kaikki jäsenet Amano Tonbimarua lukuunottamatta lähtivät yhtyeestä. Bändi oli vain vähän aikaisemmin esiintynyt menestyksekkäästi Shibuya ON AIR WEST ”kiwamonotachi no kairaku”-tapahtumassa tuttujen bändien (kuten metronome ja Oblaat) rinnalla, joten uutinen oli suuri järkytys kaikille.

Marraskuussa 2002 Guruguru eigakan julkaisi vuoden toisen albuminsa, joka kantoi nimeä Sono mama de ii yo ja mukana kuultiin viimeinkin uutta kokoonpanoa, johon kuuluivat uudet jäsenet Numakura Shin, Tamakoshi Isao sekä Maeda Kazutomo.

Yhtye jatkoi ahkerasti levyjen tekemistä ja vuonna 2004 ilmestyi ensimmäinen DVD-julkaisu.

Valitettavasti syksyllä 2006 basisti Tamakoshi Isao ilmoitti lähtevänsä bändistä. Menetys ei kuitenkaan musertanut koko ryhmää ja yhtye julkaisi uutuussinglen monen vuoden tauon jälkeen. 14sai no shayoun vastaanotto oli positiivinen ja sitä seurasi kaksi uutta albumia, joista toisessa kuultiin jällen kerran Guruguru eigakanin ja Inugami Circus-danin yhteistyötä.

Viime kuukausina bändi on ahkerasti keskittynyt Tokion-seudulla pidettäviin kiertueisiinsa. Vain aika näyttää, mitä tällä mielenkiintoisella kokoonpanolla on meille vielä tarjottavana.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS