Biografia

envy

02.03.2013 2013-03-02 21:36:44 JaME Kirjoittaja: Cage, Elina, vulpix, allisapp Kääntäjä: Elina, allisapp

envy

envy


© Envy
envy perustettiin Tokiossa vuonna 1992. Ennen yhtyeen vuoden 1996 debyyttijulkaisua heiltä oli ilmestynyt vain kourallinen kappaleita eri kokoelma-albumeilla. Kaikesta huolimatta envy oli näiden neljän vuoden aikana tehnyt itsensä tunnetuksi Japanin hardcore-piireissä. Liityttyään indie-yhtiö H.G. Factille envy julkaisi debyyttialbuminsa Breathing and dying in this place... kesäkuussa 1996.

Kansainvälistä menestystä vahvistaakseen envy aloitti Aasian kiertueen vuonna 1997. Esiinnyttyään Hong Kongissa, Kiinassa, Taiwanissa ja Koreassa envy todisti olevansa vakavissaan levittäessään musiikkiaan maailmalle.

envy julkaisi toisen albuminsa vuonna 1998. Sitä ennen yhtye työsti yhteiset e.p.:t hc-bändien Sixpencen ja Endeavorin kanssa. Näiden julkaisujen jälkeen ei tullut yllätyksenä, että envy matkustaisi seuraavaksi ensimmäiselle kiertueelleen Eurooppaan.

Japanissa ilmestyneen minialbumin jälkeen envy julkaisi ensimmäisen kansainvälisen levynsä, Burning out memoriesin.

Ensimmäisen Aasian kiertueen suosion valossa yhtye palasi esiintymään samoihin paikkoihin useampaan otteeseen. Vuonna 2000 ilmestyi envyn ensimmäinen oma e.p. sekä toinen minialbumi.

Seuraavien neljän vuoden aikana envy keskittyi julkaisemaan uutta materiaalia, mukaan lukien neljännen albuminsa a dead sinking storyn, jonka aikoihin bändi kiinnitettiin yhdysvaltalaiselle Level Plane Records -levy-yhtiölle. Euroopassa musiikkia julkaisi skottilaisen post-rock-bändi Mogwain yhtiö Rock Action Records.

Useiden positiivisten levyarvosteluiden jälkeen envy kiersi Eurooppaa toisen kerran. Tällä kertaa he osallistuivat Isossa-Britanniassa myös All Tomorrow Parties -festivaalille maaliskuussa 2004.

Tammikuussa 2005 envy esiintyi ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa. Saman vuoden heinäkuussa yhtye matkusti Ranskaan Fury Festiin jakaen saman lavan mm. Napalm Deathin, Dimmu Borgirin ja The Misfitsin kanssa.

Insomniac doze -albumin julkaisun yhteydessä vuonna 2006 envy väitti olevansa nyt lähempänä kuin koskaan sitä soundia, jota olivat tavoitelleet bändin perustamisesta alkaen. Oman bändinsä julkaisujen lisäksi vokalisti Fukagawa vieraili Mogwain Mr.Beast-albumilla. Hän sekä sävelsi että lauloi kappaleen I Chose Horses.

Heinäkuussa 2007 envy teki jälleen uuden aluevaltauksen esiintymällä Australiassa Furcurven ja Art Van Delayn kanssa. Vuoden lopussa ilmestyi uusi minialbumi abyssal sekä bändin ensimmäinen DVD transfovista. Vuonna 2008 envy julkaisi kaksi split-albumia yhdysvaltalaisten bändien kanssa: ensimmäinen Jesun, ja toinen thursdayn kanssa. Vuodelle 2009 oli luvassa kiertue Japanissa.

Bändi julkaisi täysipituisen albumin nimeltä Recitation vuonna 2010. Levyn julkaisun jälkeen bändi kiersi Yhdysvalloissa ja Japanissa. Vuoden 2011 heinäkuussa envy julkaisi uuden singlen As serenity calls your namen iTunesissa, Ototoyssa ja Recochokussa. Jäsenet toivoivat kappaleen antavan voimia jokaiselle Tohokun maanjäristyksen ja tsunamin uhrille ja lahjoittivat levyn tuotot hyväntekeväisyyteen.

Kesällä envy esiintyi useilla eri festivaaleilla, kuten ARABAKI ROCK FESTillä ja Fuji Rock Festillä. Lokakuussa yhtye vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa. Recitation Europe tour 2011 -nimisen kiertueen aikana envy esiintyi myös Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Tsekissä, Itävallassa, Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.

Vuoden 2013 kesäkuussa envy juhli 20. juhlavuottaan LAST WISH 20th Anniversary tour -kiertueen muodossa. Yksilöllisen soundinsa ja omintakeisen musiikillisen lähestymisensä ansiosta yhtye kasvattanee suosiotaan sekä kotimaassaan että muualla maailmassa myös tulevina vuosina.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS