Biografia

nano

29.12.2006 2006-12-29 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Ambrosia Kääntäjä: rubyslipper

nano

nano


© Penicillin Nano
nanon perustivat vuoden 2006 alussa Penicillin-yhtyeen laulaja Hakuei ja kitaristi Chisato. Kaksikolla on ollut aiemmin muitakin sooloprojekteja, mutta tämä on ensimmäinen kerta 14 vuoteen, kun he työskentelevät yhdessä Penicillinin ulkopuolella.

Hakuei ja Chisato ovat kokeilleet monia eri tyylejä aiemmissa sooloprojekteissaan ja tuntuukin, ettei heidän tekemälleen musiikille ole loppua tulossa vielä pitkään aikaan.

Yhtyeen Yhdysvalloissa pitämässä Q&A-paneelissa he ilmoittivat että projekti olisi lyhytaikainen (kestäen vain muutaman kuukauden), jotta he voisivat jatkaa Penicillin parissa. Lyhyen aktiiviutensa takia yhtyeellä onkin kiireinen aikataulu.

nano julkaisi näiden muutaman kuukauden aikana seitsemän singleä, jotka ilmestyivät perättäisinä päivinä, sekä albumin, joka julkaistiin 11 päivää viimeisen singlen jälkeen. Jokaisella singlellä on kaksi kappaletta: yksi Penicillin cover ja alkuperäinen nanon kappale. Kaikista singleistä julkaistiin kaksi versiota, toinen sisälsi vain cd’n, toinen taas cd’n ja dvd’n. Jokainen dvd sisälsi lyhytelokuvan, joista tuli yhdistettynä yhtenäinen elokuva, joka perustuu erääseen kuuluisaan japanilaiseen tarinaan.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS