Biografia

Angel'in Heavy Syrup

26.04.2006 2006-04-26 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Yura-sama Kääntäjä: kumoashi

Angel'in Heavy Syrup

Angel'in Heavy Syrup

Laulaja ja basisti Itakura Mineko ja kitaristi Nakao Mine perustivat Angel’in Heavy Syrupin vuonna 1990 Osakassa. Pian tämän jälkeen Mandrake Yoko liittyi rumpalina joukkoon. Yhtyeen ei tarvinnut odottaa kauan ennen kuin sopimus Hiroshigen kanssa syntyi. Hiroshige tuotti yhtyeen ensimmäisen albumin, Angel’in Heavy Syrup I, joka julkaistiin vuonna 1991. Kiitos yhteyksien amerikkalaiseen Subterranean Recordsiin, albumi julkaistiin myös Yhdysvalloissa vuonna 1992. Samana vuonna Mandrake jätti yhtyeen, ja tilalle tuli Takahara Tomoko, joka soitti rumpujen lisäksi huilua. Samaan aikaan yhtyeeseen liittyi myös toinen kitaristi, Toda Fusao.

Vuonna 1993 julkaistiin yhtyeen toinen levy, Angel’in Heavy Syrup II. Toda ja Nakao soittivat ksylofonia tällä albumilla, mikä sai heidän musiikkinsa kuulostamaan tavallista psykedeelisemmältä. 1995 ilmestynyt Angel’in Heavy Syrup III julkaistiin Japanin lisäksi taas Yhdysvalloissa, mutta toisen levy-yhtiön toimesta. Tällä amerikkalaisella versiolla oli bonus-raita, joka oli toisella, Yhdysvalloissa julkaisemattomalla levyllä.

Seuraavan viiden vuoden ajan yhtyeen jäsenet pitivät lomaa, ja toimivat eri projekteissa. Nakao työsti Noise-rock -kokoelmaa Alchemy Recordsille, jolla esiintyi monia, pääasiassa naispuolisia artisteja. Itakura perusti Noise-sivuprojektin Slap Happy Humphrey, jonka fanit ottivat lämpimästi vastaan.

Vuonna 1999 yhtye suoritti pienimuotoisen comebackin albumilla Angel’in Heavy Syrup IV. Albumien numeraalinen nimeämistapa oli sama kuin Led Zeppelinillä. Tämä albumi julkaistiin samaan aikaan niin Japanissa kuin Yhdysvalloissakin. Takaharan korvasi support-rumpali Otani Naoko. Yhtye pysyi koossa vielä kolme vuotta, ennen kuin julkaisivat best of-albumin ja lähtivät omille teilleen.

Toda Fusao liittyi Christine 23 Onna –yhtyeeseen, jossa soittaa kuuluisan japanilaisen Noise-muusikon Masonnan eli Yamazaki Mason kanssa. Muiden yhtyeen jäsenien liikkeistä ei tiedetä vuoden 2002 jälkeen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS