Biografia

LUCI'FER LUSCIOUS Violenoue

12.03.2007 2007-03-12 12:00:00 JaME Kirjoittaja: J Kääntäjä: Annu

LUCI'FER LUSCIOUS Violenoue

LUCI'FER LUSCIOUS Violenoue

Luci'fer aloitti Gille'lovesin solistina vuonna 1991. Inspiroituen vahvasti 80-luvun goottiskenestä, Gille'loves lauloi vampyyreistä, romantiikasta, tragedioista ja "saduista", teemoja, joita Luci'fer on käyttänyt vaikutteinaan koko uransa ajan.

Ensi silmäyksellä Luci'feria saattaa luulla mieheksi, mutta todellisuudessa hän on hyvin androgyyni nainen. Samaan aikaan kun monet rokkarit pyrkivät naismaiseen olemukseen, hän on vastakohta, tahtoen näyttää, pukeutua ja käyttäytyä kuin mies. Hänen lookkinsa muuttuu hieman jokaisella julkaisulla, mutta pääteemana pysyy kuitenkin "Gothic Aristocrat". Omaperäisyytensä ansiosta häntä pyydettiin malliksi Kuroyumen Mayoeru Yuri-tachi-levyn kanteen, ja hän on myös esiintynyt monen muun muusikkotuttavansa julkaisulla.

Luci'ferilla on monia uniikkeja luonteenpiirteitä, jotka erottavat hänet muista artisteista. Hän tahtoo ennen kaikkea tehdä sitä mitä itse tahtoo, eikä suostu tekemään kompromissejä ideoistaan tai tyylistään. Luci'fer tekee näin, sillä hän ei tahdo muuttua muiden artistejen tavoin "standardisoiduksi", taikka "työkaluksi, jolla vaikuttaa suureen massaan". Hän on myös poikkeava halukkuudellaan kommunikoida faniensa kanssa. Luci'fer suhtautuu hyvin positiivisesti ihailijoihinsa, eikä koskaan epäröi pysähtyä kirjoittamaan nimikirjoitusta tai muuten vain juttelemaan.

Vuonna 1994, ennen Gille'lovesin hajoamista ja fictionin perustamista, hän julkaisi albumin Yameru Bara Aruhi Iyasanai Kizuguchi. Luci'fer Luscious Violenoue kuitenkin ryhtyi aktiiviselle soolouralle vasta fictionin hajoamisen jälkeen . Hän jatkoi musiikillisesti samankaltaisella linjalla jota fiction oli edustanut, otti kumppanikseen muusikon Gardie (kitara ja basso), ja julkasi minialbumin Kusari ni Tsunegareta Tenshi, sekä PV-videon Lillie Marlene vuonna 1997.

Vuosien 1998 ja 2000 välillä Luci'fer oli hyvin hiljainen musiikin saralla, jopa olemattomuuden pisteeseen saakka. Hänen ainut toimintansa oli muutamassa faniklubitapahtumassa esiintyminen ja parin vielä harvinaisemman livekeikan soittaminen. Samoihin aikoihin hän kuitenkin mainitsi työskentelevänsä uuden materiaalin parissa, joka tulisi näkemään päivänvalon hyvinkin pian.

Vuonna 2000 julkaistiin PV-video Violenoue no Hanzai sekä albumi Yuureikan no Bara Niwa wo Oboeteru? -Do You Remember the Rosegarden of HuntedRealm?. Levystä oli saatavilla kaksi eri versiota: yksi pelkällä cd:llä ja toinen, jonka mukana sai kylkiäisenä kirjan, jossa Luci'fer kertoo Rosegardenin säveltämiseen liittyvistä visioista ja ideoistaan. Kappalella Sleeping Beauty Luci'fer laulaa duettona Macchin (Chantons L'Amour, ex. Lareine) kanssa.

Luci'fer
ei julkaissut uutta materiaalia ennen vuotta 2002. Sekä kokopitkä albumi Bara no Tetsugaku, Tsuki no Bigaki, että kokoelmalevy Moshuu wo Houmuri Saru Tame no Requiem Files -WORDL e'ND COMPILATION julkaistiin toukokuussa. Sen jälkeen hän osallistui muutamaan nimikirjoitustilaisuuteen ja muuhun tapahtumaan (mm. Macchin, ja jopa Manan kanssa), ja oli mukana suunnittelemassa goottilaista korusarjaa.

Tähän mennessä Luci'fer ei ole julkaissut uutta materiaalia, eikä ole ilmoittanut tulevaisuuden aikeistaan. Hänen virallinen faniklubinsa lakkautti toimintansa maaliskuussa 2006, joten voimmeko olettaa hänen lopettaneen musiikkiuransa? Kuka tietää. Toivomme kuitenkin vielä tulevaisuuden tuovan mukanaan hyviä uutisia!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS