Biografia

Nookicky

15.04.2007 2007-04-15 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Nanja Kääntäjä: Adeleine

Nookicky

Nookicky

Nookicky muodostettiin vuonna 2001 vähän Guniw Toolsin hajoamisen joulukuussa 2000 jälkeen. Se alkoi täysin FULLin sooloprojektina, jossa hän toimi laulajana, mutta pian hän muodosti tiimin ystävänsä Dinahin kanssa. Hänen virallinen asemansa yhtyeessä oli tanssija, mutta myöhemmin hän alkoi soittaa bassoa ja huilua. Nimi Nookicky tulee sanoista nook (nurkka) ja kicky, joka FULLin mukaan tarkoittaa innostunutta.

Muutamaa kuukautta myöhemmin yhtye värväsi kitaristikseen ZULLin. On mielenkiintoista, että FULL oli tuntenut hänet vain kuukauden ennen kuin pyysi häntä liittymään yhtyeeseen. Yhtye julkaisi pari minialbumia: Cloudy Pop Bookin, Rigid Ink Poolin ja vuonna 2002 Koochachun.

Kuitenkin pian ensimmäisen kokopitkän albumin One Aging by Nookin julkaisemisen jälkeen vuonna 2003 ZULL päätti jättää yhtyeen. Onneksi hänelle löydettiin korvaajaksi U kevään 2003 aikana. Myös toinen basisti fu~mi liittyi yhtyeeseen.

Yhtye julkaisi pian albumin Pinhole, jota seurasi Rotepin vuonna 2005. Niissä molemmissa oli edellisiin albumeihin verrattuna erilainen tyyli. Se oli kevyempi ja erosi monin tavoin aikaisemmasta, basso ja kitara tulivat vahvemmin esiin. Tiibetin ja Intian vaikutteet ovat selvästi kuultavissa näilläkin albumeilla.

Dinah jätti yhtyeen vuoden 2005 alussa keskittyäkseen soolouraan. Koska fu~mi oli ollut vain sessiobasisti, yhtye oli sen jälkeen enää vain kahden ihmisen ryhmä, joka koostui FULLista ja U:sta.

Heinäkuussa 2005 julkaistiin albumi Noon Moon, jota pidettiin kaikkein "unimaisimpana" Nookickyn albumeista. Valitettavasti se oli myös viimeinen Nookickyn albumi ennen kuin FULL ilmoitti yhtyeen menevän tauolle joulukuisen kiertueensa jälkeen.

Yhtye on vieläkin tauolla ja FULL työskentelee jo uuden ooppera- tai rockabillytyylisen SHILFEE AND TULIPCOROBOCKLES -projektin kanssa. U on kiireinen Kahrnissa. Dinah teki sukupuolenvaihdoksen naiseksi ja on nykyään Sound Dopessa. ZULL jätti Nookickyn aluksi Monaural Curven takia, mutta liittyi myös The Candy Spooky Theateriin.

Vaikka Nookicky esiintyi myös muissa maissa (Hong Kongissa, Tiibetissä, Nepalissa, New Yorkissa), on kyseenalaista palaavatko he enää koskaan yhteen. FULLilla näyttäisi olevan taipumus laittaa projekteja ikuisille tauoille, kuten kävi myös Guniw Toolsin kanssa. Kuitenkaan tämän kaiken ei pitäisi hälventää sitä faktaa, että Nookicky teki meille paljon hienoa musiikkia.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS