Biografia

BLOOD

03.03.2007 2007-03-03 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Chantel Kääntäjä: Matron

BLOOD

BLOOD


© BLOOD - Starwave Records
BLOOD perustettiin helmikuussa 2002 ja kokoonpanossa olivat Kiwamu (kitara), Kaede (basso) ja Dai (laulu). Bändi ei turhia odotellut, vaan julkaisi ensimmäisen demonsa, morphinen jo kuukauden päästä.

Huhtikuussa 2002 BLOODiin liittyi toinen kitaristi Taichi ja huhtikuussa ensimmäinen maxi-single, BLOODTYPE, tuli markkinoille. BLOOD piti ensimmäisen livekonserttinsa Nishikujou BRAND NEW:llä Osakassa samana vuonna. Bändi avasi myös englanninkielisen sivustonsa ja Takeshi liittyi toiseksi vokalistiksi yhtyeeseen.

Vuosi 2003 alkoi livekonserteilla Japanissa ja DAI lähti BLOODista, koska ei kokenut muun bändin ottavan häntä tarpeeksi vakavasti. Takeshista tuli siis päävokalisti. Bändi soitti ensimmäisen ulkomaankonserttinsa USA:ssa Fanime2003-tapahtumassa San Franciscossa ja toisen Anime Expo 2003:ssa Los Angelesissa.

Vuosi 2004 alkoi taas kiireellisissä merkeissä ja BLOOD teki toisen USA-keikan animeconissa. Tästä seurasi ensimmäinen mini-albumi, nimeltään Blood. Yhtye soitti ensimmäisen livekonserttinsa Ikebukuro Cyberissä Tokiossa ja vain muutama päivä myöhemmin sekä Taichi että Takeshi lähtivät bändistä. Heidät kuitenkin korvasi piakkoin fu-ki. Huhtikuussa BLOOD soitti ensimmäisen kerran Euroopassa; loppuunmyyty keikka Glaz’Art:lla Pariisissa. Ensimmäinen Euroopankiertue, [Vengeance for BLOOD], vei bändin Saksaan, Ranskaan sekä Puolaan.

Yhtye jatkoi maailmanvalloitustaan ja esiintyi Meksikossa. Toisen mini-albumin, Vengeance for BLOOD2, jälkeen bändi palasi taas sekä Eurooppaan että Meksikoon.

Vengeance for BLOOD 3 ilmestyi vuonna 2006 ja BLOOD päätti [Vengeance for BLOOD] –kiertueensa [Vengeance for BLOOD 9 ~The Last Tour~]:een Eurooppaan. Bändi ilmoitti myös menevänsä tauolle, mutta juttu paljastuikin myöhemmin Kiwamun aprillipilaksi.

Vuonna 2006 BLOOD palasi takaisin USA:han; esittäen kaksi konserttia Mexico Cityssä. Yhtye ryhtyi työskentelemään uuden [LES FLEURS DU MAL] –konseptinsa kanssa, joka perustuu ranskalaisen Charles Pierre Baudelaire –runoilijan teokseen. Kiwamu perusti myös Cure Distributionin, joka on ei-japanilaisille-muusikoille tarkoitettu yhtiö - tarkoituksena on saada ulkomaalaisten artistien CD:itä japanilaisiin levykauppoihin.

BLOOD jatkoi soittamista myös Japanissa ja bändi tekee paljon yhteistyötä mm. Suicide Alin sekä The Candy Spooky Theaterin kanssa.

Vuosi 2007 on alkanut ja BLOOD julkaisi BRUMES ET PLUIES -singlensä 14. helmikuuta. Lisäksi bändi lähtee uudelle USA-kiertueelleen maaliskuussa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS