Biografia

Transtic Nerve

04.02.2008 2008-02-04 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Tanja & J Kääntäjä: Annu

Transtic Nerve

Transtic Nerve


© Master Tune
Transtic Nerve perustettiin vuonna 1996 alkuperäiskokoonpanossaan Taka vokaaleissa, Masato ja Tao kitaroissa, Ryo bassossa ja Masaki rummuissa. Heidän esikoisalbuminsa Transtic Vision julkaistiin elokuussa ja samoihin aikoihin yhtye osallistui The End of The Century Rock V -kokoelmalevylle.

Ei kestänyt kauaa ennen kuin kokoonpanon onnistui herättää hiden mielenkiinto, ja pian tämä vaati yhtyettä tekemään sopimuksen hänen oman LEMONed-levy-yhtiönsä kanssa. Sen jälkeen he julkaisivat videon, joka sisälsi Whisperin PV:n ja oli saatavilla muutamassa indies-julkaisuihin erikoistuneessa liikkeessä. Toisen minialbuminsa julkaisun jälkeen Transtic Nerve osallistui LEMONedin järjestämälle kiertueelle.

Transtic Nervestä tuli major-yhtye maaliskuun 17. päivänä vuonna 1997 Shindou -singlejulkaisulla ja heinäkuussa julkaistiin heidän ensimmäinen kokopitkä major-albuminsa. Yhtye sai mahdollisuuden työskennellä supertuottaja Hajime Okanon kanssa, joka oli aiemmin työskennellyt yhtyeiden kanssa kuten La'Cryma Christi sekä L'Arc~en~Ciel. Okanon lisättyä heidän musiikkiinsa hiukan kosketinsoittimia, sai Transtic Nerve soundiinsa tarvitsemaansa särmää ja lopputuloksesta tuli kokonaisuudessaan tasapainoisempi.

Muistaakseen omalta osaltaan hiden ennenaikaista kuolemaa, Transtic Nerve coveroi hänen kappalettaan ever free tribuuttialbumilla nimeltä hide Tribute Spirits. Toinen single julkaistiin myöhemmin samana vuonna.

Vuoden 2000 puolivälissä Transtic Nerve julkaisi kaksi uutta singleä, INTO YOURSELF ja Binetsu - kumpaakin seurasivat pitkät kiertueet, jotka pitivät yhtyeen kiireisenä valtaosan koko loppuvuodesta. Maaliskuussa heidän toinen major-albuminsa RECALL ilmestyi markkinoille. Yhtyeen oli onnistunut säilyttää vuosien varrella alkuperäiskokoonpanonsa ja oma soundinsa, mikä oli - ja on vielä tänäkin päivänä - harvinaista musiikkipiireissä. RECALL -kiertueen jälkeen Transtic Nerve julkaisi uuden singlen ja lähti syksyllä uudelle kiertueelle.

Vuoden 2002 jälkeen yhtye ei ole julkaissut uutta materiaalia turhan tiiviiseen tahtiin. Vuoden 2002 puolessa välissä he julkaisivat uuden singlen ja sinä vuonna bändi osallistui moniin LEMONedin järjestämiin tapahtumiin. Vuosi 2003 oli hiljaisempi, tuoden mukanaan vain yhden singlejulkaisun. Vuonna 2004 Transtic Nerve kiihdytti tahtiaan julkaisemalla kokopitkän albumin ja kaksi minialbumia, joista molemmat olivat best of -kokoelmia. Sinä vuonna Transtic Nerven saundin saattoi kuulla muuttuneen eräänlaiseksi kosketinrikkaaksi "neo-metalliksi".

Yhtyeen viimeisin julkaisu on elokuussa 2005 julkaistu minialbumi Hole In The Wall. Pienenä palkintona pitkäksi venyneestä hiljaiselosta länsimaisille faneille toimi vuoden 2007 konsertti D & L -yhtyeen kanssa Yhdysvaltojen Kaliforniassa.

Vuoden 2007 lopussa jäsenistö kertoi aloittavansa uuden nimen alla. THE UNDERNEATH tulee konsertoimaan ensi keväänä Pohjois-Amerikassa Taste of Chaos 2008 -kiertueella.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS