Synnyttyään klassiseen musiikkiin suuntautuneeseen perheeseen, Gackt (jonka syntymänimi on näihin päiviin asti pysynyt julkisuudelta tuntemattomissa) melkeinpä luonnollisesti vierasti populaarimusiikkia koko lapsuutensa. Hänen isänsä, klassisesti koulutettu trumpetinsoittaja, painosti poikaansa aloittamaan pianonsoiton kolmevuotiaana. Seitsenvuotiaaksi asti Gackt nautti oppitunneistaan, mutta kohtasi karun herätyksen miltei hukuttuaan mereen, jolloin hän ymmärsi, ettei soittanut omaksi ilokseen, vaan vanhempiensa painostuksen alaisena. Yhdentoista vuoden ikäisenä hän lopetti harrastuksensa suosiolla.
Ilman pianonsoittoa elämässään, varhaisnuoren Gacktin oli vaikea tyydyttää kilpailunhaluista luonnettaan. Neljätoistavuotiaana hän palasi pianon ääreen, soittaen tällä kertaa omia nuottejaan suuremmalla motivaatiolla kuin kukaan muu. Hän ei ainoastaan tahtonut päihittää taitavampia luokkatovereitaan, vaan tahtoi myös tehdä heihin selvän pesäeron. Pian Gackt opetteli soittamaan myös vaskipuhallinsoittimia.
Monipuolisista taidoistaan huolimatta ikätovereiden kuuntelema musiikki jäi Gacktille tuntemattomaksi. Hänen vanhempansa sallivat pojan katsoa televisiota vain harvakseltaan, minkä seurauksena hänen musiikillinen tuntemuksensa rajoittui ainoastaan talon sisällä soitettavaan musiikkiin. Vaikka perheen isä kuunteli enkaa autossa, Gacktin vanhemmat eivät juurikaan arvostaneet muuta kuin klassista, eurooppalaista musiikkia.
Gackt jäi kuitenkin sanattomaksi kuullessaan ensi kertaa rocktyylistä soitantoa rummuilla ollessaan Kyoton yläasteella. Häntä kiehtoivat eroavaisuudet tutun klassisen musiikin, ja tämän uuden, oudon ja riehaannuttavan juuri löydetyn genren välillä. Rockin väkivaltaisuus ja intensiteetti rikkoi kaikki Gacktin tuntemat säännöt klassisen musiikin eleganssia koskien. Hän piti myös paljon puhuttelevampana ajatusta siitä, että musiikillinen vastuu lepäisi neljän tai viiden muusikon harteilla, kuin orkesterin, jossa yksilön taidot saattoivat helposti hukkua äänten mereen.
Monien yhtyeiden rosoisten soundien takia Gackt ei kuitenkaan mielellään hyväksynyt rockia oikeaksi tyylilajiksi. Hän päätti käyttää hyväkseen koulutettua taustaansa toimiessaan rumpalina. Lukiovuosiensa aikana ja niiden jälkeen, mies liittyi harjoittelun kautta moniin nimeämättömiin yhtyeisiin, joita hän kuitenkin piti haasteettomina omaan tasoonsa nähden. Hän janosi kokoonpanoa, jossa hänen rinnallaan seisoisivat hänen omalla tasollaan olevat muusikot, eivätkä siten vetäisi häntä niiden amatöörien joukkoon, joita hän itse halveksi.
Gackt löysi kaipaamaansa potentiaalia kitaristissa nimeltä YOU, jonka soitantoa hän seurasi Kyotossa sijaitsevalla klubilla. Tällöin Gackt vakuuttui siitä, että oli olemassa ihmisiä, jotka soittivat rockmusiikkia ja olivat samalla lahjakkaita muusikkoja. Ystävystyttyään YOUn kanssa, Gackt ehdotti että nämä perustaisivat yhdessä yhtyeen. Cains:Feel aloitti toimintansa kokoonpanolla jossa Gackt soitti rumpuja ja YOU kitaraa. Kukaan vokalistiehdokkaista ei kuitenkaan tehnyt heihin vaikutusta halutulla tasolla, joten yhtyeen vaihtoehdot olivat vähissä.
Tässä vaiheessa Gackt otti käyttöönsä instrumentin, joka myöhemmin tekisi hänestä kuuluisan, nimittäin äänensä. Gacktin katsottiin kuitenkin olevan ainoastaan yhtyeen tilapäinen laulaja. Koska laulanta oli yksi musiikin ainoista osa-alueista, joita Gackt ei ollut opiskellut, oli hänen äänialansa rajoittunut matalaan rekisteriin, vastakohtana sen ajan suosittuihin, korkealta laulaviin vokalisteihin. Vaikeuksista huolimatta, Gackt harjoitti ääntään päästäkseen korkeammalle, kuitenkaan kadottamatta äänensä matalaa baritonisoundia. Pian hänestä tuli yhtyeen vakituinen vokalisti.
Vokalistin ja keulakuvan rooli Cains:Feelissä vaikutti kuitenkin ruokkivan Gacktin kunnianhimoa vain väliaikaisesti. Vuonna 1995, Mana kutsui 22-vuotiaan nuorukaisen luokseen Tokioon. Malice Mizerin kitaristi ilmaisi kiinnostuksensa koskien Gacktin mahdollista liittymistä vokalistiksi yhtyeeseen. Gackt liittyi bändiin innokkaana, sillä Manan tyyli kiehtoi häntä, kuten myös mahdollisuus saavuttaa entistä suurempi kuuntelijakunta tämän jo valmiiksi indies-piireissä suositun yhtyeen avulla. Malice Mizerin tarjoamat mahdollisuudet voittivat lopulta Gacktin epäilyt sellaisia yhtyeitä kohtaan, joiden vetovoima perustui suureksi osaksi ulkonäköön.
Malice Mizerin ensimmäinen esiintyminen Gacktin kanssa lokakuussa vuonna 1995 myi loppuun 600-paikkaisen AIR WESTin Tokion Shibuyassa. Saman vuoden marraskuussa yhtyeellä oli ensimmäinen one-man-esiintymisensä nimeltään Sans retour Voyage. Sitä seurasi muutama riippumaton single sekä albumi Voyage, jonka jälkeen Malice Mizeristä tuli major-yhtye singlellä "Bel Air ~ Kuuhaku no toki no naka de ~", heinäkuun 19. päivänä vuonna 1997. Single yllätti suosiollaan ja nousi sijalle 20 viikon myydyimpien singlejen listalle.
Malice Mizerin suurin suosio Gacktin toimiessa vokalistina tuli kuitenkin kiistatta major-levy merveillesin myötä. Levy singahti Oriconin albumilistan toiselle sijalle, ja lujitti Malice Mizerin mainetta yhtyeenä, joka mursi visual kein ja japanilaisen populaarimusiikin rajan 90-luvun loppupuolella. Levyn julkaisun jälkeen oli vuorossa mervelles~shuuen to kisu~ -kiertue, jonka päätösaktina soitettiin legendaarinen Yokohama Arenan konsertti heinäkuussa 1998.
Pian Gackt tunsi saavuttaneensa suosion, josta oli uneksinut nuorena. Hänestä tuli hyvin suosittu hahmo Malice Mizerissä, pitkänhuiskean, rakastettavan prinssin olemuksensa kera, toimien vastaparina Manan viktoriaanistyyliselle ladylle. Konserteissa yleisö oli täynnä jumaloivia faneja, jotka odottivat innokkaina nähdäkseen pröystäilevät asut ja vihjailevat pantomiimit. Muut visual kei -yhtyeet eivät voineet muuta kuin kadehtia Malice Mizerin markkinamenestystä.
Mutta menestys näytti Gacktille myös varjopuolensa. Samalla kun hänen äänensä saavutti tuhannet kuuntelijat, ei hänen itsesäveltämänsä musiikki päässyt oikeuksiinsa. Suurin osa yhtyeen taiteellisesta luovuudesta oli Manan käsissä, mikä tarkoitti myös säveltämistä. Vaikka Gackt kirjoitti sanoituksia, oli "Le Ciel" -single hänen ainoa täysin alusta loppuun itsesäveltämänsä kappale. Yhtyeen sisällä heräsi epäilyä Gacktia kohtaan, tämän alituisesti janotessa enemmän valtaa Malice Mizeriä koskevissa päätöksissä. Kun Manan ja Közin mielestä yhtyeen oli pysyttävä uskollinen tyylilleen, Gackt halusi kehittää sitä eri suuntaan. Hän aisti visual kein suosion laantuvan, eikä uskonut genren kärkinimienkään välttyvän ilmiöltä.
Yhtyeen jäsenten väliset mielipide-erot johtivat lopulta Gacktin lähtemiseen soolouralle, ja hän erosi virallisesti Malice Mizeristä 19. päivä tammikuuta vuonna 1999. Vapautuakseen sekä japanilaisen musiikkibisneksen että fanien aiheuttamista paineista, Gackt päätti nauhoittaa ensimmäisen sooloalbuminsa Kalifornian Los Angelesissa. Muutama viikko ennen levyn julkaisua, hän esiintyi erityisessä pääsiäiskonsertissa markkinoidakseen albuminsa nimikkokappaletta "Mizerable". Vaikka hänen entisten yhteistyökumppanien toiminta osana hänen sooloprojektiaan stressasi Gacktia, esiintyi hän kuitenkin lavalla ryhmän kanssa, jota myöhemmin kutsuttaisiin GacktJOBiksi, ja joka koostui jäsenistä Masa (kitara) ja Ren (basso) sekä toisesta Cains:Feelin entisestä jäsenestä, YOUsta (kitara).
Mizerablen julkaisun aikoihin, 12. toukokuuta vuonna 1999, sana oli kulkeutunut Japanin kuuluisimman visual kei yhtyeen vokalistin soolourasta, ja Gacktin odotettiin vastedes ylittävän kaikki odotukset. Albumi nousi korkeimmillaan Oriconin albumilistan toiseksi, aloittaen Gacktin tavan nousta jokaisen uuden studioalbuminsa voimin aina top kymmeneen. Albumia seurasi pian kulissientakaista materiaalia sisältävä Mizerable -video. Musiikkivideossa Gackt pysyi uskollisena visuaalisille juurilleen esiintymällä 1700 -luvun Euroopan inspiroimassa takissa.
Samana vuonna, 11. elokuuta, asiat kuitenkin muuttuivat "Vanilla" -singlejulkaisun myötä. Gackt vaihtoi viulun puhallinsoittimiin, ja onnistui luomaan jotakin, joka erosi täysin hänen aikaisemmista tuotoksistaan. Komppi löi kiihtyvän pulssin tavoin, tukien rivoja ja suorasukaisia sanoituksia. Gackt ei ainoastaan poikennut Malice Mizerin tyylistä, vaan myös siitä konservatiivisesta, klassisesta tyylistä johon hänet oli kasvatettu lapsuudensa pianotuntien kautta.
Mizerablen ja "Vanilla":n menestyksen myötä, Gackt toivotti uuden vuosituhannen tervetulleeksi hittiputkella, johon sisältyivät menestyssinglet "Mirror", "Oasis" sekä "Sekirei ~seki ray~". Oltuaan vuoden soolouralla, Gackt julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa MARSin huhtikuun 26. päivänä. Albumin myötä Gackt lähti maanlaajuiselle kiertueelle julkaisupäivästä heinäkuun ensimmäiseen päivään asti. Konserttien mainostus vasta-avatulla Dears -kotisivulla saivat ihmiset kerääntymään sankoin joukoin konserttisaleihin ympäri Japania. Gackt ilmestyi lavalle Masasta, Renistä ja YOUsta koostuvan GacktJOBinsa kanssa, esitellen samalla "perheensä" kaksi uutta jäsentä; kitaristi Yukihiro "Chachamaru" Fujimuran ja rumpali Toshin. Gackt oli viimein saanut tilaisuuden esittää haluamaansa musiikkia, ja hänen esityksensä saavuttivat lukemattomia ihmisiä sekä Japanissa että ulkomailla.
Gackt ei kuitenkaan ollut hidastamassa tahtiaan. Vuoden 2000 lopussa hän julkaisi kaksi uutta singleä sekä videomateriaalia kiertueensa viimeiseltä konsertilta nimeltä MARS ~ Sora kara no houmonsha kaisou. Joulukuussa julkaistiin hänen ensimmäinen PLATINUM BOXinsa. Tämä erityinen julkaisu sisälsi musiikkivideoita, kulissientakaisia otoksia, sekä livelevyn konsertissa soitetusta materiaalista. Sitä seuraavat julkaisut PLATINUM BOX ~I~ sekä PLATINUM BOX todistivat Gacktin haluavan palkita fanejaan erityisillä herkuilla, asia jonka useimmat artistit usein unohtavat. Muusikkona olo ei yksinomaan riittänyt Gacktille; hän halusi miellyttää fanejaan ja todistaa heille, että todella välitti omistaan.
Yksi tapa pitää yleisö tyytyväisenä oli keksiä oma musiikkinsa yhä uudelleen. Gacktin kahdeksas single "Kimi no tameni dekiru koto" ja toinen albumi REBIRTH antoivat maistiaisen hänen poprockimmasta puolestaan. Mutta hän meni vieläkin pidemmälle "ANOTHER WORLD":illa joka julkaistiin 5. päivä syyskuuta vuonna 2001. Gacktin tähän päivään asti myydyin singlensä todisti hänen epäilynsä todeksi koskien visual kein valtakauden loppumista, ja nyt olikin aika astua popin maailmaan.
Vuosi 2001 todisti Gacktin kyvyt myös markkinointimogulina. Hän oli jo osallistunut Kirinin brändijuoman FIREn televisiomainokseen syyskuussa 2000, ja ehti esiintyä myös mainostamassa neue MEN'sin hajuvettä, e-ma -merkkisiä makeisia sekä Konamin Metal Gear Solid -peliä vuoden 2001 loppuun mennessä. Lisäyksenä hänen kiireiseen aikatauluunsa Gacktista tuli vakituinen vieras television viihdeohjelmassa Domoto Kyoudai huhtikuun puolivälissä, jonka myötä hän otti lyhyen tauon keikkailemisesta ennen seuraavaa kiertuettaan Requiem et Reminiscence.
Joulukuun 16. päivänä vuonna 2001 Gackt aloitti jokajouluisen singlejulkaisuperinteensä julkaisemalla singlen "12Gatsu no Love Song", jonka musiikkivideo kuvasi ihmisten yhdistymistä elokuun 11. päivänä New York Cityssä tapahtuneiden iskujen jälkeen. Single on aikojen saatossa kokenut monia uudelleenversiointeja Gacktin päättäessä säveltää sen musiikin uudelleen taikka kirjoittaa lauluun uudet sanoitukset eri kielellä joka vuosi. Alkuperäisen japaninkielisen version lisäksi kappale löytyy myös englanniksi ("December Love Song", mandariinikiinaksi ("Shi Er Yue De Qing Ge") sekä koreaksi esitettynä.
Vuoteen 2002 mennessä Gacktin suosio oli levinnyt jo Japanin rajojen ulkopuolelle. Hänen jatkaessaan singlejen julkaisemista, mainosten tekemistä sekä kolmannen albuminsa MOONin työstämistä, hänet kutsuttiin samalla Kiinaan esiintymään diplomaattisessa muistokonsertissa. Muiden japanilaisten ja kiinalaisten tähtiartistien rinnalla esiintyneen Gacktin musiikki kantautui suorana syyskuun 22. päivänä lukemattomien aasialaisten korviin.
Kiinanmenestyksensä jälkeen Gackt palasi Japaniin lähteäkseen seuraavalle kiertueelleen, Kagen no Tsukille. Siinä vaiheessa hänen musiikkinsa ei kuitenkaan toiminut fanien pääasiallisena kiinnostuksen kohteena. Vuoden 2002 lopulla hän nimittäin ilmoitti esiintyvänsä elokuvassa nimeltä MOON CHILD. Toimiessaan sekä elokuvan tähtenä, että sen avustavana käsikirjoittajana, Gackt teki uuden aluevaltauksen elokuva-alalle. Elokuva ei ainoastaan herättänyt Gacktin omien faniensa mielenkiintoa, vaan veti puoleensa myös tämän kanssanäyttelijöiden, japanilaisen laulajan HYDEn ja taiwanilaisen näyttelijän Wang Leehomin ihailijoita. Ahkera markkinointi antoi elokuvalle kulttistatuksen jopa ennen sen julkaisua huhtikuun 19. päivänä vuonna 2003. Elokuvaa esitettiin myös elokuvafestivaaleilla ulkomailla, ja se julkaistiin myöhemmin Yhdysvalloissa DVD:llä TLA Videon kautta.
Gackt jatkoi aktiviteettejaan musiikin ohella antamalla äänensä hahmolle animessa New Fist of the North Star. Myöhemmin samana vuonna Gackt pääsi harjoittamaan taitojaan kamppailulajeissa toimimalla mallina päähenkilölle Taiton ja Sega Red Entertainmentin pelissä Bujingai. Peli, joka julkaistiin Japanissa ja Yhdysvalloissa, ei pelkästään ollut täynnä Gacktin ääntä ja olemusta, vaan molemmat versiot sisälsivät myös hänen erikoishaastattelujaan.
Vaikka Gackt osallistui lukemattomiin sivuprojekteihin, jatkoi hän uskollisena puuhasteluaan musiikin parissa. Kolme uutta singleä julkaistiin hänen lähtiessään kiertueelle nimeltä Jougen no Tsuki. Joulukuussa alkoi erityinen Gackt Surprise Party Campaign, jossa kilpailijoilla oli mahdollisuus toteuttaa toiveitaan ostettuaan singlet "Last Song" ja "Shi Er Yue De Qing Ge", sekä neljännen albumin CRESCENT että PLATINUM BOX IV:n.
Mutta mikä todella teki vuodesta 2003 erityisen Gacktille oli hänen omaelämänkerrallisen Jihaku -kirjansa julkaisu. Kirja tarjosi faneille ja kriitikoille todellisia "paljastuksia" Gacktin monista elämänkokemuksista, jotka sisälsivät niin läheltä piti -hukkumistapauksen ja Malice Mizerista eroamisen kuin myös tietoja hänen suosikkiautoistaan. Gackt paljasti itsestään juuri tarpeeksi, onnistuen kuitenkin jättämään herkullisimmat yksityiskohdat lukijan mielikuvituksen varaan.
Juhlistaakseen viidettä vuottaan soolouralla, Gackt julkaisi best of -albuminsa THE SIXTH DAY helmikuun 25. päivänä vuonna 2004. Muiden artistien singlekokoelmista poiketen, Gackt nauhoitti uudelleen neljätoista kappaletta, hioen musiikkia ja omaa ääntään. Levyä seurasi THE SIXTH DAY & SEVENTH NIGHT -kiertue, jonka sisältö yllätti fanit teatraalisilla kamppailulajinumeroilla sekä naamioiduilla tanssijoilla, ja jopa katoamistempulla. Gacktin vielä ollessa kiertueella, hän julkaisi toisen albumillisen uudelleennauhoitettuja kappaleita SEVENTH NIGHT -levyllä, joka tällä kertaa oli täysin akustinen.
Akustista linjaansa jatkaen, Gackt julkaisi kahdennenkymmenennen singlensä "Arittake no ai de" sekä seitsemännen albuminsa Love Letter talvella 2005. Valitettavasti akustinen tyyli ei onnistunut saavuttamaan suuriakaan myyntilukuja. Täten Gackt otti jälleen käyttöönsä sähkökitarat ja elektroniset riffit kolmella seuraavalla singlellään sekä albumilla DIABOLOS. Muutos ei ainoastaan kuulunut musiikissa, vaan Gackt eläytyi myös vuoden raskaisiin ja dramaattisiin singleihin vaihtamalla lookkinsa tummaan pukuun.
Uuden ulkomuodon pystyi myös yhdistämään Gacktin osallistumiseen Square Enixin peliin Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus, joka julkaistiin Japanissa tammikuussa 2006. Gackt teki pelin tunnuskappaleen vuoden 2006 ensimmäisellä singlellään "REDEMPTION". Tammikuussa 2006 Gackt myös vieraili esiintymässä Koreassa. Laulaessaan Seoulissa, hän yllättäen pyörtyi lavalle huolestuneiden fanien täyttämän yleisön edessä. Mutta osoittaen suurta palautumiskykyä ja eleganssia, mies palasi takaisin lavalle muutamaa minuuttia myöhemmin, pahoitellen huonoa kuntoaan ja ylirasittumista.
Loppuvuosi 2006 oli Gacktin osalta varsin tapahtumarikas. Heinäkuussa hän ilmoitti näyttelevänsä alkuvuonna 2007 alkaneessa samuraihenkisessä Fuurinkazan -draamassa yhdessä Ichikawa Kamejiron kanssa. Elokuussa hän julkaisi kaksi DVD:tä; Gackt GREATEST FILMOGRAPHY 1999-2006 ~RED~ - sekä - ~BLUE~:n. Jokajouluiseen tapaansa hän julkaisi myös erikoissetin, 12 Gatsu no Love Songs ~Complete Box~, joka sisälsi uudelleennauhoitetut japanilaiset, englantilaiset, kiinalaiset ja korealaiset versiot hänen kaikista rakkausballadeistaan.
Vuonna 2007 Gackt yllätti fanejaan niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin. Alkuvuoden jymyuutinen nimittäin kertoi hänen yhteistyöstään X-Japanista tutun YOSHIKIn ja sekä LUNA SEAn entisen kitaristin SUGIZOn kanssa. Myöhemmin keväällä myös sooloartisti Miyavi ilmoitti myös olevansa osa S.K.I.N:iksi nimettyä superbändiä. Yhtyeen debyyttiesiintyminen oli 29. kesäkuuta Yhdysvalloissa, Anime Expossa. Nimekkään kokoonpanonsa ansiosta yhtyeeltä on varmasti tulevaisuudessa luvassa jotakin herkullista faneilleen.
Kahdenkymmenenseitsemän monipuolisen singlen ja kahdeksan uniikin albumin voimin, Gackt ei ainoastaan sekoita genrejä kuten rock ja pop, folk ja heavy metal, mutta omaa myös kaikki hyvän viihdyttäjän piirteet. Vaikka onkin pääasiassa muusikko, eivät osa-alueet kuten näytteleminen, kirjoittaminen, mallina toimiminen ja tanssiminen ole hänelle tuntemattomia. Kunnianhimoisuus teki tästä kerran niin kyynisestä rock-kriitikosta yhden nyky-Japanin suurimmista tähdistä. Gackt on määritellyt uudelleen rocktähteyden rajattomalla lahjakkuudellaan, sananvalmiudellaan sekä faneille ja musiikille omistautumisellaan. Näillä eväillä Gackt tulee viihdyttämään yleisöä monta vuotta eteenpäin.
