Pääasiallisesti suomeksi visual rockiaan tahkoava yhden miehen bändi S.A.N päättää pitkän odotuksen julkaisemalla debyyttinsä Sanansaattajan kesäkuun aluksi. Albumia edelsi kolmen viikoittaisen singlen putki. Albumi ilmestyy virallisesti 2. kesäkuuta ja kappaleet tulevat saataville
S.A.Nin Bandcamp-sivulle. Tartuin julkaisuun mielenkiinnolla, sillä artistin tähänastinen tuotanto on ollut mielestäni todella vakuuttavaa.
Aloitusbiisi Vartija potkaisee albumin käyntiin röyhkeällä punkasenteellaan. S.A.N laulaa tunnistettavalla tyylillään nopeana räimivän taustan päälle, ja sekä instrumentit että suomenkieliset sanoitukset suorastaan paiskautuvat vasten kuulijan kasvoja. Kappaleen ainoa miinus on se, että siinä on ehkä hieman liikaakin tavaraa, mikä voi viedä huomiota sanoituksilta. Toisena kappaleena kuultava Deja Vu on reilusti kevyemmän kuuloinen. Se alkaa efektoiduilla kitaroilla, joiden päällä rullaava melodia kulkee selkeänä. Toisin kuin edellinen kappale, tämä ei tunnu liian täydeltä. Kaikki osiot tukevat toisiaan, ja erityisesti teksti on vaikuttava. Vaikka kertosäkeissä ei juurikaan riimitellä, sanoitukset toimivat hyvin yhteen melodian kanssa. Kappale nouseekin välittömästi suosikkeihini albumilta.
Kolmas kappale, IMPRiNT, on hieman yllättävä, sillä se on täysin englanniksi. Kappale alkaa erilaisten katastrofien uutislähetyksistä otetuilla puheenpätkillä. Se on myös painostavampi temponsa ja tummempien kitarasoundiensa takia. Laulu kulkee säkeistöissä matalana ja teatraalisena, mikä on omiaan luomaan tunnelmaa. Kuitenkin kuuntelen mieluummin S.A.Nia laulamassa suomeksi, sillä se erottaa hänet tehokkaasti massasta.
Neljäntenä tuleva Sanzaru alkaa jännittävästi kellopelillä, jonka taustalle kasautuu pikkuhiljaa useampi instrumentti. Tämä on albumin ensimmäinen rauhallisempi kappale, ja se on herkistämässä tunnelmaa juuri oikeassa kohtaa albumia. Tässä kappaleessa suomen kielen kauneus ja dramaattisuus tulevat hyvin esille. Etenkin säkeet "Onko mitään väliä / rakastanko sinua / jos se kuihtuu kuitenkin" kuulostavat todella kohtalokkailta. Loppupuolella kappale saa uusia sävyjä hieman rokimman väliosan takia. Viides kappale on aikanaan julkaistun Polte-singlen albumiversio. Se on menevä ja ehkä muuhun tunnelmaan verrattuna pirteän punkahtava poprock-kappale, joka keventää tunnelmaa aiempaan verrattuna. Kappaleen tarttuvuudesta kertoo se, että jo parin kerran jälkeen tekee mieli laulaa kertosäkeen mukana.
Seuraavana albumilla on Vuoroveden Valssi. Ennen kuuntelua epäröin hetken: Valssia rocklevyllä? No, voihan se toimiakin. Ja totta totisesti toimiikin; kappaleesta tuli eräs suosikeistani koko albumilla. Sen teksti ei ole lainkaan niin synkkä kuin muissa, vaan siinä erottuu positiivinen pohjavire. Hauskaa on myös se, kuinka instrumenteista tulee tosiaan mieleen meri ja vuorovesi. Valitettavasti en pidä kappaleen paikasta albumilla, sillä se jättää loput albumista hieman varjoonsa. Seitsemäs kappale Muurari on jälleen tunnelmallinen teos. Siihen oli aluksi hieman hankala saada minkäänlaista otetta, eikä kappale kuulu suosikkeihini. Hidas melodia on jopa hieman iskelmällinen, lopussa kappale yltyy nopeampaan revittelyyn. Etenkin loppurevittelyn sanoitukset ovat mainioita, ja tämä pelastaa paljon muuten hieman itseään toistavasta kappaleesta.
Rakkauteni Uhri on hidas ja synkkä balladi. Albumin ehdottomasti raskain pala kulkee verkkaisesti, yltyen lopulta kitaroiden luomaan massiiviseen äänivalliin. S.A.Nin ääni tuntuu yhdeltä instrumenteista, ja dramaattiset äänenpainot tukevat synkkiä ja ahdistavia sanoituksia. Kappaleen tunnelma on suorastaan vertahyytävä ja imaisee kuulijan sisäänsä. Albumin päättää Kaiku, joka alkaa balladina mutta muuttuu pian melankoliseksi poprock-kappaleeksi. Se on hieman liian pitkä, mutta päättää albumin seesteiseen tunnelmaan.
Monelle JaME:n lukijalle voi olla outoa tarttua suomenkieliseen visual rock -albumiin, mutta tässä tapauksessa se kannattaa. S.A.Nin debyytti on hyvä näyttö siitä, kuinka suomenkielinen laululyriikka elää ja voi hyvin. Miinusta albumille antaisin kappaleiden hienoisesta samankaltaisuudesta - varsinkin loppupuoli on kerralla hieman raskas kuunneltava, ja olisin kaivannut enemmän nopeaa rockia. Laulajana S.A.N taatusti jakaa mielipiteet. Itselleni tällainen teatraalinen ilmaisu toimii. Myös sanoituksissa on hieman liikaa samanhenkistä synkistelyä, ja toivoisin seuraaviin julkaisuihin enemmän vaihtelua. Kuitenkin kappaleista löytyy hyvää potentiaalia, ja kokonaisuutena pidin albumista todella paljon. Tälläinen suomalaisen melankolian ja japanilaisvaikutteisen rockin yhdistelmä potkii ja lujaa. Suosittelen kuuntelemaan ennakkoluulottomalla asenteella, sillä tämä on taatusti positiivinen yllätys.
