the GazettE laukoo toisen kokopitkänsä vuoden sisään.
DIVISION ei ole Suomessa vielä saatavilla muualta kuin
iTunes Storesta. Japanin rajoitetut ensipainokset ovat jo loppuunmyytyjä ja vain tässä julkaisussa on 14 raitaa. Muissa julkaisuissa on 12 kappaletta.
Jako lähtee käyntiin
[DEPTH] on rajoitetun painoksen ensimmäisen levyn intro-kappale. On suorastaan sääli, etteivät tavallisen painoksen ostajat pääse nauttimaan yhdestä, jälleen mahtavasta the GazettEn introsta muualla kuin konsertissa. Kuten jo sanottua, levy lähtee käyntiin jälleen omalaatuisella tavallaan; tällä kertaa tunnelma on leijuva, kuin merten syvyyksissä. Harmi, että haaveilua riittää vain reilun minuutin ajaksi.
Seuraavana
Ibitsu. Moni uskollinen fani on varmasti hyppinyt paikallaan, odottaen innolla uutta tuotantoa. Odotuksia tämä kappale ei välttämättä silti täytä. Kappaleen tyyli edustaa tämänhetkistä the GazettEn "vaihetta", jota on saatu kuunnella jo edellisellä kokopitkällä. Muutama kitarariffi ja sointu palauttaa muistiin vuonna 2009 julkaistun
DIM-albumin ja sen hiukan masentavan puolen. Olisiko liian tiuha julkaisutahti syynä siihen, että juttu jäi tylsäksi?
Vaihdetaanpas tyyliä hieman kevyeempään. Vuorossa on
Kain sävellys
Kago no Sanagi. Alussa taustalla kuullaan tutut naiset vetämässä kuoro-osuuttansa, josta vaikuttaisi tulleen the GazettEn tavaramerkki; naiset kuullaan lähes jokaisessa julkaisussa. Kappale soveltuu "potenttiaalia anime-tunnariksi" -lokeroon. Mainittava on myös, että pienellä sovelluksella kappale voisi sopia myös
Tsukiko Amanon esitettäväksi.
Palataan synkempään menoon
Hedoron tahtiin. Efektit ja tärykalvoja rakasteleva bassorumpu ikään kuin sytyttävät pienimuotoiset tanssibileet kuuntelijoiden sydämissä.
Rukin osuudet eivät ole värikkyydellä siunattuja, mutta eihän tämän poppia pidä ollakaan. Lisää karjuntaa olisi tähän silti kaivattu.
Seuraavaksi vuorossa on kokopitkän ensimmäinen balladi,
Uruhan sävelmä
Kagefumi. Sijoitus levyllä ei kyllä nyt osunut kohdalleen, mutta kuunneltava se on silti. the GazettEn ballaadiksi tämä suurimmaksi osaksi vain puuduttaa. Soolokin kaipaa aika-ajoin pientä sulattelua. Oiva täydennys lieventämään julkaisun raskautta ja loppupäässä tuokin muutaman tipan linssiin. Kappaleen lopettavat taustastemmat jättävät haikean tunnelman, mutta näitä olisi halunnut kuulla enemmänkin pitkin kappaletta.
Onko nyt soittimeen hukkunut
Haluatko Miljonääriksi? -visailuohjelman musiikkia? Ei, kyllä se the GazettE siellä soi. Onneksi kitara selventää erehdyksen ja nopeasti
Ruki tulee kuvioihin mukaan. Hivenen käy mielessä
Onosaka Masayan esittämää kappale
Groovy Blue, mutta muuta yhtenäistä ei matalan melodian lisäksi ole. Ilman vertailukohdetta tämä voisi sopia hyvinkin
NILin tai
DIMn biisilistoihin, mutta emmehän me menneitä voi muuttaa. Taustalla kuullaan jälleen tuttu naisjoukko. Tältä kuulostaa
Aoin sävellys
Yoin.
Siihen loppuikin jo ensimmäinen levy rajoitetusta painoksesta. Levyn sulkee cyberavaruuteen johdatteleva
[DIPLOSOMIA]. Ei tätä mikään muu sana paremmin kuvaa. Muiden painosten ostaneet jatkavat saman levyn pyörittämistä, mutta rajoitetun painoksen omistajat vaihtavat vajaan kahden minuutin kuluttua seuraavaan levyyn.
Rajoitetun painoksen toinen levy sisältää vain musiikkivideot Ibitsu, [DIPLOSOMIA] ja DERANGEMENT, jonka vuoksi seuraava musiikkiraitoja sisältävä levy on jo kolmas
Raskaammasta sarjasta biletykseen
Kolmannen levyn avaa intro
[XI], joka nostattaa bilehirmuille kylmät väreet. Soundit ovat kuin suoraan 90-luvun hittipeleistä, kuten wip3out. Tavallisissa julkaisuissa tämä intro on levyn ensimmäisenä, mikä on osaltansa huono sijoitus; kun seuraavana soitetaan
Ibitsu, eivät tyylilajit osu kohdalleen.
DERANGEMENT alkaa hiphopahtavasti ja kasalla efektejä, kunnes kaivattu the GazettEn oma soundi lyöttäytyy mukaan. Mutta pettymyksenä
Ruki käyttää autotunea - onneksi vähän. Sallittakoot se ilo tällä kertaa hänelle, ottaen huomioon kappaleen hiphop -vaikutteet. Tätä kuuntelee oikein mielellään autolla kruisaillessa. Ikävänä osana todellisuutta tämä teos tulee varmasti kalpenemaan tulevien kappaleiden vierellä. Tosiseikoista huolimatta loistosuoritus.
Lista jatkuu
Rukin sävellyksellä
REQUIRED MALFUNCTION. Jatkamme autotunella ja nopealla tahtilajilla. Efektit sen kun yleistyvät ja täyttyvät riffeistä. Autotune rikkoo hieman fiilistä, mutta kertosäe korvaa kaiken luoden, nopeasta tahdistaan huolimatta, haikean olon ja mielikuvat meinneistä vuosista ystävien kanssa. Ihan kuin nopeata diaesitystä nuoruudestaan katselisi - korvilla!
DRIPPING INSANITY tulee listaan mukaan ovelasti sijoitettuna. Efektien kirjo muistuttaa edellistä, mutta tahti on jälleen hidas. Meneeköhän tämä balladi-lokeroon? Muutoin kappale on synkkä, mutta kertosäe nostaa hivenen päätään ja muistuttaa maailmalle, kuinka iloitakin saattaa. Sanat eivät tosin tue tätä teoriaa.
Vipattaako tanssijalka?
ATTITUDE saa pahimmankin laiskamadon liikkeelle. Mieleen huokuu kuva rave-bileistä suurine määrine valotikkuja ja laservalaistuksineen. Puuttuu enää vain koreografia. Kappale on kovemman luokan fiilistelyä ja saa yleisön kiertueella varmasti kohoamaan kohti kattoa - kirjaimellisesti. Vaikkei the GazettEn fani olisikaan, tämä on kappale, jota saattaisi suositella myös ns. "massamusiikin" kuuntelijalle. Yhtye on pysynyt ajan hermolla ujuttamalla sopivasti dubstepissä käytettyjä efektejä.
GABRIEL ON THE GALLOWS on julkaisun viimeinen laulua sisältävä kappale. Sävellys on
Uruhan käsialaa. Kappale tulee sisään sellaisin efektein, joita kuulee myös Suomessa julkaistun Catherine-pelin musiikeissa. Nyt siis lähtivät viimeiset riffit soimaan. Biisi taitaa olla yhdistelmä vähän kaikkea edellä kuunnelluista kappaleista; väritöntä melodiaa, karjuntaa, efektiä ja mielikuvia nostattava kertosäkeen kuvio. Voi olla, että tämä alkoi olla jo turhaa täytettä levyn loppuun, mutta ei sovi valittaakaan.
Viimeisen levyn sulkeva outro on tällä kertaa
Uruhan tekosia ja nimensä mukaisesti sulattaa sydämet levyn kokonaisuudelle.
[MELT] sisältää rätinää, yksinkertaista rumpukomppia, efektiä jos toista. Pidemmän päälle kuunnellessa tulee tunne siitä, kuinka olisi syösty Matrixin maailmaan. Outroksi tämä on siitä huolimatta harvinaisen pitkä: reilut kolme minuuttia.
Kokonaisuudessaan
DIVISION ei aivan yllä
NILn ja
DIMin tasolle muutaman kappaleen huonon sijoittamisen vuoksi. Siitä huolimatta suurin osa yleisöstä on tyytyväisiä. Mutta nytkö se jo on ohi? Verenhimoiset fanit ja uudet kuuntelijat tulevat vaatimaan lisää.
