Biografia

Madeth gray'll

02.12.2006 2006-12-02 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Hester Kääntäjä: Annu

Madeth gray'll

Madeth gray'll

Madeth gray'llin historia alkoi vuonna 1997, jolloin yhtye koostui jäsenistä Hisui, Yukina, Shizuru ja Hizumi. Hisui (joka siihen aikaan kulki nimellä KEI) ja Yukina olivat yhtyeen pääelementit, ja samalla myös ainoat jäsenet jotka kulkivat yhtyeen mukana sen alusta loppuun asti. Hisui kirjoitti kaikki lyriikat, säveltäen musiikin Yukinan kanssa. He olivat tavanneet Shizurun ansiosta, joka soitti Viergessä samaan aikaan Hisuin kanssa ja Yukinan (kitaristi niihin aikoihin) kanssa L~CYFERissä. Yhtyeeltä puuttui virallinen rumpali seuraavaan vuoteen saakka, mutta se ei estänyt heitä julkaisemasta neljä pienipainoksista demonauhaansa.

Vuoden 1998 alussa KEI hylkäsi artistinimensä ja ryhtyi jälleen Hisuiksi. Maaliskuu oli yhtyeelle hyvin tuotteliasta aikaa, sillä he julkaisivat kolme demonauhaa viikon sisään, pitäen reipasta tahtia yllä myöhemminkin.

Vaikka näyttikin siltä että yhtye oli nousussa ja hyvää vauhtia matkalla maineeseen, se kohtasi kaksin verroin ikävyyksiä toukokuussa 1998..
Ensimmäinen vastoinkäyminen oli kansallinen: hiden kuolema. Japani menetti yhden suurimmista tähdistään. Toinen vastoinkäyminen, joka kosketti Madeth gray'lliä henkilökohtaisemmin, oli heidän kitaristinsa Hizumin kuolema pari päivää myöhemmin, tämän ollessa matkalla hiden hautajaisiin. Ironista kyllä, Hizumin edellinen yhtye oli kantanut nimeä vie eternele (ranskaksi ikuinen elämä)...
Yhtye oli motivoitunut jatkamaan ja he pyysivät ensimmäistä rumpaliaan, Tsubakia, liittymään riveihinsä virallisesti. Hizumin muiston kunniaksi he julkaisivat uudelleen kappaleen joka oli sävelletty vain muutama kuukausi ennen tämän poismenoa. Laulu oli nimeltään 'Hakuchu yume no sangeki'. Levy julkaistiin kahtena versiona, valkoisena ja mustana, ja se oli saatavana heidän konserteistaan 8. ja 9. päivä elokuuta. Samalla he tarjosivat musiikkivideon kappaleelleen 'Parasite'. Kuin tehdäkseen paluun suuren takaiskun jälkeen, he julkaisivat ensimmäisen oikean CD-singlensä seuraavana päivänä.
Valitettavasti seuraavat kuukaudet eivät olleet heille helppoja. Shizuru ja Tsubaki erosivat yhtyeestä, jättäen Hisuin ja Yukinan kahdestaan. Madeth gray'll ei kuitenkaan antanut periksi, vaan päätti katastrofimaisen vuotensa julkaisemalla videon 'Rasen kaiden to kioku'.

1999 oli yhtyeelle elpymisen vuosi, sillä Kisaki perusti uuden levy-yhtiön auttaakseen uusia yhtyeitä levytyssopimuksen muodossa. Tämä oli mahdollisuus johon Madeth gray'll tarttui, ja täten heidät voi löytää ensimmäiseltä Matina-kokoelmalta nimeltä 'New age culture'. Päätettyään yhtyeen jälleenrakentamisen olevan hyvä idea, värväsivät Hisui ja Yukina riveihinsä kitaristi Izumin, joka soitti Ruizan rinnalla Distray-yhtyeessä, ennen tämän siirtymistä Kisakin aktiin Syndrome ja sen jälkeen D:hin.
Izumin kanssa he nauhoittivat kesäkuun 30. päivänä julkaistun singlen 'Juujika no ketsumatsu ~dai ni no higeki~' sekä toisen vastaavan, nimeltään MOTHER COMPLEX, jota jaettiin ilmaiseksi 9. elokuuta vuonna 1999 pidetyn konsertin aikana. Tässä konsertissa heillä oli uusi kitaristi, Ukyou, joka valitettavasti ei viihtynyt yhtyeen parissa kovinkaan pitkän aikaa.

Vuosi 2000 oli kuitenkin jäljelle jääneelle kokoonpanolla omistautumisen vuosi, joka jätti sille hyviä muistoja Matinasta. Uuden rumpalinsa Reikan kanssa, joka oli liittynyt yhtyeeseen lokakuussa, he julkaisivat esikoislevynsä Luciferin, joka oli niin suuri menestys että se julkaistiin uudelleen kokonaiset kolme kertaa! Tämän vuoden aikana heillä oli epävirallinen avustava kitaristi nimeltään Airi. Tämä oli Airin ensimmäinen yhtye, mutta Yukina oli niin väsynyt kaikkiin yhtyettä kohdanneisiin ongelmiin, että päätti lähteä. Muut jäsenet eivät halunneet jatkaa ilman häntä, ja päättivät täten kokonaan lopettaa yhtyeen toiminnan. Asiasta ilmoitettiin Hisuin toimesta 28. päivä marraskuuta pidetyn konsertin aikana ja erityistä singleä myytiin yhtyeen muiston kunniaksi. Siitä huolimatta seuraavana päivänä julkaistiin mini albumi, 'Boukai No mato ~Entith marge~' ja Airista tuli virallinen jäsen yhtyeen viimeisinä elinviikkoina.
Yhtye lopetti 29. päivä tammikuuta vuonna 2001 soittamansa konsertin yhteydessä, jossa he tarjosivat livevideon samoihin aikoihin julkaistun muistoalbuminsa kylkiäisenä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS