MAINOS

Tuoreimmat uutiset

DEVILOOF esiintyy On the Rocksissa marraskuussa © DEVILOOF. All rights reserved.

Uutiset

DEVILOOF esiintyy On the Rocksissa marraskuussa

Deathcore-soundistaan tunnettu DEVILOOF vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa.

Harmonikansoittaja Yuka Fujino ja pianisti Timo Alakotila keikkailevat kesällä Suomessa © Yuka Fujino & Timo Alakotila. All rights reserved.

Uutiset

Harmonikansoittaja Yuka Fujino ja pianisti Timo Alakotila keikkailevat kesällä Suomessa

Suomalais-japanilainen duo nähdään muun muassa kansanmusiikkifestareilla.

Visuaalinen metalcoreyhtye DAMNED saapuu Suomeen joulukuussa © DAMNED. All rights reserved

Uutiset

Visuaalinen metalcoreyhtye DAMNED saapuu Suomeen joulukuussa

Kolme vuotta yhdessä soittanut DAMNED lähtee ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen.

Koto- ja shamisentaiteilija Ayumi Shimonoto esiintyy perinnemusiikkikiertueella © Ayumi Shimonoto.

Uutiset

Koto- ja shamisentaiteilija Ayumi Shimonoto esiintyy perinnemusiikkikiertueella

Japanilaisia perinteitä kuullaan Tampereella, Paraisilla, Helsingissä ja Porvoossa.

D’ESPAIRSRAY esiintyy CROSS ROAD Festissä Chibassa – ensimmäinen paluuesiintyminen yli vuosikymmeneen © D'espairsRay

Uutiset

D’ESPAIRSRAY esiintyy CROSS ROAD Festissä Chibassa – ensimmäinen paluuesiintyminen yli vuosikymmeneen

Vuonna 2011 lopettanut D’ESPAIRSRAY nousee jälleen lavalle.

NieR-pelisarjan pianokonserttikiertue menestyy maailmalla – Suomessakin liput varattiin loppuun hetkessä © SQUARE ENIX CO., LTD. All Rights Reserved.

Uutiset

NieR-pelisarjan pianokonserttikiertue menestyy maailmalla – Suomessakin liput varattiin loppuun hetkessä

Pianisti Benyamin Nuss esittää NieR-kappaleita Musiikkitalossa 11. lokakuuta.

Shou ja TAKERU Suomeen syyskuussa © Shou & TAKERU. All rights reserved.

Uutiset

Shou ja TAKERU Suomeen syyskuussa

SuG- ja ALICE NINE. -yhtyeistä maineeseen nousseet laulajat lähtevät yhteiselle Euroopan-kiertueelle.

Ryoji Shinomoto levytti albumillisen Children of Bodom -covereita © Mitsuru Nishimura. All rights reserved.

Uutiset

Ryoji Shinomoto levytti albumillisen Children of Bodom -covereita

Albumin julkaisu on ajoitettu reilut neljä vuotta sitten menehtyneen Alexi Laihon syntymäpäivälle.

Tuoreimmat artikkelit

Shonen Knife (ja Kiss Disease) – Have a Knife Day Tour – Bar Loose, Helsinki 20.4.2025 © Julia Valtonen (JaME Suomi)

Keikkaraportti

Shonen Knife (ja Kiss Disease) – Have a Knife Day Tour – Bar Loose, Helsinki 20.4.2025

Maineikas Shonen Knife esitti Bar Loosessa Cookie Dayn ja Muddy Bubbles Hellin kaltaisia klassikoita.

Yojiro Noda – WONDER BOY'S AKUMU CLUB © Yojiro Noda. All rights reserved.

Arvostelu

Yojiro Noda – WONDER BOY'S AKUMU CLUB

Yojiro Nodan soololevy on epätasainen kokoelma hittipotentiaalia vältteleviä kappaleita, joissa yhdistyvät trap, chiptune ja parhaimmillaan kauniisti kirjoitetut kappaleet.

Nostalgiaa ja huimaa fanienergiaa – NIGHTMARE Ääniwallissa 18.1.2025 © Iina Kaikko (JaME Suomi)

Keikkaraportti

Nostalgiaa ja huimaa fanienergiaa – NIGHTMARE Ääniwallissa 18.1.2025

25. juhlavuottaan viettävä NIGHTMARE keräsi visual kei -kansan Helsinkiin.

Haastattelussa DAI KONAN – "Suomalainen musiikki on todella mahtavaa, ja se on yksi musiikkityylini juurista" © All rights reserved.

Haastattelu

Haastattelussa DAI KONAN – "Suomalainen musiikki on todella mahtavaa, ja se on yksi musiikkityylini juurista"

Saimme tilaisuuden haastatella DAI KONANia ja muita Alive or Undead -kappaleen coverin parissa työskennelleitä muusikoita. DAI KONAN jakoi lisäksi mietteitään hänen viime aikaisista matkoistaan ​​Euroopassa.

Haastattelussa Daiba Cowboys – "Musiikissamme yhdistyvät länsi- ja itämaiset elementit" © Jere Hyppönen

Haastattelu

Haastattelussa Daiba Cowboys – "Musiikissamme yhdistyvät länsi- ja itämaiset elementit"

Haastattelimme helsinkiläistä Daiba Cowboys -yhtyettä.

Kirjavinkkarin vuosi: suosikkilista ja lukuvinkkejä © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

Kirjavinkkarin vuosi: suosikkilista ja lukuvinkkejä

Esittelyssä Tokyo Express, Ennen kuin kahvi jäähtyy ja Life Ceremony.

Oricon top-100 vuodelta 2024 © oricon ME inc.

Informaatio

Oricon top-100 vuodelta 2024

20 myydyimmän levyn joukossa on mm. Utada Hikarun kokoelma-albumi sekä city pop -tähti Mariya Takeuchin Precious Days.

Angelon PSYCHE 10 vuotta © Angelo. All rights reserved.

Kulttuuriartikkeli

Angelon PSYCHE 10 vuotta

Vuosipäivän kunniaksi palautamme mieleen Angelon seitsemännen studioalbumin.

Tulevat julkaisut

Albumi CD 2025-06-13 2025-06-13
BABYMETAL
Albumi CD 2025-05-28 2025-05-28
Regular Edition ART-SCHOOL
EP CD + DVD 2025-06-18 2025-06-18
First Press Limited Edition Type A PSYCHIC FEVER from EXILE TRIBE
Minialbumi CD 2025-06-18 2025-06-18
Limited Edition Stray Kids
EP CD 2025-06-18 2025-06-18
Regular Edition PSYCHIC FEVER from EXILE TRIBE
Single CD 2025-07-02 2025-07-02
Saikyou Ban VIVARUSH

Tapahtumakalenteri

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
23.05.2025-05-23
Konsertti
Pirkanmaan musiikkiopisto
Tampere
Suomi
  
24.05.2025-05-24
Konsertti
Paraisten kirkko
Parainen
Suomi
  
25.05.2025-05-25
Konsertti
Talvipuutarha
Helsinki
Suomi
  
26.05.2025-05-26
Konsertti
Porvoon pääkirjasto
Porvoo
Suomi
  
06.06.2025-06-06
Konsertti
KRIEGSHÖG
Lepakkomies
Helsinki
Suomi
  
07.06.2025-06-07
Konsertti
KRIEGSHÖG
Vastavirta
Tampere
Suomi
  
08.06.2025-06-08
Konsertti
KRIEGSHÖG
Iloinen Härkä
Turku
Suomi
Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
24.05.2025-05-24
Konsertti
kanekoayano
Dot to Dot Festival
Bristol
Britannia
  
25.05.2025-05-25
Konsertti
kanekoayano
Dot to Dot Festival
Nottingham
Britannia
  
28.05.2025-05-28
Konsertti
Shonen Knife
The BOILEROOM
Guildford
Britannia
  
28.05.2025-05-28
Konsertti
maya ongaku
The Shacklewell Arms
Lontoo
Britannia
  
29.05.2025-05-29
Konsertti
maya ongaku
Cornish Bank
Falmouth
Britannia
  
29.05.2025-05-29
Konsertti
Shonen Knife
Club Velocity
Reading
Britannia
  
30.05.2025-05-30
Konsertti
BABYMETAL
The O2
Lontoo
Britannia
Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
23.05.2025-05-23
Konsertti
FATE GEAR
Goldmarks
Stuttgart
Saksa
  
03.06.2025-06-03
Konsertti
maya ongaku
Banhof
Bad Kötzting
Saksa
  
04.06.2025-06-04
Konsertti
maya ongaku
Merlin
Stuttgard
Saksa
  
06.06.2025-06-06
Konsertti
BE:FIRST
Batschkapp
Frankfurt
Saksa
  
06.06.2025-06-06
Festivaali
SiM
Rock im Park
Nürnberg
Saksa
  
06.06.2025-06-06
Konsertti
maya ongaku
Import Export
München
Saksa
  
06.06.2025-06-06
Festivaali
Survive Said The Prophet
Rock am Ring (Nürburgring)
Nürburg
Saksa
Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
28.05.2025-05-28
Konsertti
BABYMETAL
Le Zénith
Pariisi
Ranska
  
03.06.2025-06-03
Konsertti
BE:FIRST
Bataclan
Pariisi
Ranska
  
17.06.2025-06-17
Konsertti
JILUKA
Alhambra
Pariisi
Ranska
  
20.06.2025-06-20
22.06.2025-06-22
Festivaali
go!go!vanillas
Quartier Général Oberkampf
Pariisi
Ranska
  
25.06.2025-06-25
Konsertti
Ado
AccorHotels Arena
Pariisi
Ranska
  
27.06.2025-06-27
29.06.2025-06-29
Con
KOIAI
Parc Expo de Tours
Tours
Ranska
  
03.07.2025-07-03
06.07.2025-07-06
Con
Ai Hisano, AKARA, BALLISTIK BOYZ from EXILE TRIBE, BANZAI JAPAN, Broken By The Scream, Haita Amatubu, JIEMEI, Kang Minsu, Kobayashi Mika, PSYCHIC FEVER from EXILE TRIBE, U&PIA, Yoko Takahashi, Yukka
Parc des Expositions de Paris-Nord Villepinte
Paris-Nord Villepinte
Ranska
Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
20.09.2025-09-20
Konsertti
ASH DA HERO
Banana Hall
Osaka
Japani
  
25.10.2025-10-25
Konsertti
ASH DA HERO
E.L.L. (ElectricLadyLand)
Nagoya
Japani
  
08.11.2025-11-08
Konsertti
ASH DA HERO
横浜 KT Zepp Yokohama
Yokohama
Japani

 

MAINOS
PARTNERIT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT