Uutiset

Healing-musiikkia TAKUROlta

08.12.2022 2022-12-08 14:23:00 JaME Lähde: natalie.mu Kirjoittaja: Christine, Anu Kääntäjä: AMAZE

Healing-musiikkia TAKUROlta

GLAYn kitaristi julkaisee kolmannen sooloalbuminsa ensi viikolla.


© TAKURO. All rights reserved.

GLAYn kitaristi TAKURO julkaisee kolmannen sooloalbuminsa The Sound of Lifen 14. joulukuuta. Albumi sisältää 10 kappaletta, jotka TAKURO sävelsi käyttäen pianoa. Hän kuvailee albumiaan termillä "healing music", joka liitetään usein 70-luvun new age -musiikkisuuntaukseen. Kappalelistaan lukeutuu muun muassa Jon Gilutinin ja Eru Matsumoton kanssa yhteistyössä tehty Red Sky sekä In The Twilight of Life, jolla vierailee amerikkalainen, niin ikään healing-levytyksiä julkaissut laulaja Donna De Lory

TAKURO kertoo levyn sisältävän musiikkia joka auttoi häntä rauhoittamaan oman sydämensä aikoina, jolloin hän oli tuntenut olonsa avuttomaksi tai masentuneeksi koronaviruspandemian ja Ukrainan sodan kaltaisten kriisien noustua uutisiin. Yksi lauluista onkin suoraan saanut nimen Pray for Ukraine.

Levyn kansilehtisessä nähdään GLAYn laulajan TERUn kuvitusta. Albumista julkaistaan myös versio, jossa on blu-ray-levyllä mukana Red Skyn musiikkivideo, dokumentti kulissien takaa, TAKUROn haastattelu sekä "healing-video", joka sisältää kaikki julkaisun kappaleet. Albumin digitaaliset jakelukanavat löydät täältä

Alta voit katsoa teaserin ja asettaa muistutuksen Red Skyn musiikkivideon ensiesityksestä. GLAYn YouTube-kanavalla on lisäksi tarjolla levyn esikuuntelutunnit päivittäin klo 15-02 Suomen aikaa levyn julkaisuun asti.


Muokkaus 10.12.: Video vaihdettu.

 The Sound Of Life digitaalisissa musiikkipalveluissa
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

TAKURO © TAKURO. All rights reserved.
TAKURO

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD + blu-ray 2022-12-14 2022-12-14
TAKURO
Albumi CD 2022-12-14 2022-12-14
TAKURO
MAINOS